Suomi-elokuvien rehti sankari oli opissa jopa Scotland Yardissa – hittirooli lopetti uran komisariona
Eino Kaipainen näytteli elokuvissa aina suoraselkäisen miehen rooleja – eikä ihme, sillä ennen tähteyttään hän työskenteli pitkään poliisina.
Suomi-elokuvan suoraselkäinen sankari Eino Kaipainen (1899–1995) joutui anomaan maaherralta lupaa ryhtyäkseen kokopäiväiseksi näyttelijäksi.
Syy löytyi Kaipaisen aiemmasta ammatista. Pieksämäellä syntynyt Kaipainen muutti 17-vuotiaana Kotkaan, jossa hän ryhtyi sekalaisten töiden ja varusmiespalveluksen jälkeen poliisiksi. Komisarioksi valmistumisen jälkeen savolaismiehen matka vei Lontooseen, jossa hän opiskeli stipendillä kuuluisassa Scotland Yardissa eli paikallisen poliisin päämajassa.
Britannian-reissun jälkeen Kaipainen palasi paimentamaan kotkalaisia. Hänen kerrotaan olleen muun muassa hyvä nyrkkeilijä ja jujutsu-otteissaankin ”Kotkan valioita”. Kestävä fysiikka tuli työssä tarpeeseen. Kaipainen muisteli vuosiaan poliisina Seura-lehden haastattelussa 1937 ja kertoi, ettei tavallinen ”rantajätkä” kunnioita mitään muuta kuin raakaa voimaa.
– Ensi aikoina tuli usein sellaisia kipakanpuoleisia ”konflikteja” toimeenpannuksi tuolla satamissa, mutta nyt ovat asiat jo sikäli muuttuneet, että missä rähinää näyttää syntyvän, niin hoputtaa vain sormellaan ”so-so, pojat – mitäs se sellainen on?” – niin miehet hajaantuvat hyvin nopeasti ja naureskellen…
Rooli vuoden 1936 Pohjalaisia-elokuvan Jussina nosti Eino Kaipaisen suuren yleisön tietoisuuteen. Rinnalla Liisa (Laila Rihte).
Lainvalvojan veri veti kuitenkin teatterilavoille. Noin viidentoista vuoden ajan Kaipainen yhdisti poliisityön ja Kotkan teatterissa näyttelemisen, kunnes hän ponnahti pinnalle esitettyään Pohjalaisia-elokuvan (1936) railakasta ja rehtiä Jussia. Rooli toi tunnustusta ja yleisön suosion.
– Poliisitoimi vie miehensä kokonaan – mutta näyttämö vie myöskin, joten ymmärtänette, että molempien hommien hoitamiseen on joskus vähällä mennä koko vuorokauden tunnit, Kaipainen sanoi Seurassa.
Poliisitoimintaa johtaneelta maaherralta herui lupa, työ lainvalvojana sai jäädä.
Syksyllä 1937 Kaipainen aloitti Kansallisteatterin näyttelijänä. Saman vuoden toukokuussa hän paljasti jännittävänsä syksyä ja väläytteli samalla nöyrää luonnettaan.
– Pelkään nimittäin sitä, että minut on tämän elokuvaesiintymiseni puolesta ylimainostettu – odotetaan kenties kovinkin paljon – ja sitten petytään…
Kaipaisen huoli oli turha. Valkokangasrooleja kertyi vuosina 1936–1970 kaikkiaan 64, valtaosa Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa.
Useimmat elokuvista olivat Toivo Särkän, Edvin Laineen ja Jorma Nortimon ohjaamia. Vastanäyttelijöinä olivat maan valovoimaisimmat naistähdet kuten Ansa Ikonen, Kaisu Leppänen ja Helena Kara.
Suurin voitto -elokuvassa vuonna 1944 Kaipaisen vastanäyttelijänä oli Helena Kara.
Runon kuningas ja muuttolintu (1940) kertoo Johan Ludvig Runebergin (Eino Kaipainen) ja Emilie Björkstenin (Ansa Ikonen) rakkaudesta.
Kaipainen näytteli elokuvissa kunnon miestä: rehellistä, jäyhää ja järkkymätöntä. Jopa komedioissa hänellä oli yleensä vakavasävyinen rooli. Kaipaisen esittämät hahmot peilasivat poliisina työskennelleen miehen vakaata olemusta.
Tunnetuimpia Kaipaisen elokuvista ovat Pohjalaisia-filmatisoinnin lisäksi Vieras mies tuli taloon (1938), Seitsemän veljestä (1939) ja nyt tv:ssä esitettävä Runon kuningas ja muuttolintu (1940).
Kansallisteatterissa Kaipainen työskenteli vuoteen 1944 asti. Sen jälkeen hän näytteli yli 20 vuotta Helsingin kaupunginteatterissa.
Jäätyään eläkkeelle vuonna 1965 Kaipainen muutti Anja-vaimonsa kanssa Joutsaan, jossa heillä oli omin käsin rakennettu kesämökki. Siellä odottivat kalamiehen ja puutarhurin vakanssit. Kahdeksan vuoden päästä he palasivat Helsinkiin.
Eino Kaipainen vuonna 1976.
Vuonna 1989 Kaipaiselle myönnettiin elokuvakulttuuriseura Filmi-Auran veteraanikunniakirja. Pro Finlandia -mitali hänelle annettiin jo 1954. Jussi-patsaita Suomi-filmin legenda ei koskaan saanut, vaikka itse palkinnon esikuvana olikin hänen roolinsa Pohjalaisia-elokuvassa.
Kaipainen kuoli Helsingissä 95-vuotiaana 31. tammikuuta 1995. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.
Lähteet: Helsingin Sanomat, Seura, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Runon kuningas ja muuttolintu (1940) tiistaina 6.2. TV1:llä klo 13.20, Kuin uni ja varjo (1937) keskiviikkona 7.2. TV1:llä klo 13.18