Elokapinan mielenosoitus mateli Tampereen Hämeenpuistossa, bussit tulivat etanavauhtia perässä – mielenosoittajat jututtivat matkustajia
Ympäristöliike Elokapina laajensi metsähakkuiden vastaisen kampanjansa keskiviikkona Tampereelle. Mielenosoittajia oli runsaat 30, mutta haitta liikenteelle merkittävä.
Ympäristöliike Elokapinan mielenosoitus pysäytti liikenteen lähes kokonaan keskiviikkona Tampereen Hämeenpuiston toisella laidalla.
Mielenosoittajien tarkoituksena oli häiritä liikennettä marssimalla mahdollisimman hitaasti. Vajaan tunnin päästä mielenosoituksen alkamisesta kulkue olikin edennyt vain pari korttelia.
Mielenosoitus alkoi noin klo 16.45 Nalkalan kentältä Hämeenpuiston eteläpäästä ja liikkui kohti pohjoista. Sen taakse molemmille kaistoille syntyi välittömästi pitkät autojonot.
Osa henkilöautoista kääntyi heti pois Hämeenpuistosta Nalkalankadulle, mutta osa jäi jonoon. Niin tekivät myös useat Tampereen seudun joukkoliikenteen bussit, jotka kulkivat etanavauhtia mielenosoituksen perässä.
Jonon keulassa ajaneen bussin kuljettaja päästi osan matkustajista jatkamaan matkaansa kävellen, mutta osa matkustajista jäi istumaan kärsivällisesti paikalleen.
Mielenosoittajat nousivat bussiin
Kaksi mielenosoittajaa kävi bussissa kertomassa tempauksestaan matkustajille. Toinen heistä oli Sanni Hujanen, jonka keltaisen heijastinliivin rinnassa luki ”de-eskaloija”. Hujanen kertoi, että se on hänen roolinsa mielenosoituksessa.
– Pyrin omalta osaltani vaikuttamaan mielenosoituksen rauhalliseen kulkuun, Hujanen kuvaili rooliaan.
Mielenosoittajat vaativat muun muassa rajoituksia metsien hakkuumääriin Suomessa, jotta hiilinielut kasvaisivat ja päästöt laskisivat.
– Toivon, että autoilijat ja ohikulkijat ymmärtävät tämän asian kriittisyyden, Hujanen sanoi.
Myöhemmin illalla autojonoja oli muun muassa Satakunnankadulla. Sieltä marssi jatkui illan jo pimetessä Aleksis Kiven kadun kautta Keskustorille. Marssi kesti noin kaksi tuntia.
Liikennehäiriö ohi
Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse tiedotti ennen mielenosoitusta, että se pyrkii pitämään bussit normaaleilla reiteillään, mutta saattaa siirtää niitä poikkeusreiteille tarvittaessa.
Iltaseitsemältä Nysse kertoi nettisivuillaan, että liikennehäiriö oli ohi ja että joukkoliikenteen palvelut palautuvat normaaliksi muutaman tunnin kuluessa. Tilannetta voi seurata Nyssen reittioppaasta ja verkkosivuilta.
Elokapina järjestää vastaavia marsseja tällä viikolla myös Helsingissä. Aiemmin samaan kampanjaan liittyviä mielenosoituksia on ollut muun muassa Kemissä, Turussa ja Oulussa.
Voit keskustella aiheesta 12.10. kello 23:een saakka.