Banner Before Header

Jura, 31, vaihtoi suurkaupungin 130 asukkaan lappilaiskylään – raa’an luonnon keskeltä löytyi onni

Jura Syri, 31, turhautui suurkaupunkeihin ja häikäilemättömään muotimaailmaan. Uusi elämä alkoi pikkukylässä ankarien sääolosuhteiden keskellä.

Nuorgam, Utsjoki

Kirkas hetki koittaa, kun pää on ollut hetken virtaavan veden alla. Ennen sitä viisiasteisen veden kylmyys tunkeutuu ihon läpi ja verhoilee luut itsellään.

Sitten Jura Syrin, 31, ajatusten häly hiljenee, näkökin kirkastuu. Viides sukellus on kuitenkin kylmien vesien konkarillekin jo liikaa.

– Nyt vaatteet on kyllä saatava päälle, ja äkkiä!

Olemme EU:n pohjoisimmassa kylässä, Nuorgamissa. Täällä Tenojoen varrella asuu vakituisesti noin 130 asukasta, joiden keskuudessa puhutaan niin saamea, suomea kuin norjaakin.

Syri on yksi uusimmista asukkaista. Hän asuu kenties kylän korkeimmalla paikalla sijaitsevassa talossa, ilman juoksevaa vettä, televisiota, tai muita kaupungin mukavuuksia.

Elämä on ääripää entisestä, sillä Syri on asunut lähes koko aikuisen ikänsä Helsingin ydinkeskustassa. Aikansa Syri viihtyi myös Amsterdamissa sekä Lontoossa, missä hän työskenteli suuressa muotitalossa oppipoikana eri hatuntekijöille. Kunnes väsyi.

Syrin talolta on komea näkymä Tenojoelle. Sen ylle nousee joinakin aamuina Jäämeren tuulien tuomat, putkimaiset pilvet. Kuva: Nelli Lapintie

Kilpailuhenkisessä muotimaailmassa menestyksen havittelu oli läsnä kaikessa tekemisessä. Lontoo näyttäytyi uudelle asukkaalle hektisenä sekamelskana: kuin liikkuvana junana, jonka kyytiin pitää hypätä. Ihmisistä paistoi kunnianhimo ja oman edun tavoittelu.

– Kun kaikki ympärilläsi tavoittelevat koko ajan jotain parempaa, jotain suurempaa, niin se tarttuu. Mutta se ei johda mihinkään.

Vaikka Syri rakasti muotia ja hattujen tekemistä, niin elämästä puuttui jotain. Metropolin sykkeessä ihmiset pelkäsivät niin paljon tulevansa unohdetuiksi, että onnellinen elämä jäi sivuseikaksi.

– Tajusin itsekin naamioineeni menestyksen hakemiseen omaa epävarmuuttani.

Kiireiset päivät päättyivät pieneen ja kalliiseen huoneeseen kimppakämpässä. Syri kaipasi epämääräisesti johonkin. Maalle, luontoon? Siitä hän ei ollut ihan varma.

Aivan kotioven läheltä lähtee merkittyjä polkuja Kaldoaivin erämaahan. Kuva: Nelli Lapintie

Talon pihassa oli selvää, että tällaista elämän piti olla. Syri kulki nykyisen kotinsa ohi kävelyllä. Hän oli päätynyt muuttamaan Nuorgamiin katsomalla kartasta paikan, mikä oli mahdollisimman lähellä jäämerta. Hyinen kylä vastasi odotuksia ja teki heti vaikutuksen. Kun työpaikka löytyi paikallisesta Alkosta, puuttui uudesta elämästä enää oikeanlainen koti. Sen löytäminen ei ollut helppoa, sillä paikkakunnalla on kova pula asunnoista.

Nyt Muumitalon värisestä mökistä aukesi maisema, joka salpasi hengityksen. Kirkkaalla säällä pihasta näki kauas Norjaan asti. Hän ei tuntenut omistajia, mutta meni silti päättäväisesti kylään. He kertoivat, ettei talo ole myynnissä, mutta kutsuivat puheliaan ja iloisen nuoren miehen kuitenkin kylään, lappilaiseen tapaan.

Välillä purossa uinti vaihtuu lähijärviin. Pulmankijärvellä ei syyskuussa ole ruuhkaa. Kuva: Nelli Lapintie

Kahvittelun aikana selvisi, että omistajat tunsivat Syrin isoisäpuolen, hyvinkin. He olivat kotoisin samalta paikkakunnalta, aivan toiselta puolen Suomea. Erikoinen sattuma rikkoi jään. Syri kertoi, että haluaa löytää itselleen kodin – oikean sellaisen, ei vain lomapaikkaa, joiksi moni paikallisista taloista on myyty.

Omistajia Syrin kertoma kosketti. Kahvien lopuksi sovittiinkin jo kaupoista.

– Kyllähän se kohtalolta tuntui täysin. Olen hirveän kiitollinen, että he valitsivat minut tälle talolle.

Puron virtaavan veden lämpötila lähentelee avantoa. Olotila kulkee kärsimyksestä euforiaan. Kuva: Nelli Lapintie

Tuoreen kodin merkitys kasvoi loppuvuodesta, kun Syrin paras ystävä kuoli yllättäen.

