Venäjän läheisyys on Narvassa kaikkialla läsnä – ja muuttunut tilanne näkyy paljain silmin rajasillalla

Narvajoen kummallakin rannalla ongitaan. Vastarannalla siima näkyy lentävän niin kauas, että sen täytyy ylittää veteen piirretty raja.

Tässä kulkee Viron ja Venäjän raja eli samalla EU:n ja Venäjän raja. Vuosisatoja vanhasta idän ja lännen kohtauspisteestä kertovat jylhät, keskiaikaiset linnat, jotka tuijottavat toisiaan tiukasti vastarannoilta.

Toisen maailmansodan jäljiltä Narva oli tuhottu rauniokaupunki, johon ihmisiä muutti ympäri Neuvostoliittoa. Paljon on vettä virrannut Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, mutta Narvaa voisi yhä erehtyä luulemaan venäläiseksi.

Monessa kaupungissa on pikkuitalioita ja chinatowneja, mutta Narva ja sitä ympäröivä Itä-Virumaan maakunta on itsessään kuin Pikku-Venäjä.

Vain joka toisella paikallisella on Viron kansalaisuus, ja hyvin monet puhuvat vain venäjää.

Vironpuoleisella jokirannalla on kalassa Anatoli, 67, Hän on asunut Virossa koko elämänsä. Hän ei osaa lainkaan viroa, kuten eivät monet muutkaan Narvan asukkaat.

– Emme halua mitään konflikteja, Anatoli sanoo.

– Me noudatamme lakia, me asumme täällä, tämä on meidän maamme.

Venäjän puolella sijaitseva Ivangorod on häkellyttävän lähellä. Kaupunki alkaa heti joen ja rajapisteen toisella puolen. Asuintalot erottuvat selvästi vastarannalla.

Noin 10 000 asukkaan Ivangorod on selvästi pienempi kuin 60 000 asukkaan Narva, Viron kolmanneksi suurin kaupunki.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyy myös Narvassa. Viro on tuominnut hyökkäyksen jyrkästi. Viime viikolla maa kielsi maahanpääsyn venäläisiltä Schengen-viisumeilla, jos matkan tarkoitus on turismi, liike-elämä, urheilu tai kulttuuri.

Ivangorodissa asuvan Zoian, 65, viisumi olisi voimassa tammikuun puoliväliin asti, mutta hänet on juuri käännytetty Viron rajalta. Zoia kertoo tilanteestaan raja-aidan läpi ja itkee. Hän oli matkalla Narvaan tapaamaan isoveljeään, mutta sisaruussuhdetta ei katsottu riittävän läheiseksi perhesuhteeksi.

– Hän on minulle kaikkein tärkein ihminen. Hän huolehti minusta, kun olin pieni, hän sanoo.

71-vuotias veli tarvitsee kunnon hoitoa, huolissaan oleva Zoia kertoo. Hän kertoo olevansa kohtelustaan syvästi loukkaantunut.

– Tämä tapahtuu varmaankin sen tankin takia, hän sanoo viitaten Viron päätökseen poistaa kaikki neuvostosotamonumentit.

Elokuun puolivälissä Narvassa poistettiin muistomerkkinä ollut vanha T-34-panssarivaunu. Sen yhteydessä olleessa muistolaatassa kerrottiin, miten neuvostojoukot ylittivät Narvajoen ja ”vapauttivat Narvan kaupungin fasistiselta Saksalta” heinäkuussa 1944. Panssarivaunu asetettiin esille vuonna 1970.

Tankin vieminen pois liittyy Viron hallituksen laajempaan hankkeeseen poistaa neuvostomonumentit julkisilta paikoilta Virossa.

Sillalle yli puoleksi tunniksi jumahtanut säiliöauto todistaa, ettei rajan ylittäminen tosiaankaan käy käden käänteessä.

Valtaosalla jalankulkijoista on kevyet kantamukset, mutta jotkut vetävät perässään matkalaukkuja. Muuan mies suuntaa Venäjälle olallaan suuri kangaspakka. Toinen taluttaa sähköpotkulautaa kohti Venäjää ruokakaupan muovipussi kädessään. Hän on Venäjän kansalainen ja hänellä on pysyvä oleskelulupa Virossa, missä hän asuu.

– Ylitän rajan usein. Vierailen perheeni ja ystävieni luona, hän sanoo.

Uusi viisumilinjaus ei muuta hänen tilannettaan, mutta hän kertoo, että Venäjän puolella rajalla on nykyisin useammin jonoja.

Viroon saapujia näyttää tervehtävän valtava Leninin pää, joka kohoaa viereisen Hermannin linnan muurin yli. Narvalaiset kritisoivat suuren pronssi-Lenininsä poistamista kaupungin keskustasta vuonna 1993, joten patsas päätettiin säilöä linnanpihalle.

Sieltä se vilkuilee Viroon saapujia.

Äiti ja lapsi saapuvat Venäjältä kotia kohti Viroon. Parivuotias juo rattaissa tyytyväisenä tuttipullosta mehua. Nainen kertoo, ettei nykyään juuri käy Venäjällä, mutta nyt oli pakko.

