Warning: PHP Request Startup: open(/var/cpanel/php/sessions/ea-php82/sess_ef75074b5b34b407d618c23ae3a2e178, O_RDWR) failed: Disk quota exceeded (122) in Unknown on line 0

Warning: PHP Request Startup: Failed to read session data: files (path: /var/cpanel/php/sessions/ea-php82) in Unknown on line 0
5-vuotias Miro hukkui kesken merirosvoleikin – Hanna-äiti vihaa kahta ”viisautta”, joilla häntä on yritetty lohduttaa – Uutisalue

5-vuotias Miro hukkui kesken merirosvoleikin – Hanna-äiti vihaa kahta ”viisautta”, joilla häntä on yritetty lohduttaa

Hanna Backmanin esikoinen Miro kuoli 5-vuotiaana jouduttuaan veden varaan, eikä kukaan tarkkaan tiedä, miten se tapahtui. – Jos joku puhuu lapsistani, niin hän puhuu yleensä kolmesta lapsesta. Joudun tällöin korjaamaan, että minulla on kyllä neljä lasta.

5-vuotias Miro oli niin innoissaan, että puhelu kesti vain hetken. Pojalla oli kiire merenrantaan leikkimään merirosvoa. Miro oli reissussa sukulaisten luona, mutta vielä ei ollut tullut äitiä ikävä.

Se oli viimeinen kerta, kun Hanna Backman sai puhua poikansa kanssa. Tuntia myöhemmin Miro oli kuollut. Hän oli pudonnut laiturilta mereen.

Lasten hukkumiskuolemat ovat Suomessa harvinaisia, mutta traagisia tapauksia. Tämän jutun loppuun on koottu viisi tärkeää ohjetta lasten kanssa uimarannalle lähteville vanhemmille.

Hukkumispäivän iltana, lauantaina 6.6.2015, Hanna Backmanin ovikello soi. Oven takana seisoi vakavailmeisiä poliiseja ja kriisityöntekijöitä.

Sydän pamppaili. Ensimmäinen ajatus oli, että hänen vanhemmilleen on käynyt jotain.

– He pyysivät istumaan. Sanoin, että ei, en mene, vaan voitteko sanoa, mitä on käynyt. He sitten sanoivat, että Miro on menehtynyt reissussa ollessaan, Backman kertoo.

Backmanin jalat tärisivät, miltei pettivät. Suusta tuli pelkkää itkunsekaista huutoa.

Eihän se voinut olla totta. Vastahan he puhuivat puhelimessa!

Mieli ei suostunut uskomaan suruviestiä. Totta kai poika tulee kotiin, hänhän on vain reissussa…

Miro oli vuonna 2015 yksi 94:stä hukkumalla kuolleesta suomalaisesta.

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) viime viikolla julkistaman tutkimuksen mukaan vuonna 2021 Suomessa kuoli tapaturmaisesti hukkumalla peräti 165 ihmistä. Heistä alaikäisiä oli neljä. Yksikään ei ollut yhtä nuori tai nuorempi kuin Miro.

Otkes on laatinut lyhyet kuvaukset kaikista viime vuonna tapahtuneista hukkumiskuolemista. Tapaukset, joissa hukkunut oli alaikäinen, kuuluvat seuraavasti:

  • Uimataidoton alle 10-vuotias lapsi oli toisten lasten kanssa hiekkakuoppaan tehdyssä maauimalassa. Lapsi meni liian syvälle ja jäi kadoksiin veden alle. Sivullinen sai hänet pois, mutta liian myöhään. Rantavalvontaa ei ollut.

  • Nuoria oli viettämässä aikaa uimarannalla. Kaksi heistä meni uimaan. Toinen sukelsi. Kun hän nousi pintaan, toista nuorta ei enää näkynyt. Hukkunut oli alaikäinen, maahanmuuttajataustainen ja uimataidoton. Ei päihteitä.

  • Alaikäinen henkilö katosi kotoaan. Hän oli matkustanut bussilla etäämmälle ja löytyi etsinnöissä joesta hukkuneena. Hänellä oli vaikea kehityshäiriö.

