Eurovaaleissa saadaan välitilinpäätös Suomen työmarkkinapolitiikasta, reilua tai ei, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Tilinteon aika tulee aina. Välitilinteon aika tulee jo kahden kuun päästä.
Maailma käy vakavammaksi. Ennen eurovaalitkin olivat aika mitätön juttu.
Nyt niissä annetaan pika-arvio siitä, mitä Suomi oikeasti ajattelee Petteri Orpon hallituksen ajamista työelämän muutoksista.
Ei niin, että asiasta pitäisi eurovaaleissa äänestää, mutta äänestetäänpä kuitenkin. Ajoitus ratkaisee.
Eurovaalit pidetään kesäkuun alussa. Silloin poliittisia lakkoja rajoittavat lait todennäköisesti ovat tulossa pian voimaan tai jopa jo voimassa. Ennen sitä loppukevät on raivoisa. Propagandasotaa käydään asioista, jotka porvarihallituksen mielestä ovat uudistuksia ja vasemmisto-opposition mielestä heikennyksiä.
Keskusta taiteilee siinä välissä nuoralla etsimässä kadonnutta kannatustaan.
Lakkotalven saldo mitataan eurovaaleissa, vaikka oikeastaan niissä pitäisi puhua esimerkiksi Ukrainan tukemisesta tai ympäristönsuojelun toivotusta tasosta. Mutta kuka välittää?
Kuka voittaa?
Kokoomuksella on eurovaaleissa yleensä kivaa, sillä puolueen koulutettu äänestäjäkunta ymmärtää hyvin niidenkin arvon haluamiensa asioiden edistämiselle. Kun puolueen kannatusluvut ovat muutenkin hyvät, Petteri Orpo tuutuu yönsä rauhassa.
Isolle osalle puolueen kannattajista hallituksen työmarkkinoilla ajamat asiat ovat just jetsulleen. Ei pulmia niistäkään.
Riikka Purralla voi olla nukahtamisvaikeuksia. Perussuomalaiset joutuu jännittämään, tuntevatko heidän duunariäänestäjänsä läheisemmäksi puolueen vai ay-liikkeen. Toistaiseksi puolue on pitänyt pintansa. Vanhimmat mukana roikkujat muistavat kuitenkin perussuomalaisten kauhean syksyn 2015.
Muissa EU-maissa perussuomalaisia lähelle oleville puolueille luvataan menestystä eurovaaleissa. Se ei automaattisesti tartu Suomessa. Perussuomalaiset on tähän asti korjannut EU-kriittisten äänipotin. Nyt kritiikki on hiljennyt Suomessa ja puolueessa, kun lännestä haetaan tukea sotaista Venäjää vastaan.
Ei-EU-jäärät voivat silti puristella nyrkkiä taskussaan. Teuvo Hakkaraisen jättäminen vaalilistoiltakaan ei innosta heitä uurnille.
Demareille eurovaalit ovat aina vaikeat. Ne eivät kiinnosta heidän peruskannattajiaan. Jos kansainvälinen Sanna Marin -huuma olisi jatkunut, muutosta olisi voinut tapahtua. Antti Lindtman on kuitenkin imagoltaan perusdemarimies eikä juuri muuta yritäkään.
Vasemmistoliitto ja vihreät kilpailevat hallituksen haukkumisessa, mutta eurovaaleissa niiden fokus on omassa kiihkeässä alasarjan matsissaan. Vuoden 2019 eurovaalit toivat lopulta vihreille peräti kolme meppipaikkaa. Nyt vihreät on alavireessä, kun Pekka Haaviston sinänsä ihan onnistunut presidentinvaalikampanja ei nostanutkaan virettä.
Vasemmistoliiton ykköstykki Li Andersson on siirretty eurovaalirintamalle. Vihreitä äänestäneiden päitä voi kääntyä.
Sääliksi käy.
Sääliksi käy Petteri Orpoa, Riikka Purraa, Sari Essayahia ja Anna-Maja Henrikssonia.
Sääliksi käy toki myös Annika Saarikkoa, Antti Lindtmania, Li Anderssonia ja Sofia Virtaa. Ja sääliä vain sinne Harry Harkimollekin.
Saarikko, Henriksson ja Andersson ovat jättäytymässä kovimmasta päivänpolitiikan kurimuksesta. Ei olisi ihme, jos muutama muu puoluejohtaja ottaisi vielä mallia. Hullu paljon työtä tekee päästäkseen elämään jatkuvassa tappion pelossa.
Eduskuntavaaleista on vuosi, presidentinvaaleista alle puoli vuotta, eurovaaleihin on kaksi kuukautta ja vuoden päästä sitten kuntavaalit.
Puolueiden vaalikirstuissa pilkottavat pohjat. Puoluekaaderien jaksaminen on kortilla ja hermot narulla valmiiksi.
Pahinta se on puoluejohtajilla. Rankan vaalipalaverin jälkeen työhuoneessa odottaa vain universaali yksinäisyys.