Banner Before Header

Festaritragediassa loukkaantunut haastoi Travis Scottin oikeuteen – vaatii yli 860 000 euron korvauksia

Perjantaina Houstonissa järjestetyt Astroworld-festivaalit saivat traagisen lopun, kun kahdeksan ihmistä menehtyi ja sadat loukkaantuivat jäätyään puristuksiin väkimassan keskelle. Tapahtumat saivat alkunsa, kun sadat ihmiset ryntäsivät festivaalialueelle kesken räppäri Travis Scottin keikan.

Nyt tapahtumista on nostettu ensimmäinen oikeuskanne, uutisoi New York Post. Festivaaleilla loukkaantunut Manuel Souza on haastanut räppäri Travis Scottin ja muut tapahtumajärjestäjät oikeuteen ”ennustettavissa ja ehkäistävissä olleen tragedian” aiheuttamisesta. Scottin lisäksi tapahtuman järjestämisestä vastasivat Live Nation ja ScoreMore.

Souzan kanteessa todetaan, että tapahtumajärjestäjät asettivat voiton tavoittelun yli 50 000 ihmisen turvallisuuden edelle.

– Syytetyt eivät suunnitelleet tapahtumaa kunnolla, eivätkä he onnistuneet johtamaan sitä turvallisesti, kirjoitetaan Harrisin piirikunnan käräjäoikeuteen lauantaina jätetyissä asiakirjoissa.

– He jättivät tietoisesti huomioimatta konserttikävijöihin kohdistuvan vaaran, ja jossain tapauksissa jopa edistivät ja rohkaisivat ihmisiä vaaralliseen käytökseen.

Travis Scott on yksi Astroworld-festivaalin järjestäjistä.

Souzan kanteessa nostetaan esiin, ettei Scott keskeyttänyt keikkaansa, vaikka paikalle saapui useampia ambulansseja.

– Syytettyjen päätös antaa esityksen jatkua aiheutti totaalisen kaaoksen, joka johti ainakin kahdeksan ihmisen tarpeettomaan ja ennenaikaiseen kuolemaan sekä monien muiden loukkaantumiseen.

Kanteessa todetaan, että festivaalin ilmapiiri oli levoton heti esityksen alkamisesta asti. Sadat ihmiset olivat kokoontuneet tapahtuma-alueen ulkopuolelle ja tunkeutuivat sisään turvaporteista nähdäkseen Scottin loppuunmyydyn esityksen.

Tämän seurauksena yleisö joutui puristuksiin ja ainakin kahdeksan ihmistä menetti henkensä. Nuorin menehtyneistä oli vain 14-vuotias.

Ihmiset toivat kukkia ja kynttilöitä tapahtumapaikalle viikonlopun aikana.

New York Timesin mukaan Billboardin artikkelista selviää, että Souza hakee Scottilta ja muilta tapahtumajärjestäjiltä vahingonkorvauksia vähintään 865 000 euron edestä.

Puhelinhaastattelussa Souzan asianajaja Kevin Haynes kuvaili festivaaleilla tapahtunutta ryntäystä ”täysin tarpeettomaksi”.

– Tällaista ei olisi pitänyt päästä tapahtumaan. Järjestelyissä jätettiin tekemättä asioita, joista olisi pitänyt huolehtia, Haynes kommentoi.

Souzan lisäksi tiettävästi ainakin yksi toinen konserttikävijä on haastanut tapahtumajärjestäjät oikeuteen.

Astroworld-festivaalit myytiin tänä vuonna loppuun minuuteissa. Kuva on vuodelta 2019.

Travis Scott kommentoi traagisia tapahtumia lauantaina omalla Twitter-tilillään.

– Olen täysin järkyttynyt siitä, mitä eilen illalla tapahtui. Rukoukseni menevät Astroworld-festivaalin tapahtumista kärsineille perheille ja muille, joihin asia vaikutti, hän kirjoitti.

Samalla Scott kertoi, että Houstonin poliisivoimilla on hänen täysi tukensa asian tutkinnassa.

– Olen valmis työskentelemään yhdessä Houstonin yhteisön kanssa ja auttamaan ja tukemaan tarpeessa olevia perheitä. Kiitos Houstonin poliisilaitokselle, palolaitokselle ja NRG Parkille heidän nopeasta toiminnastaan ja tuestaan.