Tällaista on ollut Kaisa Mäkäräisen, 38, elämä uran loppumisen jälkeen – ”En ole ottanut paineita siitä, onko minulla töitä vai ei”
Yksi 2000-luvun suurimmista suomalaisurheilijoista, ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen palasi perjantaina kilpaladuille SM-hiihdoissa.
Tämä artikkeli on julkaistu ensi kerran Urheilulehdessä viime marraskuussa, jolloin Mäkäräinen kertoi kilpauransa jälkeisestä elämästä.
Mitä olet pitänyt tv-töiden tekemisestä Ylellä?
On ollut ihan kivaa – etenkin kun ei tarvitse juurikaan puhua suoraan itsestään. Se on positiivista. Saan puhua enemmän lajista tai joistain muista asioista. Jatkoerä-ohjelmissa on ollut kiva konkreettisesti tehdä ja koettaa uusia juttuja.
Minulla on ollut monennäköisiä töitä, ja valmennushommista on kiva vaihtaa mediahommiin ja sitten johonkin kolmanteen. Ensimmäinen työvuoteni on ollut monipuolinen.
Kuinka paljon harjoittelet nykyään?
Olen treenannut nyt tosi huonosti. Kesällä tuli juostua enemmän. Mutta jos olen vaikka Vuokatissa viikon ajan vetämässä leirejä junnuille, niin enemmän se valmentaminen on sellaista paikallaan seisomista ampumapenkalla. Saattaa tulla viikkokin, ettei minulla ole yhtään harjoitusta. Lenkillä käyntiä kyllä.
Tosi paljon se vaihtelee. Nyt lähdin kahdeksi ja puoleksi viikoksi reissuun. Siitä valmentamista on puolitoista viikkoa. Kun opettaa hiihtotekniikkaa, ei sitä voi lenkiksi sanoa, vaikka olenkin suksilla. Ei sellainen vie kuntoa eteenpäin. Teen ylläpitävää juoksulenkkiä ja jumppaan, mutta pakko myöntää, että enemmänkin olisin halunnut tehdä. Olen harjoitellut paljon vähemmän kuin viime vuonna.
Aiotko tänä vuonna kilpailla Suomen cupissa tai SM-kisoissa?
En ainakaan nyt alkutalvesta, kun olen harjoitellut niin vähän. Eikä minulla oikeastaan ole aikaakaan. Loppuvuoden aikana on paljon työjuttuja, samoin kuin tammikuussa. Helmikuussakin olen luvannut tehdä Ylelle olympiajuttuja. Jos sijaintini on Helsinki tai Kiina, ei siinäkään tule oikein treenattua.
Kiva olisi ainakin joitakin viestejä käydä oman seuran kanssa hiihtämässä. Pitää katsoa, miten kalenteri joustaa. Muut asiat menevät tällä hetkellä kisaamisen edelle.
Vaikuttaa siis siltä, että uran jälkeinen elämä on lähtenyt mukavasti käyntiin?
Korona teki oman osansa siihen, että alku oli tosi hiljainen ja rauhallinen. Valmennusjuttuja oli viime vuonna vähän, Ylen hommia jonkin verran. Nekin olivat enemmän yksittäisiä kuvauspäiviä, joiden antia sitten esitettiin talven mittaan. Oli pitkiä pätkiä, jolloin minulla ei ollut kummempaa tekemistä. Silloin oli enemmän aikaa käydä lenkillä – ja kun oli hyvä talvi, mikäs siinä.
En ole ottanut paineita siitä, onko minulla töitä vai ei. Ihan kivasti niitä on tullut. Ainakaan toistaiseksi ei ole ajatusta, että haluaisin tehdä vain vaikkapa mediatöitä tai ainoastaan valmennustöitä. On ollut mukavaa tehdä monenlaista.
Langat ovat käsissäni, kun teen oman yrityksen kautta. Voin itse päättää, mitä otan vastaan ja teen. Aika lailla kaiken olen ottanut vastaan, mitä on tarjottu. Vielä ei ole ylitarjontaa töistä (nauraa).
Alkamassa on olympiakausi. Miten se eroaa tavallisesta kaudesta?
Joka vuosi on kuitenkin arvokisat, MM-kisat ovat aina suunnilleen samaan aikaan. Vuotta pitää vähän rakentaa sen mukaan, missä kisat ovat. Varmasti tätä vuotta urheilijoilla värittää se, että Kiina on korkealla. Esimerkiksi Sotshin kautena (2013–14) vietin itse koko joulutauon korkeassa ilmanalassa.
Ei se harjoitteluun kuitenkaan sen kummoisemmin vaikuta. Ehkä olympiavuosina näkyy se, että kisojen ympärillä on vähän enemmän sellaista turhaa hässäkkää.
