Kiusatut lapset ja nuoret hakevat apua plastiikkakirurgilta – ”Mikan” lapsen korvat leikattiin jo ennen kouluun menoa
”Sä näytät röllipeikolta, ihan pelleltä”, toiset levittelivät omia korviaan ja nauroivat.
Nyt jo alakouluikäisen lapsen isä Mika kertoo, ettei kukaan ollut aiemmin huomauttanut lapsen korvista. Lapsi ei pitänyt niitä itsekään erilaisina. Päiväkodissa piirre huomattiin heti.
Vaikka kavereiden kommentit hörökorvista olivat satunnaisia heittoja, ne iskivät lujaa pieneen lapseen.
– Hän tuli yllättäen hyvin tietoiseksi korvistaan. Iltaisin lapsi katseli itseään peilistä, paineli korviaan alas ja itki, Mika kertoo.
Vanhemmat alkoivat keskenään selvittää mahdollisuutta hörökorvaleikkaukseen.
Mika ei ole tässä jutussa omalla nimellään, sillä juttu käsittelee hänen lapsensa terveystietoja. Hän kuitenkin haluaa puhua itselleen tärkeästä aiheesta: kiusaamisen lopettamisesta.
Moni haluaa ”näyttää vain tavalliselta”
Mikan lapsen tilanne on valitettavan tuttu yli 20 vuotta plastiikkakirurgina olleelle Tiia Pihlamaalle. Pihlamaan mukaan pienen poikkeavan piirteen leikkauksen takana on lähes poikkeuksetta kiusaamista tai pelko kiusatuksi tulemisesta. Myös Ylen haastattelemat kirurgit HUSista ja TAYSista vahvistavat ilmiön.
– Onhan se surullista, että jokin piirre kiinnittää niin paljon toisten huomiota, että on vaikea olla ja sille piirteelle pitää tehdä jotain, Pihlamaa sanoo.
Lasten ja heidän vanhempiensa lisäksi Pihlamaan vastaanotolle tulee teini-ikäisiä ja aikuisia. Heillä on takanaan kipeitä kokemuksia kiusaamisesta, ja Pihlamaan mukaan halu ”näyttää vain tavalliselta”.
– Monelle kohoavat kyyneleet silmiin, kun kysyn, voinko nostaa tukkaa ja katsoa, miltä korva näyttää. Vanhemmat ovat voineet pitää lapsen poikkeavuutta häpeällisenä. Poikkeavuus on piilotettu tai siitä ei ole saanut puhua.
Leikkaus on Pihlamaan mukaan monelle valtava helpotus. Tavallisen näköisen ihmisen voi olla vaikeaa ymmärtää, miltä poikkeavuus esimerkiksi kasvoissa tuntuu.
– Moni kertoo jälkikäteen, että päivittäin ulkonäön miettimiseen suunnatun energian on voinut vihdoin käyttää muuhun.
Lapsen oma mielipide painaa leikkauspäätöksessä
Plastiikkakirurgi Tiia Pihlamaa painottaa, että lapsille tehdään vain korjaavaa kirurgiaa eli poikkevan ulkonäön korjaamista tavallisemmaksi. Sellaisia ovat esimerkiksi suulakihalkioiden hoito sekä hörökorvien ja arpien korjaus.
Lasten hörökorvaleikkaukset tehdään pääosin julkisen terveydenhuollon puolella. Kaiken kaikkiaan hörökorvaleikkauksia tehdään Ylen haastattelemien kirurgien mielestä vähän: 10 vuoden aikana niitä on tehty keskimäärin 200 vuodessa.
Mikan lapsi oli innoissaan kuullessaan, että hörökorvat on mahdollista leikata. Lapselle tehtiin fyysinen ja henkinen arvio leikkauksen tarpeesta.
– Meille tehtiin hyvin selväksi, ettei leikkausta tehdä vanhempien toiveesta. Lapsen mielipide painoi päätöksessä.
