Ivanka Trump palasi julkisuuteen – esiintyminen raivostutti somessa
Yhdysvaltain viimeisimmistä presidentinvaaleista ja Joe Bidenin virkaanastujaisista lähtien matalaa profiilia pitäneet ex-presidentti Donald Trumpin vanhin tytär Ivanka Trump näyttäytyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan julkisuudessa miehensä Jared Kushnerin kanssa.
Trump ja Kushner osallistuivat tiistai-iltana Miamissa luksusmuotibrändi Louis Vuittonin Virgil Was Here -muotinäytökseen, joka järjestettiin sunnuntaina kuolleen muotisuunnittelijan Virgil Ablohin, 41, muistolle.
Lue lisää: Louis Vuittonin tähtisuunnittelija Virgil Abloh, 41, kuoli harvinaiseen syöpään
Hollywood Reporterin mukaan pariskunnalle oli varattu eturivin paikat näytöksestä. Kutsuttuna oli myös nimekäs joukko muita vieraita, kuten Kim Kardashian, Kanye West, Pharrell Williams ja Bella Hadid.
Trumpin perheellä on tiettävästi hyvät välit Louis Vuittonin johtoon. Lokakuussa 2019 Donald ja Ivanka Trump osallistuivat yhdessä Louis Vuittonin uuden työpajan avajaisseremoniaan Teksasissa.
Louis Vuittonin emoyhtiön toimitusjohtaja Bernard Arnauld sanoi tuolloin, ettei hän halua tuomita Trumpin ajamaa politiikkaa.
– Minulla ei ole poliittista roolia, olen liikemies. Yritän kertoa hänelle (Trumpille), mitä ajattelen maamme taloudellisesta menestyksestä ja toimintamme menestyksestä, Arnauld sanoi tuolloin Hollywood Reporterin mukaan.
Sosiaalisessa mediassa Trumpin ja Kushnerin osallistumista ei katsottu hyvällä. Molemmat toimivat neuvonantajina Donald Trumpin hallinnossa, ja he herättävät negatiivisia tuntemuksia monissa amerikkalaisissa.
– Nämä fasistiset kätyrit pitäisi saada tuntemaan olonsa epätoivotuiksi kaikkialla, minne he menevät, koomikko Adam Sank kirjoittaa Twitterissä.
– Älkää normalisoiko, toimittaja Kim Masters twiittaa.
– Se, että Louis Vuitton antaa Ivanka Trumpille ja Jared Kushnerille eturivin paikat Virgil Ablohin muistoesityksessä on vain liikaa, Daily Beastin toimittaja Marlow Stern twiittaa.
– Pysyisivätpä he poissa koko loppuelämänsä. En kestä katsoa kumpaakaan heistä, eräs twiittaaja kommentoi.
Ivanka Trumpin on kerrottu olevan isänsä silmäterä. Ennen Donald Trumpin presidenttikautta Ivankan arki pyöri hyvin pitkälti New Yorkin muotimaailmassa. Hän eli ylellistä seurapiirielämää Upper East Sidella lastensa ja puolisonsa kanssa. Kushner pyöritti kiinteistöbisneksiään ja Ivanka oli kaupungin kerman vakiokasvo ja tuttu näky muoti- ja taidetapahtumien punaisilla matoilla.
Isänsä avustajana toimimisen myötä Ivanka luopui bisneksistään ja vaatemerkistään, joka lakkautettiin vuonna 2018. Hän jätti asuntonsa New Yorkissa ja hylkäsi vanhan elämänsä vedoten tärkeään rooliinsa Washingtonissa.
Ivankan paluuta edelliseen elämäänsä pidettiin hänen isänsä presidenttikauden loppuhetkillä vaikeana, sillä hänen lähes koko uransa perustuu hänen isäänsä. Ivanka nähtiin Donald Trumpin rinnalla Diili-sarjassa ja hän nousi tähdeksi isänsä avulla. Hän on asunut isänsä omistamissa asunnoissa ja ollut töissä tällä käytännössä aina.
Syksyllä 2020 New Yorkin Times Squaren jättimäistä mainostaulua koristi kuva, jossa Ivanka Trump poseeraa tosi-tv:stä tutulla tavalla ja esittelee koronavirukseen kuolleiden amerikkalaisten määrää.
Viereisessä taulussa komeilee hänen aviopuolisonsa aivan yhtä epäedullisessa asetelmassa: Kushner poseeraa ruumissäkkien vierellä ja kuvassa komeilee suurilla kirjaimilla ”Newyorkilaiset tulevat kärsimään ja se on heidän oma ongelmansa”. Vanity Fairin mukaan Kushner päästi lauseen suustaan koronapandemian alussa.