  • Joukko nuoria ui soramontulla rannasta rantaan noin 100 m. matkaa edestakaisin. Yksi nuorista (15v.) ilmeisesti väsyi tai hänelle tuli joku ongelma, sillä hän alkoi huutaa ja painui nopeasti veden alle. Muut luulivat ensin pelleilyksi.

Otkesin mukaan alle 18-vuotiaiden hukkuneiden määrä on vähentynyt kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Suurin vuosittainen lukumäärä oli vuonna 2002, jolloin hukkui 16 alaikäistä.

2000-luvun alkuvuosina oli peräti seitsemän vuotta, joina hukkui vähintään 10 lasta. Vuoden 2007 jälkeen ikävimmät lasten hukkumisvuodet ovat olleet 2008 ja 2019, joina hukkui kahdeksan lasta. Vuodesta 2021 tuli 2000-luvun kuudes, jolloin alaikäisiä hukkui alle viisi.

Vuosina 2000–2020 Suomessa hukkui keskimäärin 7,3 lasta vuodessa. Vuosina 2010–2020 keskiarvo oli pudonnut 5,3 hukkuneeseen lapseen per vuosi.

Otkesin tutkinnanjohtaja Kai Valonen toteaa, että esimerkiksi neljä tai viisi hukkunutta alaikäistä per vuosi on toisaalta aika suuri määrä ja huono asia.

– Ollaan kuitenkin melko lähellä nollaa. Voisimme ottaa kansallisen tavoitteen, että saisimme sen ihan oikeasti nollaan. Kun sen kerran saa, niin sen voi saada uudelleenkin.

Nuorin viime vuonna hukkunut oli 9-vuotias. Näin ollen yksikään päiväkoti-ikäinen tai alakoulun eka- tai tokaluokkalainen ei hukkunut vuonna 2021. Valosen mukaan on tavoiteltavaa, että jokainen 9–10-vuotias suomalainen olisi uimataitoinen.

Viime vuosina paljon mediahuomiota saaneisiin lasten hukkumistapauksiin kuuluvat muun muassa 2020 tapaukset, jolloin 7-vuotias lapsi hukkui Porvoon uimahallissa ja 6-vuotias poika Helsingin Veräjälaaksossa sijaitsevalla Pikkukosken uimarannalla. Ensimmäisessä tapauksessa kahta henkilöä syytetään kuolemantuottamuksesta, jälkimmäisessä pojan isä tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

MiroN kohtalo on ikävä muistutus siitä, miten pienen lapsen vesileikkeihin sisältyy vaaroja – etenkin ilman aikuisen valvontaa.

Miro oli mennyt yksin rantaan leikkimään. Aikuiset olivat mökissä laittamassa ruokaa. Äidin mukaan mökiltä oli näköyhteys rantaan. Rannan laituriin oli sidottu leikkivene.

Syömään, mökiltä huudettiin, mutta kukaan ei vastannut. Leikkivene oli paikoillaan. Miroa ei näkynyt missään.

Pieni poika löytyi elottomana vedestä. Elvytettäessä hänen keuhkoistaan ei poistunut vettä. Ruumiinlämpö oli niin alhainen, ettei poikaa ollut mahdollista pelastaa.

Tiedossa ei ole, kuinka poika oli joutunut veteen. On mahdollista, että hän oli kurkottanut kohti venettä ja pudonnut.

Joitakin päiviä kuoleman jälkeen Backman meni tunnistamaan poikansa Oikeuslääkinnän toimipisteelle Helsinkiin. Äidistä näytti kuin poika olisi nukkunut rauhallista unta. Hän soitti Mirolle puhelimestaan Johanna Kurkelan Prinsessalle-kappaleen.

Ethän pelkää pimeää/

Siel on monta kynttilää.

Nuku vain jos väsyttää/

Vielä valvon vierellä.

– Se on ollut niin tärkeä biisi, Backman kertoo.

