Tuntematon teini juoksi 400 metrin maailmanennätyksen
19-vuotias Christopher Morales Williams yllätti itsensä ja kaikki muutkin laji-ihmiset lauantaina.
Georgian yliopistoa edustanut Christopher Morales Williams (vas.) viestikisassa Yhdysvaltain yliopistourheilijoiden mestaruuskisoissa New Mexicossa viime maaliskuussa.
Yhdysvalloissa nähtiin todella harvinainen yleisurheilutapaus lauantaina, kun tuntematon kanadalaisteini juoksi 400 metrin miesten sisäratojen uuden maailmanennätyksen.
19-vuotias Christopher Morales Williams pysäytti kellon aikaan 44,49, mikä on 0,08 sekuntia nopeampi kuin Yhdysvaltojen Kerron Clementin vuonna 2005 juoksema edellinen ennätysaika. Uusi ennätysaika odottaa vielä Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n vahvistusta.
Fayettevillessä Arkansasissa juostussa uudessa ennätyksessä hämmästyttävää on se, että Morales Williamsilla ei ole mitään kansainvälisiä meriittejä aikuisten tasolla. Hänen ulkoratojen ennätyksensä 45,48 on viime vuodelta. Ulkoratojen maailmanennätys on Etelä-Afrikan Wayde van Niekerkin vuonna 2016 juoksema 43,03.
Morales Williams oli itsekin varsin yllättynyt ennätysajastaan.
– Maailmanennätys, sitä ei kai oikein odottanut, mutta se tuli, hän kommentoi CNN:n mukaan kilpailun jälkeen.
– Olin laittanut ennätyksen tavoitteeksi, mutten uskonut rikkovani sitä nyt.
Morales Williams paransi omaa ennätystään peräti 0,9 sekunnilla, vaikka oli ollut kilpailupäivän aamuna huonovointinen.
– Voin pahoin ja oksensin. Luulen, että se auttoi minua yrittämään vielä kovempaa.
Morales Williams ei ole mukana Kanadan joukkueessa, joka osallistuu Skotlannin Glasgow’ssa 1.–3. maaliskuuta kisattaviin halli-MM-kisoihin.