UFC-tähti kärähti ratista Tukholman keskustassa – antoi poliiseille epätoivoisen selityksen
Englantilainen vapaaottelija Darren Till, 29, pidätettiin kesällä Tukholmassa rattijuopumuksen takia.
Poliisi pysäytti heinäkuun lopussa Tukholman keskustassa ylinopeutta kaahanneen auton, jossa oli Tillin lisäksi yksi naishenkilö. Molemmat nousivat autosta nopeasti.
Expressen kertoo, että Till oli poliisiraportin mukaan silmin nähden juovuksissa. Till sanoi juoneensa ravintolassa yhdestä kahteen olutta. Hän kiisti ajaneensa autoa.
Nainen vahvisti Tillin olleen ratissa.
Sama poliisiraportti kertoi, että Till yritti päästä pälkähästä puhumalla. Hän vetosi poliiseihin sanomalla, että tapaus tuhoaisi hänen uransa.
Kuulusteluissa hänen puolustusasianajajansa tarkensi asiaa:
– Hän (Till) tarkoitti sitä, että on julkisuuden henkilö ja kaikenlainen negatiivinen julkisuus vahingoittaa.
Till puhalsi testissä 0,6 promillea. Rattijuopumuksen raja Ruotsissa on 0,2 promillea.
Myöhemmin Till muutti kertomustaan ja tunnusti syyllisyytensä.
Lempinimellä ”The Gorilla” tunnettu Till on UFC:ssä vuodesta 2015 lähtien. Hän on napannut 23 ammattilaisottelustaan 18, joista kymmenen tyrmäyksellä.
Hän viettää paljon aikaa Ruotsissa, jossa harjoittelee ruotsalaistähti Khamzat Chimaevin kanssa.
Britti ei ole kohun keskellä ensimmäistä kertaa. Vuonna 2019 hänen uutisoitiin hajottaneen Teneriffalla hotellihuoneensa. Asiasta tuli noin kymppitonnin lasku.
Samalla lomamatkalla Till seurueineen nappasi käyttöönsä paikallisen taksin ja kaahasi karkuun.
Nyt Till yrittää saada uransa takaisin vauhtiin. MMAJunkie kertoo, että Till aikoo otella vielä kahdesti tänä vuonna.