Toinen kovin tärkeä kappale on ollut Kaija Koon Jos sua ei ois ollut. Backman on soittanut kappaletta lukuisia kertoja Miron haudalla.

Vasta hautajaisten jälkeen Backman ymmärsi, että hänen poikansa oli kuollut. Sitä ennen hän oli kulkenut sumussa.

Äidillä oli kaksi syytä nousta aamulla sängystä: rakkaan isoveljensä menettäneet pikkusiskot. Heistä vanhempi oli vuoden ikäinen ja nuorempi syntynyt alle viikko ennen Miron kuolemaa.

– Heidän takiaan taistelin takaisin elämään.

Nykyään Backmanin voimavarana on myös “yllätyspoika”, joka muistuttaa kovin paljon isoveljeään.

Voimavaroja on tarvittu. Äiti poti pitkään valtavaa syyllisyyttä Miron kohtalosta.

Kun Miro syntyi, Backman otti hänet syliinsä ja lupasi suojella aina. Hän koki pettäneensä tuon lupauksen, epäonnistuneensa äidin tärkeimmässä tehtävässä.

Kuolemaa edeltävänä päivänä Backmanin äidinvaisto oli sanonut, että poika pitäisi hakea kotiin. Hän kuitenkin koki sen olevan ”yliajattelua” ja johtuneen siitä, että oli synnyttänyt vain viikkoa aiemmin.

Äidillä on käsivarressaan tatuointi Mirosta. Tatuoinnissa näkyy myös Pohjantähti. Backman kertoo, kuinka heillä oli tapana laulaa joka ilta Täällä Pohjantähden alla -kappale ennen nukkumaan menoa. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Traumaterapian ja vertaistukiryhmien avulla Backman on onnistunut pääsemään itsesyytöksistä eroon. Oman lapsen menettämisestä ei kuitenkaan koskaan täysin selviä, hän sanoo. Ei sitä turhaan sanota, että oman lapsen menettäminen on hirveintä, mitä vanhempi voi kokea.

Backmanista tuntuu, että monen on vaikea löytää oikeita sanoja lastaan surevan kohtaamiseksi. Joskus lohduttaja saattaa töksäyttää jotain, joka vain pahentaa oloa.

– Jotkut ystävät ovat sanoneet, että jos hänelle tapahtuisi näin, niin hän tappaisi itsensä. Siitä tulee sellainen olo, että anteeksi, kun olen niin heikko, että mun on pakko jatkaa ja elää muita lapsiani varten.

Kahta ”viisautta” hänelle on jankattu yli muiden – ja hän vihaa niitä molempia.

Ensimmäinen on: ”Kaikella tapahtuneella on tarkoitus.”

– Minun mielestäni yksikin lapsikuolema on turha, joten ei tapahdu, Backman kommentoi.

Toinen kuuluu: ”Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa.”

– En olisi halunnut olla niin “vahva”, että minulle annetaan tällainen kannettavaksi.

Kivun kanssa oppii kuitenkin elämään ja selviämään, Backman sanoo.

En olisi halunnut olla niin ”vahva”, että minulle annetaan tällainen kannettavaksi.

Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Miron kuolemasta on nyt seitsemän vuotta. Perheen elämä jatkuu.

Backman on kokenut ulkopuolelta tulevaa painetta siitä, että hänen pitää vuosien jälkeenkin käyttäytyä kaikissa tilanteissa siten kuin surun murtaman äidin oletetaan käyttäytyvän. Osa on ajatellut, että hänen loppuelämänsä täytyy olla pilalla.

Backman kertoo itsekin kokeneensa aluksi syyllisyyttä siitä, kun pystyi taas nauramaan jollekin hauskalle vitsille.

– Toisaalta kätken hymyn taakse paljon asioita. Jos meinaa tulla itku, niin yritän hymyillä, hän sanoo.

Miron muistohylly sijaitsee perheen ruokapöydän yläpuolella. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Jotkut ihmiset ovat taas odotelleet, että äidin suru ikään kuin päättyisi. Backmanin mukaan se ei ole mahdollista. Hän ei halua eikä voi unohtaa Miroa.

