Banner Before Header

Aloita punnerruksen treenaaminen näin – kehityt pikkuhiljaa helposta versiosta haastavampiin

Kotitreenailussa voi helposti jämähtää tuttuihin rutiineihin, joita toistaa kuukaudesta toiseen. Säännöllinen treeni on tietysti aivan loistava juttu, mutta kun kerran treeniin käyttää aikaa ja vaivaa, eikö olisi hyvä tehdä treenistä kehittävää ja nousujohteista?

Katso yllä olevalta videolta ohjeet, kuinka kehityt punnerruksessa.

Lihaskuntotreenissä kehittyminen edellyttää, että treeniä on tarpeeksi usein ja että se on tarpeeksi kuormittavaa.

Perussääntönä voi pitää, että petraa edellisestä treenistä pari prosenttia, eli tosi pienetkin kehitysaskeleet vievät jo eteenpäin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi punnerruksessa yhtä toistoa enemmän kuin edellisessä treenissä ja muutaman viikon kuluessa siirtymistä helpommasta versiosta haastavampaan punnerrukseen.

Katso yllä olevalta videolta, miten voit kehittyä punnertamisessa pikkuhiljaa helposta versiosta haastavampiin.

Treenaa lihaskuntoa esimerkiksi pari kertaa viikossa ja kirjaa muistivihkoon, montako toistoa olet tehnyt mitäkin liikettä. Näin voit seuraavalla treenikerralla palata silmäilemään tuloksia ja yrittää parantaa tulosta pikkiriikkisen. Kun treenin myötä huomaa tulosten parantuvan, se motivoi entisestään kuntoilemaan monipuolisesti ja säännöllisesti!

Verkkovalmentaja, personal trainer ja ravintovalmentaja Maikki Marjaniemi (oik.) sekä liikunnanohjaaja ja hyvinvointivalmentaja Sohvi Ollila auttavat ihmisiä onnistumaan tavoitteissaan, löytämään liikunnan ilon sekä oivaltamaan pienten muutosten tuomat suuret tulokset.

Maikki ja Sohvi antavat Ilta-Sanomien verkkosivujen palstalla kerran viikossa käytännönläheisiä vinkkejä terveellisempään ja virkeämpään arkeen sekä tehokkaaseen treeniin.

Katso myös sarjan edelliset jaksot:

Näin syöt terveellisesti vain vitosella päivässä – maukkaat ja helpot reseptit

Syö näin, ja paino putoaa helposti – saat tuloksia ilman kalorien laskemista tai ruoan punnitsemista

Personal trainerin kikka tekee painonhallinnasta helpompaa – kokeile tätä seuraavalla aterialla!

Source Link is.fi