Banner Before Header

Caronin TVOF Senior -kisa päättyi humpsahdukseen ja mustelmiin – laulaja nimeää lempi- ja inhokkijulkkiksensa

Laulaja Caron Wuotila tuo kuvauksiin kasan itse tekemiään vaatteita. Kirkkaanpunainen housupuku valikoituu päälle. Sen Caron on suhauttanut ompelukoneellaan parissa tunnissa, koska kaupasta on vaikea löytää sopivia vaatteita pitkänhuiskealle naiselle.

– Mulla on nämä tissit, mulla on nämä jalat ja nämä kädet. Voin ommella vaatteen, että se istuu mun päälle. Saan just sellaisen kuin haluan.

Caron Wuotila (entinen Barnes) ompelee koko perheensä vaatteet. Mies Petri yrittää houkutella vaimoaan katsomaan Netflixiä, mutta Caron istuisi sen ajan mieluummin ompelukoneella. Neulomisesta hän sen sijaan ei innostu.

– Mun on pakko nähdä tulokset nopeasti, muuten mä tylsistyn, hän selittää.

Suomalaiset muistavat Caronin 1980-luvulta asti. Nyt 61-vuotias artisti ja edustustarjoilija laulaa The Voice of Finland Seniorin loppujaksossa. Tuotantoyhtiö kutsui Caronin laulukisaan, jota kuvattiin tammi-huhtikuun aikana Turun Logomossa.

TVOF Senior huipentuu perjantaina.

– En tiennyt, oliko tämä hyvä vai huono homma. Mietin asiaa ja päätin, ettei mulla ole mitään menetettävää.

Hän lähti mukaan, eikä katunut. Tosin vastaavaa jännitystä hän ei muista kokeneensa liki koskaan. Caron ylistää TVOF Seniorissa kilpailleiden porukkaa. Takahuoneessa puhuttiin kaikesta.

Kun viimeisen jakson tulos selvisi, ohjelma loppui ja Caron kääntyi lähteäkseen kohti takahuonetta, hän humpsahti alas lavalta. Hänen poikansa Jay syöksyi auttamaan äitiään.

– Jay sanoi, että se näytti ihan sketsiltä. Rouva putosi ja katosi ja kädet vain näkyivät. Sain hirveät mustelmat rintakehääni. Hyvä, ettei käynyt pahemmin. Se oli kiitos koko jutusta, hän heittää.

Kilpailijoiden välillä vallitsi hyvä fiilis.

– Oli ihana, kun emme tunteneet toisiamme. Ihmiset ovat eläneet niin pitkään. Juteltiin, miten elämä on vienyt, lapsista ja lapsenlapsista ja mitä sairauksia on.

Caronin ja hänen tähtivalmentajansa Ressu Redfordin tiet olivat kohdanneet jo 1980-luvulla, kun Caron lauloi taustoja Ressun läpimurtoyhtyeen Bogart Co.:n biisissä.

Juteltiin, miten elämä on vienyt, lapsista ja lapsenlapsista ja mitä sairauksia on.

Kasarivuosista on pitkä aika. Liki 40 vuotta sitten Manchesterin lähellä Boltonissa kasvanut brittityttö tuli Suomeen soittamaan levyjä ja laulamaan hotelli Vaakunaan. Vinyylilevyistä eniten tuli pyöritettyä George Michaelin Careless Whisperiä.

– Suomalaiset kohtelivat mua ihan hyvin. He olivat todella kiinnostuneita mustaihoisesta tytöstä, joka oli yhtäkkiä joka paikassa. Sopimus oli ensin kolme kuukautta ja sitten kolme kuukautta, ja sitten jouduin Ylläkselle kolmeksi kuukaudeksi, ja se oli ihanaa.

– Ylläksellä ei oikein ymmärretty, mitä mä teen. Mulla ei ollut mitään vehkeitä työntekoon. Ei ollut levyjä, just ja just levysoitin. Onneksi tein nauhoitteita ja niitä soitin. Se oli helppoa ja ihanaa aikaa. Sain hyviä ystäviä ja opettelin skimbaamaan.

Hänellä ei ollut lasketteluvaatteita, joten hissimiehet antoivat hänelle haalarin. Se on yhä Caronilla käytössä. Tai pikemminkin Caronin miehellä. Petri kunnostaa se päällä venettä.

