Hämeen Sanomat: Sulatejuustoterrori piinaa hämeenlinnalaisia
Hämeenlinnan Tarvasmäen ja Käikälän asukkaita on viime aikoina kiusannut erikoinen ongelma, kertoo Hämeen Sanomat.
Alueiden asuntojen pihoille ja seiniin on ilmestynyt sulatejuuston viipaleita. Asukkaat epäilevät, että viipaleita on heitelty tarkoituksella.
Eräs sulatejuustoterrorin kohteeksi joutunut asukas kertoo Hämeen Sanomille, että juustoviipale oli tarrautunut ikkunan pokaan niin lujaa, että sen irrottamiseen sai käyttää kunnolla aikaa.
Koko asiassa asukkaita eniten on inhottanut se, että tuntemattomat ihmiset ovat saattaneet käydä hiiviskelemässä asukkaiden ikkunoiden alla.