”Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä” – autolautta Estonian turmassa kuoli 852 ihmistä
Virolainen autolautta M/S Estonia lähti viimeiselle matkalleen Tallinnasta syyskuun 27. päivän iltana vuonna 1994.
Alus oli seilannut puolentoista vuoden ajan vuoropäivin Tukholmaan ja Tallinnaan. Myös tuona syysiltana ankkuri nostettiin ja neljä päämoottoria jyrähtivät käyntiin normaaliin tapaan.
Luvassa piti olla tavanomaisen hauska merimatka illallisineen, ostoksineen ja yökerhoineen Tukholman-lomalle suuntaaville virolaisille ja kotiin palaaville ruotsalaisille. 803 matkustajan joukossa oli myös kymmenen Suomen kansalaista. Miehistön jäseniä oli 186.
Sataa tihuutteli, mutta merenkäynti rannikolla ei ollut kovaa. Merellä oli sääennusteen mukaan odotettavissa jopa 25 metrin sekuntivauhtia puhaltavaa myrskytuulta, mutta autolautoille sää ei ollut mahdoton vaikka saikin kalastajat jäämään satamiin.
Tuolloisen Estline-varustamon Estonian lisäksi samoille vesille olivat lähdössä myös Silja Linen Europa ja Viking Linen Mariella.
”Häire, häire, laeval on häire”
hätäkuulutus Estonialla
Matkan edetessä tuuli yltyi, ja yli nelimetrisiksi nousseet aallot ajoivat osan matkustajista merisairaina hytteihinsä. Osa kuitenkin jatkoi illanviettoa orkesterin ja tanssijoiden viihdyttäminä.
Kun merellä oli oltu vajaat viisi tuntia, vahtimatruusi kuuli keulasta metallisen pamahduksen Estonian iskeydyttyä isoon aaltoon. Kello oli tuolloin hieman ennen yksi yöllä.
Tarkastuksessa kaikki vaikutti olevan autokannella kunnossa, mutta oudot äänet jatkuivat. Erään matkustajan mukaan kuulosti siltä kuin joku olisi hakannut runkoa isolla kivellä.
Viisitoista minuuttia myöhemmin aluksen keulaa suojannut visiiri irtosi ja repäisi samalla eturampin auki. Merivesi tulvahti autokannelle, ja alus alkoi nopeasti kallistua oikealle. Nopeuden vähentäminen ja yritys kääntää alusta vasemmalle eivät auttaneet.
”Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.”
viimeinen viesti Estonialta
Vain jotkut ehtivät vetää pelastusliivin päälleen, ja sitäkin harvemmat pystyivät nousemaan kumisille pelastuslautoille. Aallot heittelivät lauttoja ympäri ja veivät osan niille ennättäneistä. Ihmisten vammat pahensivat tilannetta lautoilla, joiden oviaukoista aallot puskivat kylmää vettä.
Kun Estonia oli kyljellään, aluksen sumusireeni alkoi ulvoa viimeistä viestiä: Jokainen pelastakoon itsensä. Ensimmäisestä hätäkutsusta oli kulunut vain 28 minuuttia, kun alus katosi muiden alueella olleiden laivojen tutkakuvista.
Silminnäkijöiden mukaan visiiri oli poissa, kun alus kääntyi vielä kerran ja upposi kuutamossa perä edellä noin 80 metrin syvyyteen. Estonia oli tuolloin Utön eteläpuolella, kansainvälisillä vesillä mutta Suomen meripelastusalueella.
Neljä laivaa riensi auttamaan Estoniasta pakoon ehtineitä. Runsas tunti myöhemmin tulivat helikopterit. Pelastettua saatiin vain 138 ihmistä, joista yksi kuoli sairaalassa. Estonialla matkaan lähteneistä naisista pelastui vain viisi prosenttia, miehistä 22 prosenttia.
Ylen kertoi ensimmäisessä tv-uutisessaan armottoman totuuden: mereen joutuneilla ei ollut juuri toiveita henkiin jäämisestä, vaikka helikopterit yrittivät poimia heitä. Päällimmäiseksi syyksi aluksen kaatumiseen epäiltiin tuolloin lastin siirtymistä kovassa tuulessa.
