Banner Before Header

Kommentti: Joko velkainen valtio on vaikeuksissa, kun inflaatio nostaa korkoja?

Äkkipikainen ja vaistonvarainen halki, poikki ja pinoon -tyyppinen pikapäättelijä on jo voinut päätyä apeaan arvioon Suomen valtion velanhoitonäkymistä.

Lonkalta laukaistavassa pika-analyysissä valtion velkamäärä ja korkojen kohoaminen ovat myrkyllinen yhdistelmä, joka vie valtiontaloutta liki väistämättä kohti rahoitusvaikeuksia.

Paha vain, että pikaiset ja suoraviivaiset tulkinnat julkisen (tai muunkaanlaisen) talouden mutkikkaista ilmiöistä osuvat vain harvoin edes suurin piirtein oikeaan – tai edes sinne päin.

Pikapäättely menee usein pieleen kiusallisen inhimillisestä ja yksinkertaisesta syystä, että huomioon otetaan vain joitakin helposti näkyviä seikkoja, mutta joitakin yhtä olennaisia tai jopa tärkeämpiä mutta vaikeammin näkyviä seikkoja jätetään tyystin huomiotta.

Niin käy myös valtion velka- ja korkohuolia korostavissa arvioissa.

Velka- ja korkohuolet perustuvat tärkeisiin tosiseikkoihin, valtion velkamäärään ja korkojen kohoamiseen, mutta ne jättävät pois laskuista inflaation muut vaikutukset valtion rahavirtoihin ja velkaan.

Kun valtion velkamäärän ja korkojen kohoamisen lisäksi otetaan huomioon inflaation muita vaikutuksia valtiontalouteen, voivat johtopäätökset kääntyä joksikin aikaa jopa päälaelleen.

Kukaan ei tiedä, kuinka kovaksi inflaatio yltyy tai kuinka korkeiksi korot kohoavat, mutta toistaiseksi Suomen valtio jopa hyötyy inflaation muista vaikutuksia enemmän kuin korkojen kohoamisesta koituu lisäkuluja.

Korot ovat yhä minimaalisia

Valtion velkamäärä on ”kaikkien” tiedossa ja korkojenkin kohoaminen selviää suhteellisen helposti. Pelkästään niitä tarkastelemalla näkymä on kieltämättä huolestuttava.

Valtion tätä nykyä runsaan 130 miljardin euron velkamäärällä jokainen prosenttiyksikkö lisää velan keskikorkoon kerryttää valtion vuotuisiin korkokuluihin 1,3 miljardia euroa lisää maksettavaa.

Viimeaikaisissa uusien lainaerien liikkeeseen laskuissa valtio on joutunut tarjoamaan rahoittajilleen entistä korkeampia tuottoja.

Esimerkiksi valtion kymmenvuotisen lainarahan hinta on noussut suhteellisen lyhyessä ajassa lievästi negatiivisesta viimeaikaiseen noin puoleentoista prosenttiin laina-ajan vuotta kohti.

Mutta vaikka valtion kymmenvuotinen markkinakorko saa runsaasti huomiota, ja vaikka sen suhteellisen napakka nousu on totta, se ei ole koko totuus valtion raha-asioista.

Suurin osa valtion velkarahoituksesta on lyhytaikaisempaa kuin kymmenen vuoden mittaista, ja suuri osa siitä hinnoitellaan edelleen korkomarkkinoiden kummajaisilla, nollaa prosenttia matalammilla miinuskoroilla.

Valtion koko nimellisarvoisen lainakannan laina-ajoilla painotettu niin sanottu efektiivinen korkokustannus oli viime vuoden lopussa 0,4 prosenttia, ja budjettitalouden korkomenot koko viime vuonna kaikkinensa alle 800 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna valtion velkarahoitus on jo kallistunut, joten velan keskikorko kohoaa ja budjettitaloudenkin korkomenot kasvavat väistämättä.

Mutta se ei ole suuren suuri ongelma, ellei siitä varta vasten tehdä ongelmaa, sillä valtion rahoitusympäristössä tapahtuu muutakin kuin helposti näkyvä korkojen kohoaminen.

Veronkorotusautomaatti

Inflaation voimistuminen on keskeinen syy korkojen kohoamiseen, mutta inflaatiolla on joukko muitakin vaikutuksia valtiontalouteen.

