Harva oli tutustunut laajemmin Matti Kuuselan tuotantoon, mutta kaikki tuomitsivat sen, koska roviot lämmittävät, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.
Sen piti olla tavallinen perjantai. Oleilua perheen tai tv-ruudun kanssa. Olut tai kaksi, lasi viiniä, urbaanin orjan kuljettamaa ruokaa.
Sitten muutaman maailma räjähti ja ne muutamat sekosivat niin kuin kaikkien maailma olisi räjähtänyt. Ne muutamat olivat Journalisteja, ja räjähdys oli uutinen toimittajasta, joka oli va-va-valehdellut.
Muiden perjantai jatkui normaalisti, koska, kumma kyllä, on niitäkin, joita ei featurejournalismin tila pahemmin kiinnosta.
Myöhemmin perjantai-iltana Moskovaan tehtiin terrori-isku, jossa kuoli yli 130 ihmistä. Maailma pelästyi, Journalistit jatkoivat tärinäänsä somessa ja mediassa innoissaan uunituoreista journalismin tilaa koskevista traumoistaan.
Juksaaja oli Aamulehden eläköitynyt ”Suomen palkituin toimittaja” Matti Kuusela. Kuusela kirjoitti vuosikausia Aamulehteen juttuja, jotka edustivat ”herkkä humanisti pokaa lukijoita” -genreä.
Osa Kuuselan jutuista oli normaaleja liian pitkiä lehtijuttuja, osa tarinointia, jossa pyrittiin kaunokirjallisin keinoin sanomaan jotain, johon normaalin lehtijutun totuudellisuusvaatimukset eivät olisi Kuuselasta kyenneet.
Tai olisivat ehkä kyenneet, jos Kuusela olisi vaivautunut havainnoimaan maailmaa sen sijaan, että keksi käymiään keskusteluja, mutta sellaista luovuus joskus on, laiskaa.
”
Ehdottomuuden ja itsekorostuksen juhlat jatkuvat edelleen.
Kuusela oli avautunut valheistaan juuri ilmestyneissä muistelmissaan.
Aamulehdessä pelästyttiin ja 551 Kuuselan juttua poistettiin verkosta. Journalistit osoittelivat kiimaisina itseään: Minä en ikinä valehtelisi, valehtelu on nimittäin väärin!
Harva oli tutustunut laajemmin Kuuselan tuotantoon, mutta kaikki tuomitsivat sen, koska roviot lämmittävät, jos tulessa on kollega ja roihun saa rajummaksi oman oikeamielisyyden bensalla.
Kun Kuuselan entiset päätoimittajat, Ylen johdossa häärivät Jouko Jokinen ja Matti Apunen esittivät moralisoinnin mustavalkoisuuteen harmauden vaihtoehdon, Journalistit alkoivat vaatia lisää ruumiita pysyäkseen lämpiminä.
Viikonloppuun oli saatu sykettä ja sisältöä, kun Journalistit kilpaitkivät, että harvoin ovat olleet mistään näin järkyttyneitä, mikä, toivottavasti, oli valhe.
Ehdottomuuden ja itsekorostuksen juhlat jatkuvat edelleen.
Muuttuneessa mediamaailmassa journalismi on elossa pysyäkseen joutunut tekemään monia ratkaisuja, jotka ovat suhteessa totuudellisuuteen ja sen tapaisiin asioihin harmaahkolla alueella.
Niistä Journalistit ovat olleet hiljaa, osallistuneetkin niihin.
Nyt oli kuitenkin löytynyt turvallinen kohde, eläkeläismies vailla vaikutusvaltaa. Bonuksena tuli mahdollisuus oman laatumoraalin osoittelun ohella sekä uhriuttaa että korottaa itsensä: Kuusela on tuhonnut kaiken tekemämme arvokkaan työn.
Yhden toimittajan laiskahkosta minätarinoinnista seurasi viikko Journalistien itsesääliä, syyttelyä ja totisuudestaan ylpeää omahyväisyyttä.
Kuuselan tapauksen eräs opetus on se, että Journalistien suhteellisuudentajun taso ei välttämättä lisännyt luottamusta mediaan.
Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.