Turun telakka pysyy kurssissaan Venäjän synnyttämistä myrskyistä huolimatta
Meyer Turun telakan taloudelliset vaikutukset seudulle ovat vahvistuneet ja trendi jatkuu suotuisana.
Meyer Turun telakan tuotannon kasvu on edelleen vuosittain noin viiden prosentin verran, vaikka inflaatio laukkaa, energiamarkkinat ovat myllerryksessä ja Ukrainassa soditaan.
– Olemme olleet onnekkaita, että olemme pystyneet ylläpitämään toimintaa koronasta ja muusta myllerryksestä huolimatta, sanoo Meyer Turun varatoimitusjohtaja Tapani Pulli.
Inflaation kanssa on Pullin mukaan vielä tekemistä, jotta toiminta pysyisi kannattavana.
Seudullinen merkitys kasvaa
Tiistaina julkistettu Turun yliopiston Braheas-keskuksen tutkimus osoittaa, että telakan merkitys erittäin tärkeänä toimijana Turun seudulla on kasvanut.
Telakan ja sen suorien toimittajayritysten telakan tuotantoon liittyvä liikevaihto oli vuonna 2021 yhteensä yli kaksi miljardia euroa. Se on liki 10 prosenttia enemmän kuin neljä vuotta aiemmin.
Samaan aikaan työntekijämäärä on ollut kasvussa varsinkin välillisesti.
Myös telakan toimittajayrityksissä on vuosien aikana mitattu muutoksia. Varsinais-Suomi ja Uusimaa ovat edelleen tärkeimpiä yritysyhteistyöalueita, mutta entistä useammin toimituksia on viime aikoina tullut myös ulkomailta.
Toimittajaverkosto kasvoi neljän vuoden aikana noin sadalla yrityksellä. Kotimaisia toimittajia oli yhteensä 935 ja ulkomaisia 388.
Vihreässä vesiliikenteessä on vielä työsarkaa
Hiilineutraalin vesiliikenteen saavuttamisessa Meyer Turku on luottavainen.
Tapani Pullin mukaan nykyiset ratkaisut, joita laivoissa on, ovat vain välivaiheita. Telakka haluaa olla eturintamassa kehittämässä uusia ja pysyvämpiä ratkaisuja.
Telakan tavoitteena on saada alusten rakentaminen hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Laivat kulkevat Pullin arvion mukaan hiilineutraalisti vuoden 2035 tienoilla.
Kaasulaivojen tekoa mietittiin uudelleen
Turun telakalla tehtiin vuosituhannen vaihteessa säiliöaluksia, jotka kuljettivat nesteyttyä (LNG) kaasua. Valmistus loppui kuitenkin aika nopeasti.
Olisiko nyt energiakriisin myötä aika ottaa ne uudelleen tuotantoon?
– Kyllä se ajatuksissa on käynyt, mutta luulen, että ne ajat ovat meidän näkökulmastamme menneet. Kilpailijat pystyvät rakentamaan sellaisia edullisemmin, Tapani Pulli kuittaa.