Yksi tärkeä ja lisäksi jokseenkin suoraviivainen vaikutus on inflaation piilevä taipumus paisuttaa valtion verotuloja.

Tämä joskus inflaatioveroksikin kutsuttu taipumus toimii eräänlaisen veronkorotusautomaatin tavoin ja perustuu siihen yksinkertaiseen seikkaan, että suuri osa veroista peritään prosenttimääräisenä verona verotettavan tulon tai hinnan nimellisarvosta.

Esimerkiksi ansio- ja pääomatuloista valtio ottaa omansa prosentteina verotettavien tulojen nimellisarvosta, jolloin valtio saa lisää verotuloja myös inflaatiota hyvittävästä tulojen kasvusta.

Samoin arvonlisäveroa on maksettava prosenttimääräisten verokantojen perusteella, jolloin tavaran tai palvelun loppuhinnan kohoaminen tuottaa valtiolle automaattisesti entistä suuremman määrän euroja.

Viimeaikaisessa inflaation voimistumisessa kyse on ollut ennen kaikkea energian ja elintarvikkeiden kallistumisesta. Kumpikin kuuluu arvonlisäverotuksen piiriin, joten energian ja ruoan kallistuminen kerryttää valtion kassaan automaattisesti lisää verotuloja.

Tämän lajin verotusautomaatti toimii ainakin ensi alkuun valtion eduksi ja voi tuottaa jonkin aikaa enemmän enemmän verotuloja kuin korkojen noususta koituu lisäkuluja.

Mutta tällaisen kustannusinflaation – ja energia- ja ruokakriisin – pitkittyminen muuttuu herkästi valtionkin ongelmaksi.

Jos pakollisten elinkustannusten paisumisesta johtuva inflaatio voimistuu lisää ja pitkittyy merkittävästi, se voi herkästi viedä kansalaisten kulutushalut ja -kyvyt.

Hintojen nousu tuottaa valtiolle lisää verotuloja vain niin kauan kuin veronalaiset tulot tai kulutus kasvavat tai pysyvät edes entisellään. Mutta jos tulot tai kulutus tai molemmat supistuvat, niin käy myös valtion verotulojen.

Muinaisten roomalaisten kikka

Inflaatiosta koituu – ainakin ensi alkuun – valtiolle toisenkinlaista hyötyä kuin suorat vaikutukset verotuloihin.

Tämä toinen hyöty on ikivanhaa lajia, ja sitä voi luonnehtia joko neuvokkaaksi taloudenpitotaktiikaksi, viekkaaksi juoneksi tai viheliäiseksi petkutukseksi, miltä kulmalta kukin aihetta arvioikaan.

Kyse on sananmukaisesti jo muinaisten roomalaisten käyttämästä keinosta liian suuren julkisen velan keventämiseksi. Se on velan reaaliarvon liudentaminen ja osittainen hävittäminen inflaation avulla.

Sillä erotuksella, että Suomen valtion ei tarvitse heikentää liikkeessä olevaa rahaa kolikoiden jalometallipitoisuutta liudentamalla niin kuin Rooman kirstunvartijat tekivät.

Nyt saman ”palvelun” valtiolle tarjoaa euroalueen keskuspankki EKP, joka tosin kutsuu rahan liudentamista ”hintavakaudeksi”.

Lyhyesti kuvattuna kuvion juoni on yksinkertainen:

Suurin osa valtion velasta perustuu velkakirjalainoihin ja velkasitoumuksiin, joista valtio on sitoutunut maksamaan ehtojen mukaiset korot ja kuoletukset nimellisarvoisen pääoman mukaisin suorituksin.

Valtion lainaehdot jättävät toisin sanoen inflaation vaikutukset rahan arvoon yleensä tyystin huomiotta.

Teoriassa koron olisi tarkoitus korvata inflaation vaikutusta, mutta käytännössä korkojen kohoaminen on hyvittänyt vain osan inflaation liudentavasta vaikutuksesta rahan – ja velkojen – arvoon.

Inflaation viimeaikainen voimistuminen on jo supistanut valtion velan reaaliarvoa. Ja vaikka valtionkin maksamat nimelliskorot ovat kohonneet, on valtionlainojen reaalinen korkotaso edelleen vankasti negatiivinen.

Source Link is.fi