Banner Before Header

Kalle Rovanperä suuttui – latasi tiukkaa tekstiä C Morella katastrofaalisen erikoiskokeen jälkeen: ”Aika paskaa”

Toyotan Kalle Rovanperä jäi 54,5 sekuntia pohja-ajasta Kroatian MM-rallin 11. erikoiskokeella Platakilla.

Suomalaiskuski oli ahdingossa pikataipaleella. Sankka sumu ja vesisateen liukastama asfaltti tekivät ajamisesta haastavaa.

Maalissa selvisi, että Rovanperän oikea eturengas oli puhjennut, mikä oli vaikeuttanut urakkaa entisestään.

– Ei voi mitään, pienellä tiellä se (rengas) alussa meni. Ei osunut mihinkään tiettyyn paikkaan – ihan mahdotonta sanoa, 21-vuotias hurjapää totesi C Moren lähetyksessä.

Rovanperän etumatka kakkosena huristelevaan Hyundain Ott Tänakiin kaventui 18,2 sekuntiin.

– Aika paskaa, suomalainen sadatteli.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala seurasi suojattinsa Rovanperän ajoa jännittyneenä.

– Olin todella hermostunut erikoiskokeen aikana. Huomasin, että auto aliohjautui pahasti, mutta en heti tajunnut, että kyseessä on rengasrikko. Kalle teki hyvää työtä tuodessaan auton erikoiskokeen maaliin, Latvala totesi.

11:nnen erikoiskokeen surkeat olosuhteet aiheuttivat hankaluuksia muillekin kuskeille. Esimerkiksi Esapekka Lappi pyörähti pätkän alussa. Perjantaina keskeyttänyt Lappi oli erikoiskokeen neljänneksi nopein.

Source Link is.fi