Banner Before Header

Aine­järjestön vuosi­juhla riistäytyi käsistä – opiskelija­kunta tuomitsee yli­lyönnit: ”Tämä on malli­esi­merkki”

Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA tuomitsee lauantaina Automaatio-opiskelijoiden kilta ry:n (AOK) vuosijuhlien ylilyönnit. Ilta-Sanomat uutisoi sunnuntaina, että killan vuosijuhlissa tapahtui ylilyönti, kun killan perustajajäseniin kuuluvat alumnit saivat luvan päättää juhlasitsien rangaistuksista.

– Nämä henkilöt alkoivat lyödä vyöllä opiskelijoita, jotka rikkoivat sitsisääntöjä, Ilta-Sanomiin yhteydessä ollut osallistuja sanoi.

METKA:n hallituksen varapuheenjohtaja ja häirintäyhdyshenkilö Janne Levänen kertoo, että opiskelijakunnassa tapahtuneeseen suhtaudutaan vakavasti. Juhlien järjestäjä oli sunnuntaina yhteydessä METKA:an ja kertoi tapahtumista lauantain vuosijuhlissa.

– Tilanne on meillä tiedossa ja järjestäjä on ollut yhteydessä meihin, Levänen sanoo.

Hän on asiassa toisen käden tiedon varassa eikä pysty kommentoimaan tarkemmin keskustelujen sisältöä.

– Olemme kuulleet heidän (AOK) puolensa tapahtuneesta.

Lue lisää: Ainejärjestön vuosi­juhla riistäytyi täysin käsistä Helsingissä – alumnit piiskasivat opiskelijoita vyöllä

Levänen sanoo, että tilannetta käydään läpi viikolla, kun ”pöly on vähän laskeutunut”.

– Katsotaan, miten se on heidän puoleltaan mennyt ja miten jatkossa voidaan välttyä tällaisilta tilanteilta.

– Tämä on malliesimerkki, minkä takia vielä tehdään töitä sen eteen, että opiskelijatapahtumat ja -kulttuuri ovat turvallisempia ja huomioon ottavampia. Tämä on meille hyvä esimerkki siitä, minkä takia näihin asioihin pitää puuttua ja tuoda esiin, mikä on ok ja mikä ei.

Lauantaina järjestettyjen juhlien ylilyönnit nousivat julkisuuteen, kun vuosijuhliin osallistunut henkilö otti yhteyttä Ilta-Sanomiin.

AOK:n hallituksesta kerrottiin aiemmin, että vuosijuhliin oli kutsuttu ainejärjestön perustajia, jotka eivät ole enää mukana järjestön toiminnassa.

– Olen ymmärryksessä, että he eivät ole nykyisessä toiminnassa mukana, Levänen sanoo.

– Järjestön (AOK) aktiiviset toimijat ovat toimintaan puuttuneet ja toimineet niin hyvin kuin siinä tilanteessa pystyy toimimaan.

Levänen uskoo, että sitsikulttuuri on muuttunut parempaan suuntaan ja järjestötoimijat haluavat parantaa opiskelijakulttuuria, että kaikilla on turvallista olla. Hän sanoo, että järjestöjen tapahtumissa epäkohtiin puututaan aiempaa herkemmin.

– Vanha kulttuuri alkaa pikkuhiljaa jäämään ja nykyään järjestäjät ja osallistujat ovat tietoisempia siitä, mikä on ok ja mikä ei ole ok.

– Tämäkin tilanne näyttää, että tilanne on mennyt parempaan suuntaan, hän sanoo ja viittaa tapaan, jolla asiaa on asiaa on käsitelty.

Leväsen tiedossa ei ole, että vastaavia ylilyöntejä olisi tapahtunut aiemmin. Hän on ollut METKA:n hallituksessa kaksi vuotta.

– Harvemmin nämä asiat nousevat näin suureen mittakaavaan kuin nyt.

Hän kertoo, että tapahtumien ylilyöntejä ei välttämättä tuoda opiskelijakunnan tietoon, jos ne pystytään selvittämään paikan päällä.