Hänen äitinsä kuoli, ja käytännön järjestelyjä on paljon.

Kaikki haastateltavat puhuvat venäjäksi raja-alueen erottavan häkkimäisen aidan läpi. Yksi alkaa huutaa ja kiroilla kuullessaan, että olemme suomalaisia journalisteja.

Joki on Narvan kaupungin olemassaolon syy. Se on Peipsijärven ainoa laskujoki Itämereen. Muinoin kauppatavara piti nostaa kyydistä Narvajoen koskilla, ja siihen syntyi kaupunki.

Tanskalaiset rakensivat sen suojaksi Hermannin linnoituksen 1200-luvulla ja myivät alueen 1300-luvulla Saksalaiselle ritarikunnalle. Venäjä valloitti Narvan ensi kertaa 1558 Liivin sodassa, mutta jo 23 vuotta myöhemmin nouseva suurvalta Ruotsi sai alueen haltuunsa.

Ruotsi panosti Narvaan, joka oli tärkeä satamakaupunki. Suurpalon jälkeen Narvaan rakennettiin 1600-luvulla näyttävä barokkikeskusta, josta ei ole enää tietoakaan.

Kauniita ovat Ruotsin ajalta säilynyt kaupungintalo ja joen törmien linnat. En tiedä, olenko koskaan nähnyt niin hyvin säilynyttä keskiaikaista linnaa kuin Iivana Julman rakennuttama kivilinna. Jos maailman tola olisi toinen, olisi Iivananlinna pläkkiselvästi Narvan suosituin turistikohde.

Sanotaan, että Narva on rakennettu kahteen kertaan. Toisen maailmansodan jälkeen se ei todellakaan noussut kuin feenikslintu, vaan sai betonisen neuvostoleiman, josta ei kyllä pääse eroon.

Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvulla Venäjä valloitti Pietari Suuren johdolla Ruotsilta suuria alueita nyky-Viron alueelta.

Vladimir Putin on palannut viime kuukausina puheissaan Pietari Suuren valloituksiin. Hänen mukaansa Pietari Suuri ei valloittanut alueita vaan ”palautti” ne.

– Näyttää siltä, että myös meidän vastuullemme on langennut tämä palauttaminen ja vahvistaminen, Putin puhui rinnastaen 1700-luvun sodat ja helmikuussa aloitetun hyökkäyksen Ukrainaan.

Virossa puheita on kuunneltu huolestuneena.

Historian kerrokset ovat läsnä Narvassa. Modernin, muovisen oloisen ostoskeskuksen parkkipaikalla on kahden Pohjan sodassa käytetyn tykin kopiot. Ostoskeskuksemme arvostaa Narvan rikasta historiaa, lukee kyltissä, jollaista ostoskeskukselta ei odottaisi.

Joen jyrkkään törmään on rakennettu kuntosali, jonka lasinen seinä tarjoaa täyden näkymän Iivananlinnaan. Energinen kuntosalilta kantautuva poppi rikkoo tunnelmaa. Rannalla lapset kahlaavat, mutta kyltin mukaan uida ei saa.

Kuntosalin vieressä liehuvat Viron, EU:n ja Ukrainan liput. Narvassa emme näe muita Ukrainan lippuja. Reilun sadan metrin päässä Iivananlinnan tornissa kohoaa Venäjän lippu.

Rannassa kalastava Anatoli kertoo, että kaupunkiin on saapunut Venäjältä paljon ukrainalaisia pakolaisia, mutta moni jatkaa matkaansa Tallinnaan tai Suomeen. Siellä työtilanne on parempi ja monilla sukulaisia tai tuttavia.

Sota on kaikille pahasta, Anatoli sanoo ja lisää positiivisen oloisena, että Ukrainan sotakin päättyy vielä.

– Olemme rauhan puolella emmekä halua sotaa, hän sanoo rauhallisesti.

Venäjän televisio näkyy Narvassa, ja Anatolin mukaan monet seuraavat Venäjän mediaa.

– Ne jotka haluavat seurata näitä uutisia, löytävät ne. Me katsomme kaikkea: virolaisia, kansainvälisiä uutisia. Ihmiset Virossa ovat hyvin koulutettuja, hän sanoo.

– Jokaisessa maassa on erilaisia ihmisiä. Jokaisessa maassa on riittävästi typeryksiä.

Eläkkeellä oleva Anatoli on asunut aina Narvassa. Hänen vanhempansa muuttivat toisen maailmansodan jälkeen Venäjältä Narvaan, kaupunkiin, jonka uudelleen­rakentaminen tarjosi töitä.

Anatolilla on paljon perhettä ja sukua ympäri Venäjää, ja hänen vaimonsa on syntynyt Neuvosto-Venäjän puolella. Välit ovat mahtavat, Anatoli kuvailee sukuaan. He matkustivat aiemmin usein Venäjälle lomilla.

Kun Neuvostoliitto romahti, Anatoli haki Viron kansalaisuutta ja sai sen. Hän ajoi työkseen rekkaa ja sai töiden kautta viisumin Venäjälle vuodeksi tai kahdeksi.

– Eikä mitään ongelmia sillan suhteen, hän sanoo.