Lähes vuoden odotuksen jälkeen korvat leikattiin.
– Huomauttelu loppui, ja lapsi on ollut ylpeä siitä, että uskalsi mennä leikkaukseen. Välillä hän kertoo siitä muille kysymättäkin.
”Ajattelin, että ulkonäkö on ainoa ratkaisu olla onnellinen”
Pihlamaan mukaan on luonnollista, että näkyvällä paikalla oleva poikkeavuus kiinnittää muiden huomion.
Sen kommentointia kannattaa kuitenkin hänen mukaansa miettiä tarkkaan. Hyvälläkin tarkoitetut tai huumorilla höystetyt huomiot ulkonäöstä saattavat painua vuosikymmeniksi mielen sopukoihin.
– Kun poikkeavuutta kommentoidaan 20 kertaa päivässä ja sinut jatkuvasti ikään kuin nähdään sen kautta, se tuntuu todella raskaalta ja aiheuttaa epävarmuutta, Pihlamaa sanoo.
Kokemusta vitsillä heitetyistä kommenteista on myös Jasmi Kotirannalla. Niitä sateli hänen epäsymmetrisistä kasvoistaan sekä läheisiltä että tuntemattomilta.
– Kommentit satuttivat, koska ne muistuttivat aina siitä, että olen erilainen.
11-vuotiaana Kotirannalle selvisi, että epäsymmetrian toisessa poskessa aiheutti fibrioottinen dysplasia. Se on hyvänlaatuinen luun solujen kehityshäiriö.
Kasvojen lisäksi Kotirantaa kiusattiin siksi, että hän oli muita pidempi. Välillä kiusaaminen äityi niin pahaksi, ettei hän halunnut poistua kotoaan.
Suurin haave, leikkaus, toteutui 16-vuotiaana. Suurta operaatiota valmisteltiin vuoden ajan neljän kirurgin toimesta. Ylimääräistä luukudosta poistettiin tekemällä viilto silmän alle sekä avaamalla koko suun sisäpuoli. Turvotus kesti kuukausia, toipuminen vei vuoden verran.
Jälkikäteen Kotiranta oli tyytyväinen leikkaukseen. Oma olo ja itsevarmuus paranivat, vaikka kiusaaminen hänen muista ulkoisista ominaisuuksistaan jatkui edelleen.
Leikkaus sai Jasmi Kotirannan pohtimaan myös yhteiskunnan ja sosiaalisen median ulkonäkökeskeisyyttä.
– Ajattelin silloin, että ulkonäkö on ainoa ratkaisu olla onnellinen. Nyt kaduttaa, että tuhlasin monta vuotta miettimällä vain ulkonäköäni.
Myös plastiikkakirurgi Tiia Pihlamaa on pohtinut paljon sitä, miksi ulkonäön normalisoiminen on niin tärkeää. Toisaalta toimenpiteen koetaan helpottaneen elämää. Toisaalta harmitellaan, että omaa ulkonäköä on kiusaamisen takia pitänyt muuttaa.
Aikuiset eivät Pihlamaan mielestä aina ymmärrä sitä, kuinka visuaalisessa maailmassa lapset ja nuoret elävät sosiaalisen median myötä.
– Me ollaan kuvien ja kauniiden ihmisten ympäröimiä. Mun mielestä se kertoo meidän ajasta tosi paljon, että jopa meidän pääministeri pistää kuvansa filtterin läpi ennen julkaisua.
Kiusaaminen ei varmastikaan yhteiskunnasta poistu, pohtivat niin Pihlamaa, Mika kuin Kotiranta. Sosiaalinen media on saattanut tehdä siitä päinvastoin raaempaa. Kaikki kolme uskovat, että omalla esimerkillä voi opettaa sallivuutta.
– Kaikkea ei tarvitse möläyttää ääneen, ei ainakaan ikävään äänensävyyn, Kotiranta summaa.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 15. huhtikuuta kello 23:een saakka.