Caron esiintymässä vuonna 1987.

Caron kiittää ihmisiä, jotka tukivat häntä alusta asti.

– Mulla on aina ollut ihanat ihmiset ympärillä. Kun tulin Suomeen ensimmäistä kertaa, edesmennyt ystäväni Risto Pentti otti minut siipiensä suojaan eikä jättänyt yksin. Hän piti huolta, että mulla oli kaikki hyvin.

Caron tutustui Nisa Sorayaan ja päätyi hänen kanssaan laulamaan Desipeli-Appelsiini-ohjelmaan. Näyttävä Caron leopardibodyssaan keräsi median huomion.

– Mun takapuolesta ja jaloista oli kuvia iltapäivälehdissä. Jalkani ovat aika pitkät ja silloin tosi hyväkuntoiset. Siitä se julkisuus lähti.

Miesten huomio oli tuijotusta ja lääppimistä.

– Ei ollut vaaratilanteita. Olen kaksi kertaa elämässäni joutunut käyttämään fyysistä voimaa Suomessa. Kerran olin Hämeenlinnassa ja juomalasi meni rikki kädessäni. Ei ollut muuta mahdollisuutta, se ulkomaalainen mies oli niin törkeä. Älä ala ryttyillä kanssani, mulla on viisi veljeä!

Viimeistään Tupla-Uuno (1988) avasi tiet koko kansan julkkikseksi. Elokuvaa tehdessään Caron tutustui Vesa-Matti Loiriin, joka on edelleen hänen lempijulkkiksensa.

Spede Pasasesta ei ole mitään kerrottavaa. En kiinnittänyt häneen oikein mitään huomiota. Enemmän muistan Vesa-Mattia. Hän oli loistava. En ole koskaan tavannut ketään niin hauskaa elämässäni. Se oli aika epäkorrektia, mutta me naurettiin koko ajan. Hänen maneerinsa ja se miltä hän näytti. Hän on todellinen herrasmies.

Caron ylistää Vesa-Matti Loiria.

Elokuvaa kuvattiin Helsingin ympäristössä. Juuri ajokortin saanut Caron joutui kauhukseen ajamaan automaattivaihteista autoa.

– Ohjaaja huusi pysähtymään, ja arvaa mitä tämä rouva tekee? Nostin jalat ja kädet ilmaan, hän sanoo nauraen.

Hyvistä herroista tutun Billy Carsonin kanssa Caron juonsi Midnight Sun Song Festival -laulukisaa, joka televisioitiin ympäri maailmaa 1994. Caron ja Carson ovat Facebook-ystäviä, mutteivät ole sen kummemmin olleet pitkiin aikoihin tekemisissä. Laulukisasta jäi mieleen muun muassa Laura Pausinin käytös. Italialaislaulaja juonsi taannoin Torinon euroviisuja.

Caron ja Billy Carson ovat Facebook-kavereita mutta eivät ole pitäneet yhteyttä vuosiin.

– Siellä oli laulamassa diiva Laura Pausini. Ihan hirveä diiva! Kuvitteli olevansa Tina Turner! Piti olla limusiini ja kaikki ja ties mitä huoneessa myös.

Nyt kun on alkuun päästy, niin nähtäisiinkö Caronia vielä muissa tv-ohjelmissa kuin The Voice of Finland Seniorissa?

– Tanssii tähtien kanssa! Miksipä ei! Minä olen vielä hyvässä kunnossa. Tyttöni heiluisivat puolelta toiselle, Caron letkauttaa ja hytkyttää poveaan.

TVOF Seniorin viimeisessä jaksossa nähdään semifinaali ja finaali. Ohjelma nähdään perjantaina Nelosella klo 20.

Semifinalistit ovat Ressun tiimin Caron ja Lasse Selin, Michael Monroen tiimin Kalle Jussila ja Leena Hästbacka sekä Tarja Turusen tiimin Erika Korjus ja Jaska Mäkynen. Tähtivalmentaja valitsee esitysten jälkeen joukkueensa finalistin.

Kolme finalistia esiintyy uudestaan toisella kappaleella. Voittajan valitsee Logomon liveyleisö äänestämällä.

Lue lisää uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 9.–15.6. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Digilehden löydät täältä!

Tilaa Tv-lehti kotiisi täältä!

Source Link is.fi