Kaksi edellistä olympiakautta (2013–14 ja 2017–18) olivat sinulta vahvoja: voitit maailmancupin. Olympialaisista ei tullut kuitenkaan menestystä. Mitä ajattelet nyt noista kausista?
Sotshin vuonna olin varmasti elämäni kunnossa. Se on päällimmäinen muistikuvani. Sotshissa olin kuitenkin tosi, tosi kipeä. Lääkäreiden mielestä minun ei olisi tarvinnut olla yhdessäkään startissa mukana. Heitin kuitenkin oman terveyteni peliin ja halusin välttämättä kisata siellä. Hiihtoajallisesti pärjäsin ihan kohtuullisesti puolikuntoisenakin.
Olin aika kuormittunut, kun en öisin saanut yskältäni ja muilta oireilta nukuttua. Kisat olivat talvella menneet siihen asti ihan hyvin. Taudista selvisin muutaman antibioottikuurin jälkeen. Siinä meni aika pitkään, mutta loppukaudella olin taas hyvässä kunnossa. Ei sille tavallaan mitään voinut.
Ennen Koreaa olin myös ihan hyvässä kunnossa, mutta sairastuin juuri ennen kisoja tauolla influenssaan. Ei siinä hirveästi ollut tehtävissä, ja se näkyi valmistautumisessa. Ei yksittäisiä sakkoammuntoja voi sairastumisen piikkiin laittaa, mutta ampumahiihto on herkkä laji. Yksi sakko voi ratkaista sen, onko mitaleilla vai sijoilla ynnä muut.
Kontiolahden Urheilijoiden Kaisa Mäkäräinen maastohiihdon pariviestin naisten kisassa maastohiihdon SM-kilpailuissa Imatralla 7. tammikuuta 2022
Miten arvioit alkavan kauden näkymiä ampumahiihdossa?
Joka vuosi tulee joitakin uusia nimiä keulaan. Varsinkin yksittäisissä kisoissa nähdään yllätysnimiä, jotka pärjäävät hyvin. Uskon silti hyvin vahvasti, että kärjessä pyörivät samat huippunimet kuin aiemminkin. Miksi eivät pyörisi, jos he ovat sinne päässeet ja homma on hallussa.
Kaikilta nähdään varmasti myös droppeja. Oman urani aikana minulle syntyi käsitys, että ehkä urheilijat itse suhtautuvat niihin neutraalimmin. Yksittäiset huonot kisat noteerattiin ulkopuolelta dramaattisemmin. Itse tiesi, että kisa saattoi olla yhdestä tai kahdesta laukauksesta kiinni, ei varsinaisesti taitotasosta. Se kuuluu lajiin.
Joskus toki voi olla tekninen ongelma vaikkapa ampuma-asennon kanssa. Jos sen syy ei selviä, voi kestää pidempään päästä takaisin tasolleen. Minullakin oli yhtenä vuonna makuuammunnan kanssa ongelmia. Siitä ei oikein saatu kiinni, että mikä tässä tökkii. Joskus voi olla vaikeaa löytää syy, kun se on niin pienistä asioista kiinni.
Olet nyt autossa matkalla valmentamaan. Kerro vielä vähän, millaisia valmennustöitä olet tehnyt ja mitä olet pitänyt niistä?
On ollut ihan kivaa. Nyt olen menossa pitämään kuntoilijaleiriä. Siellä on niin sanottuja taviksia parikymmentä. Heidän hiihtotekniikkansa pitäisi saada kuntoon, jotta on talvella kivempi hiihtää lenkkejä. Siellä on paljon tehtävää. Opastaminen vaatii oman taitonsa.
Olen vähitellen uskaltanut rohkeammin kertoakin näkemyksiäni, alkuun olin aika varovainen. Virheet näkee helposti, mutta miten kertoo niistä, että ne lähtevät korjaantumaan? Siinä täytyy ottaa huomioon myös kaikkien fyysinen taso.
Junnuleireillä vastuullani on ollut enemmän ammuntapuoli. Kun on 12 parikymppistä yhtä aikaa penkalla, niin voit kuvitella, että kun katsoo yhden tekemistä, 11 tekee mitä tekee (nauraa).
Välillä tulee riittämättömyyden tunne ja mieleen fiiliksiä omalta uralta. Sellaiset tilanteet, kun itse ampui huonosti mutta ei saanut palautetta, kun valmentaja katsoi jotain muuta. Se turhautti helposti, mutta on myös osa tätä lajia.
Ymmärrän junnuja, kun minulla on kokemusta myös siltä puolelta. Täytyy koettaa keksiä mahdollisimman mielenkiintoisia ja haastavia treenejä. Kun kaikkien tekniikkaa ei pysty koko aikaa valvomaan, heidän täytyy sitten saada siitä muuta kautta mahdollisimman paljon irti.