Estonian uppoaminen herätti sekä suurta surua ja kauhua että paljon kysymyksiä. Oliko alus merikelvoton? Eikö miehistö ollut tehtäviensä tasalla? Jätettiinkö säätiedotus liian vähälle huomiolle?
Turmaan syitä selvittämään asetettu virolais-ruotsalais-suomalainen tutkimuskomissio haki vastausta muun muassa telakalta, hylystä ja simulaatiokokeista.
Estoniana uponnut alus oli alkujaankin tarkoitettu nimenomaan Itämeren-liikenteeseen. 157-metrinen laiva oli neitsytmatkallaan vuonna 1980 Itämeren suurin matkustaja-alus. Tilaa oli 2 000 matkustajalle.
14 vuoden ajan laiva sahasi Turun ja Tukholman, Vaasan ja Uumajan ja viimein Tallinnan ja Tukholman väliä. Omistajia ehti olla neljä, kuten nimiäkin: Viking Sally, Silja Star, Wasa King ja Estonia. Viroon alus oli rekisteröity onnettomuutta edeltäneenä vuonna.
Alus oli rakennettu saksalaisella Meyer-Werftin telakalla, josta tuli äänekäs osapuoli turman selvittelyssä. Telakan mukaan Estonia olisi uutena kyllä selvinnyt kohtalonyönsä aallokosta mutta sittemmin aluksen huolto oli lyöty pahasti laimin.
Visiirin rakenne oli tuhon pääsyy
Tutkimuskomission mukaan Estonian keulavisiiri ei kaikilta osin vastannut rakennuspiirustuksia. Myös huoltohitsaukset olivat osin puutteellisia. Keula kuitenkin oli tuolloisessa Itämeren-liikenteessä varsin tyypillinen.
Aluksen rakentamisaikaan kansainvälisissä säännöksissä ei ollut yksityiskohtaisia vaatimuksia visiirin rakenteesta. Estonian ramppi oli suorassa yhteydessä visiiriin suojakotelonsa kautta.
Tutkimuskomission mukaan juuri se oli ratkaiseva tekijä Estonian uppoamisessa. Alusta rakennettaessa ei ollut otettu huomioon, että myrskyssä yksittäiset aallot saattoivat iskeä keulaan epätavallisen kovalla voimalla. Visiirin olisi tullut kestää myös nuo satunnaiset iskut.
Komission mukaan Estonia oli kuitenkin merikelpoinen. Viimeisenä päivänään alus oli jopa sattunut harjoituskohteeksi, kun Viron merenkulkulaitos koulutti uusia tarkastajia. Pieniä puutteita tosin havaittiin, muun muassa visiirin kumitiivisteiden kulumia ja naarmuisuutta, mutta välitöntä uusimisen tarvetta ei tarkastajien mielestä ollut.
Sekä tuohon harjoitukseen osallistuneet että onnettomuuden tutkimuskomissio totesivat Estonian miehityksen asianmukaiseksi ja miehistön ammattitaitoiseksi. Turmassa kuollut kapteeni oli yksi Viron kokeneimmista merenkävijöistä.
Merelle ennustetun kovan tuulen vuoksi yliperämies oli määrännyt kiinnittämään raskaan lastin tavallista huolellisemmin. Lasti oli hieman epätasapainossa, mitä korjattiin täyttämällä vasemmanpuoleinen kallistustankki.
Estonia oli aiemmin purjehtinut vastaavissa sääolosuhteissa vain pari kertaa. Turun ja Tukholman tai Vaasan ja Uumajan välillä visiirin kiinnikkeet eivät olleet vaarantuneet, koska avomeriosuutta oli vähän. Kohtalokas aallokko oli lisäksi sivuvastainen, toisin kuin Suomen-reiteillä.
tutkimuskomission raportin kertomaa
Estonia ei ollut Itä- ja Pohjanmeren autolautoista suinkaan ensimmäinen, jonka keulavisiirin kiinnityslaitteet pettivät osittain tai jopa kokonaan. Niin oli käynyt myös suomalaisille aluksille, muun muassa Diana II:lle edellisenä vuonna. Diana II oli lähestulkoon Estonian sisaralus.
Vaurioita ei osattu pitää vakavina. Esimerkiksi Viking Sagalla vuonna 1980 suuri osa visiirin kuoresta ja yksi kehyskaarista lommoutui ja sivulukituslaitteet vaurioituvat tuulessa, joka puhalsi 14 metriä sekunnissa.