Ystävät ja perhe maanittelivat Syriä palaamaan etelään, mutta hän halusi olla yksin, omassa Muumitalossaan.

– Moni ei ymmärtänyt, mitä minulle merkitsi olla täällä. Nuo tunturit, tämä talo, kylmässä vedessä uiminen ja tavalliset askareet pitivät kiireisenä siinä hetkessä.

– Tämä paikka oli suuri tuki surussa.

Surun keskellä päiviin toi iloa lähellä asustanut korppi. Sen jylhän olemuksen erotti heti, kun se lensi mökin suurten ikkunoiden ohi: tumman taivaankin keskeltä huomasi pistävän mustan värin. Siipiväli oli ainakin metrin mittainen. Linnun saapumista osasi jo odottaa, sillä se tuli tervehtimään melkein päivittäin.

Kevään ja kesän tullen Syri tutustui myös olentoihin, jotka olivat aiemmin herättäneet pelon tunteita. Hän pelasti ja piteli sormillaan pulaan joutuneita ampiaisia, paarmojakin. Ankaran luonnon keskellä pienetkin olennot näyttäytyivät yksilöinä, sitkeinä sisseinä kuten hänkin.

Tuvassa asuva kärpänenkin saa jäädä.

– Yritin aluksi viedä sitä ulos, mutta ei se suostunut lähtemään. Sen jälkeen annoin olla. Ajattelin, että ehkä sekin kaipaa seuraa välillä? Nyt se on vähän kuin koira, pörräilee välillä innoissaan ja sitten lepäilee.

Ympäristön kiertokulku tuo rauhaa, lohtuakin. Eläimiä ja kasveja syntyy, ja niitä kuolee. Kuten ihmisiäkin.

Lapin luonto tuo elämään merkityksellisyyttä, mutta osaa olla myös armoton. Jäämereltä puskee pureva tuuli, ja myrskyt tuntuvat ravistelevan taloa sen perusteita myöten. Pakkasilla mittarin lukema putoaa ankariin lukemiin.

Syri paitsi peseytyy joka päivä lähipurossa myös kantaa sieltä mukaan tiski- ja saunavettä, jotka hän kuljettaa kotiin maitokärryillä. Joskus jäiseen puroon pitää hakata reikä rautakangella. Matka on mäkinen ja jo syysmuta luo siihen haasteensa.

– Talvella kanistereita pitää siirrellä jäistä mäkeä pitkin yksi kerrallaan. Välillä meinaa itsekin tipahtaa jorpakkoon. Olenhan minä aikamoinen näky täällä liukastelemassa, ainakin entiseen elämään verrattuna.

Aamu alkaa hampaiden pesulla ja maisemilla kirpeässä säässä. Kuva: Nelli Lapintie

Purovettä kulkee maitokärryissä mukaan mökille. Välillä kärry meinaa jumittua mutaan. Kuva: Nelli Lapintie

Viime talvena haastetta toivat myös jäätyneet viemärit.

– Saunaa ei voinut käyttää, eikä koronan takia päässyt peseytymään edes uimahalliin. Pihalla peseytyessä pisaratkin jäätyivät matkalla, ja jäärakeet piiskasivat kasvoja. Myös astioita oli vaikeaa tiskata, kun pesuvesi jäätyi niin nopeasti.

Arjen vastoinkäymisiin Syri yrittää suhtautua huumorilla.

– Kaikki tämä perusasioiden hoitaminen on kuitenkin vain aikaa pois turhalta somen selaamiselta, mihin helposti kului liikaa aikaa Helsingissä eläessä.

Villiporot ovat erämaassa tuttu näky. Kuva: Nelli Lapintie

Uusi maalaiselämä on vaatinut opettelua, mutta Syri kokee vastaanoton olleen lämmin etelän pojalle.

Kyläyhteisö on kansainvälinen ja hyväksyvä. Jo työpaikassa, kylän Alkossa, asioi enemmän rajan takaa saapuvia norjalaisia kuin suomalaisia, joten yhteisö on kaikkea muuta kuin sulkeutunut.

– Tämä on tuppukylä, jolla on suuren kaupungin ego.

Toki risteymiäkin eri kulttuurien keskellä syntyy.

– On tänne muuttavia kuultu kutsuttavan haitalliseksi vieraslajiksikin. Se on mielestäni oikeastaan ihan osuvasti sanottu. Olen tällainen Lapin outo vieraslaji. Mutta täällä koen olevani taas minä.

Iltaisin katse kohdistuu taivaalle, jonka valtaavat usein upeat revontulet. Kuva: Nelli Lapintie

Kun Nuorgamin päivä pimenee, suuntaa Syri katseensa taivaalle. Viimeistään silloin hän rauhoittuu tavalla, joka ei kaupungissa ollut mahdollista. Epämääräinen kaipuu on kadonnut.

Pohjoistaivaalla leiskuvien revontulien aikana hän ajattelee ystäväänsä.

– Hän oli ihmisenä maaginen, energeettinen ja harvinaislaatuinen, kuten revontuletkin.

Source Link is.fi