– Jos joku puhuu lapsistani, niin hän puhuu yleensä kolmesta lapsesta. Joudun tällöin korjaamaan, että minulla on kyllä neljä lasta.

Miro oli läsnä esimerkiksi Backmanin ja hänen miehensä häissä vuosi hukkumisen jälkeen. Vihkimisen päätyttyä tuore aviopari käveli vieraiden kanssa Miron haudalle ja päästi ilmapallot taivaalle.

– Näin poika oli mukana tärkeässä päivässä, Backman sanoo.

Osa vanhoista ystävistä on kadonnut Backmanin elämästä tragedian jälkeen. Moni on myös jäänyt. Erityisen kiitollinen Backman on yhdelle ystävälleen, joka otti töistä vapaata, jotta pääsi toiselta puolen Suomea auttamaan hautajaisjärjestelyissä.

Viime vuonna Backman vieraili ensimmäistä kertaa Miron kuolinpaikalla. Kokemus oli hirveä, mutta tärkeä.

Reissun jälkeen perhe päätti ottaa tavaksi vierailla saarella joka vuosi Miron kuolinpäivän aikoihin. He keräävät rannasta kiviä Miron elvytyspaikalle ja muodostavat niistä ison sydämen.

Ennen Miron kuolemaa Hanna Backman poti valtavaa kuolemanpelkoa. Kuinka lapset selviävät, jos hän menehtyisi?

– Vieläkin tätä on, mutta se on omalla tavallaan helpottanut, hän sanoo.

– Sillä yksi lapsista odottaa tuolla jossain.

Kuva: Hanna Backmanin kotialbumi

Lue lisää: 30-vuotias mies jäi yksin paljuun, kun muut lähtivät – palatessa heitä odotti järkyttävä näky

Fakta

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Anne Hiltusen mukaan lasten 2000-luvun aikana vähentyneet hukkumiskuolemat johtuvat vanhempien lisääntyneestä valppaudesta.

– On tapahtunut sellainen asennemuutos, ettei jätetä lapsia yksin veden äärelle. On tullut ymmärrys, että pidetään lapsia kädenmitan päässä, Hiltunen sanoo.

Oma merkityksensä on Hiltusen mukaan ollut myös vauva- ja perheuintien suosion kasvulla. Niissä opetetaan uimisen lisäksi vesiturvallisuutta ja käydään läpi veden haasteita eli käytännössä sitä, kuinka lasten kanssa kuuluu olla rannalla, uimahallissa tai vedessä.

Anne Hiltunen jakaa viisi tärkeää ohjetta, joita vanhempien kannattaa huomioida mennessään lapsen tai lasten kanssa rannalle.

1. Läsnäolo

– Ei someteta, eikä lueta kirjaa tai lehteä, kun lapsi on veden äärellä. Lapsi vaatii jatkuvaa valvontaa, sillä jos hukkuminen tapahtuu, se tapahtuu nopeasti, yllättäen ja hiljaa.

2. Sopikaa, kuka valvoo lapsia

– Ei pidä olettaa, että joku toinen oman porukan aikuisista valvoo lapsia. Tämä toinen aikuinen ei välttämättä tiedä, että hänen tulisi katsoa lasten perään. Tällöin on riski, että lapset jäävät kokonaan valvomatta.

3. Mene mukaan veteen

Näin kannattaa toimia etenkin silloin, jos lapsi on uimataidoton.

– On syytä olla kädenmitan päässä lapsesta. Jos lapsi sattuu kaatumaan, niin vanhempi on heti ottamassa häntä kiinni.

4. Lapsi rannan ja aikuisen väliin

– Jos pohjassa on äkkisyvää, niin aikuinen pystyy reagoimaan siihen.

5. Muista pelastusliivit

– Jos lapsi leikkii rannalla tai etenkin laiturilla, hänelle kannattaa pukea pelastusliivit. Ne antavat lisäaikaa pelastamiseen, jos lapsi joutuu veden varaan.

Source Link is.fi