Yleensä visiirivaurioista ei ilmoiteltu eteenpäin, eikä niistä siten kertynyt tietoa minnekään.
Estonian onnettomuuden jälkeen viranomaiset ja luokituslaitokset tekivät perusteellisen lukituslaitteiden ja saranoiden kuntotarkastuksen kaikilla roro-tyyppisillä aluksilla, jollainen Estoniakin oli. Murtumia ja muita vikoja, joskin enimmäkseen pieniä, löytyi lähes kolmasosasta.
Estonian kuolinuhreista yli 500 oli ruotsalaisia. Se, että sadat voivat kadota hetkessä eikä omaisille jää edes hautaa, oli Ruotsissa vieläkin vaikeampaa hyväksyä kuin historialtaan toisenlaisessa Virossa. Se menetti turmassa yli 280 kansalaistaan.
Viron ja Suomen hallitukset olivat alusta asti sitä mieltä, ettei Estoniaa tai sen mukaan merenpohjaan painuneita ollut syytä nostaa, vaan hylystä tuli tehdä heidän hautamuistomerkkinsä.
Ruotsissa etenkin uhrien omaiset painostivat hallitusta voimakkaasti hylyn ja ruumiiden noutamiseen. Kuusi kymmenestä halusi mahdollisuuden saada omaisensa kotimaan multiin, ja monet olivat samalla kannalla vuosikausia turman jälkeen. Hallitus kuitenkin päätyi hautarauhan julistamiseen.
Aluksi hylky aiottiin kattaa hylky betonilla, mitä varten alueen merenpohjaa jo alettiin vahvistaa, mutta työ osoittautui mahdottomaksi. Jäljelle jäi hylyn vartioiminen.
Se ei ole estänyt kaikkia sukelluksia, eivätkä salaliittoteoriat Estonian uppoamisen syistä ovat vuosien varrella kadonneet, vaikka ne ovatkin laimenneet.
Räjähtikö Estoniassa pommi? Olivatko asialla entiset KGB-agentit, jotka halusivat estää Estonialla salaa olleen venäläisen aseteknologian päätymisen länteen? Muun muassa tällaisia ajatuksia on heitelty.
Estonian turmasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Onnettomuudesta parhaillaan draamasarjaa tekevä tuontatoyhtiö uskoo, että turma käy edelleen hyvin kaupaksi myös maailmalla. He kertovat sarjansa kalleimmaksi Suomessa koskaan tuotetuksi dokumenttisarjaksi.
Sitä varten on kuvattu Estonian hylkyä sukellusrobotilla Saksan lipun alla purjehtivalta alukselta. Saksa ei ole allekirjoittanut sopimusta Estonian hautarauhasta. Kaksi ryhmän ruotsalaismiestä sai viime syksynä päiväsakkoja hautarauhan rikkomisesta.
Koska epäilykset turman syistä ovat palailleet vuosien varrella otsikoihin, myös viranomaiset ovat palanneet aika ajoin tutkimaan turmaa. Tällä hetkellä puhuttaa dokumentintekijöiden havaitsema aiemmin tuntematon repeämä pian kolme vuosikymmentä merenpohjassa rapautuneessa hylyssä.
Maanantaisessa tiedotustilaisuudessa Tallinnassa kerrottiin Viron, Ruotsin ja Suomen onnettomuustutkijoiden uusimmasta väliraportista.
Väliraportin mukaan meren pohjassa olevan kallion muoto näyttää vastaavan Estonian hylyn vaurioita. Räjähdyksestä tai törmäyksestä ei ole edelleenkään löytynyt merkkejä, tutkijat kertovat.
Sen sijaan turman alkuperäisissä tutkimuksissa esitetty päätelmä Estonian merikelpoisuudesta ei Viron onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Rene Arikasin mukaan pidä paikkaansa. Laivaa ei ollut tarkastettu kunnolla, hän sanoo.
Ruotsin onnettomuustutkimuskeskuksen apulaispääjohtajan Jonas Bäckstrand mukaan merikelpoisuus-termi tarkoittaa tänä päivänä toista kuin Estonian kohtalonsyksynä 1994.
Aiheesta lisää: