Heikki Hiilamon kolumni: Ryhdyin tutkijaksi, koska hävetti väittää työkseen, että rikkaiden suosiminen auttaa köyhiä
Keskelle talouspolitiikan keskustelua on ponnahtanut vanha tuttu ”vieteriukko”. Se väittää, että rikkaiden suosiminen on tieteellinen välttämättömyys ja hyödyttää köyhiä.
Heikki Hiilamososiaalipolitiikan professori
Kolme vuosikymmentä sitten työskentelin muutaman vuoden Veronmaksajain keskusliiton tutkimussihteerinä. Tehtäväni oli laatia mediaa kiinnostavia selvityksiä. Teimme esimerkkiperhelaskelmia verorasituksesta, lisäsimme niihin kulutusverojen vaikutuksen ja kansainvälistä vertailua.
Selvityksestä riippumatta johtopäätös oli aina valmiiksi annettu: veroja pitää laskea.
Laskelmamme saivat paljon mediahuomiota. Kritiikkiä emme saaneet lainkaan.
Selvityksestä riippumatta johtopäätös oli aina valmiiksi annettu: veroja pitää laskea.
Huikein hankkeemme oli ”selvittää” kyselyn avulla, mikä olisi optimaalinen veroprosentti. Taloustutkimuksen avulla kysyimme suomalaisilta, millä veroprosentilla he tekisivät mieluimmin lisätöitä. Tuloksemme mukaan lisätulon verokertymä olisi suurin 20 prosentin verolla.
Julkistimme tuloksen aikaan, jolloin Suomessa lisätöiden, eli niin sanotun marginaaliveron taso oli keskimäärin vähän yli 50 prosenttia ja korkeimmillaan noin 64.
Väite 20 prosentin optimaalisesta verosta nosti vihdoin jo pientä kritiikkiä mediassa. Eikä ihme – kyseinen verotaso olisi romauttanut valtiontalouden ja hyvinvointivaltion. Kohu ei kuitenkaan haitannut Veronmaksajain keskusliiton mainetta luotettavan populaarin verotiedon tuottajana.
Juuri vuoteni Veronmaksajain keskusliitossa saivat minut ryhtymään tutkijan uralle. Halusin akateemisten opintojen avulla oppia sellaista tutkimusta, jossa lopputulos ei ole annettu etukäteen.
Silti hävettää vieläkin. Väitimme muun muassa edellä kuvatussa selvityksessä erittäin hatarin perustein, että marginaaliveroprosentin laskeminen maksaisi itse itsensä takaisin. Väite tunnetaan muualtakin. Sen nimi on ”muruja rikkaiden pöydältä” -argumentti.
Argumentin idea on, että kun rikkaiden annetaan rikastua lisää, heidän pöydiltään tippuu niin paljon muruja, että köyhätkin hyötyvät. Kyseessä on siis eräänlainen taloudellisen hyvän valumaefekti (englanniksi trickle down). Ajattelutapa tunnetaan yhtenä uusliberalismin ideologisena kulmakivenä. Sen avulla muun muassa Ronald Reagan ja Margaret Thatcher perustelivat rikkaita suosivia verouudistuksiaan.
”Muruja rikkaiden pöydältä” -argumentti on vieteriukko. Se ponnahtaa aina jostain keskusteluun, kun halutaan suosia hyväosaisia.
Eri tutkimuksissa kyseinen argumentti on kerta toisensa jälkeen osoitettu pätemättömäksi. Rikkaita suosivat verouudistukset voivat päinvastoin hidastaa talouskasvua ja kurjistaa köyhien asemaa. Talouskasvu onkin hidastunut länsimaissa 1980-luvulta alkaen samalla, kun suurituloisten verotusta on alennettu. Samalla eriarvoisuus ja sen haitat ovat lisääntyneet.
Muruja rikkaiden pöydältä -argumentti on kuitenkin kuin väsymätön vieteriukko. Se ponnahtaa aina jostain keskusteluun takaisin, kun halutaan suosia hyväosaisia. Argumentti naamioi eliitin etujen ajamisen yleisen hyvän edistämiseksi.
Rikkaiden murut -argumenttia käytti näkyvästi esimerkiksi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus 2014. Se alensi yhteisöveroa 4,5 prosenttiyksiköllä, ja väitti sen lisäävän talouskasvua ja maksavan itsensä takaisin 50-prosenttisesti. Todellisuudessa tällaisesta vaikutuksesta ei ole näyttöä.
Etlan tutkijat vaativat yritysverotuksen rajua laskemista, suurituloisimpien pääomatuloverotuksen keventämistä ja ylimpien palkkatulojen verotuksen tuntuvaa laskelmista.
Ja nyt, vuodenvaihteen jälkeen, vieteriukko ponnahti taas kerran esille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi Suomen pelastuspaketin eli suosituksia hallitukselle. Etlan tutkijat vaativat yritysverotuksen rajua laskemista, suurituloisimpien pääomatuloverotuksen keventämistä ja ylimpien palkkatulojen verotuksen tuntuvaa laskelmista. Tuloeliittien suosimista puolustellaan valikoivilla tutkimusviitteillä.
Meillä toimii Suomen Akatemian alaisuudessa myös Verotutkimuksen huippuyksikkö. Sen tulokset eivät tue Etlan veroehdotuksia. Niin ikään hiljattain yhdeksän Helsingin Sanomien haastattelemaa taloustieteilijää suositti päinvastoin verotuksen kiristämistä julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Kolmessa vuosikymmennessä media on vihdoin alkanut tajuta, että Veronmaksajain keskusliitto on enemmän etujärjestö kuin riippumaton tutkimuslaitos. Mutta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos kertoo kotisivuillaan tekevänsä riippumatonta ja soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta.
Minusta Etlan verosuositukset ovat valovuoden päässä riippumattomasta tutkimuksesta: kyse on eliitin etujen lobbaamisesta, joka verhotaan tutkimusasiantuntemuksen valepukuun.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori.