Banner Before Header

Kiusallinen vaiva sai Eevi Teittisen hakeutumaan lääkäriin – joutui leikkaukseen, jota piti odottaa vuosi

Miltä tuntuu menettää oma ääni? Akuutin jaksossa oman kokemuksensa kertoo hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 32, jonka ääni ei palautunut ennalleen pitkittyneen flunssan jälkeen.

– Ääni ei ollut omani. Se oli käheä ja usein minulle sanottiin, että kuulostan ”pubiruusulta” – ihan kuin olisin 60-vuotias, Eevi kertoo.

– Olin tosi kauan asian kanssa yksin. Lopulta joku vinkkasi, että kannattaisi käydä kuvaamassa kurkku.

Puoli vuotta käheästä äänestä kärsittyään hän päätyi tutkimuksiin, jotka osoittivat, että äänihuulten molemmille puolille olivat muodostuneet kystat.

– Äänihuulet olivat hakanneet liian kovaa toisiinsa, jotka muodostivat suojaksi patit, joiden vuoksi äänihuulet eivät päässeet sulkeutumaan ollenkaan ja ääni alkoi vuotaa.

Hän päätyi puheterapiaan ja leikkausaikaa piti odottaa vuosi. Lohtua toi se, ettei äänihuulista löytynyt kasvainta. Leikkausta odotellessa Eevi kertoo jopa pelänneensä sosiaalisia tilanteita, koska ääni ei toiminut.

– Aloin säästellä ääntäni ja tulin hiljaisemmaksi. Aloin vältellä sosiaalisia tilanteita ja puhetilanteita, koska ne olivat raskaita. Tiesin, että jossain vaiheessa ääni pettää.

Lue lisää: Tällainen oli Eevi Teittisen dramaattinen synnytys – voimat loppuivat ja tilanne alkoi vaikuttaa kriittiseltä

– Tosi iso osa minusta oli pitkään ns. lukossa, ja leikkauksen jälkeen olin taas oma itseni.

Nyt hän pitää äänestään huolta puhumalla hiljempaa ja käyttämällä vesipiippua.

Akuutti: Omaa ääntä etsimässä tiistaina TV1 klo 20.00

Source Link is.fi