Konsernijohtaja Juha Gröhn jää eläkkeelle 60-vuotiaana ja täyttää kalenteriaan pehmoisilla arvoilla – “Kun lapsenlapsilla vähän nokka vuotaa, ehdin apuun”
Voi tirisee paistinpannulla ja Juha Gröhn heittää kuivatut mustatorvisienet sekaan imemään nestettä. Peuran ulkofile odottaa vielä pannulle pääsyään. Rasvassa ei tänään säästellä.
– Jos laitan sienet kuivaan pannuun, ne kärähtävät ja sitten maistuu pahalta.
Sienet ovat Gröhnin Riitta-vaimon siskon keräämiä ja kuivaamia.
– Hän on ihmeellinen sienten kerääjä, joka löytää niitä silloinkin kun muut eivät. Meillä on sienihuolto Kiteeltä, Gröhn kehaisee.
Peurastakin menee kunnia talon ulkopuolelle, Gröhnin entiselle kollegalle, Saarioisten ex-toimitusjohtaja Ilkka Mäkelälle. Peura oli ”kävellyt” häntä vastaan alkuvuodesta.
– Meillä on kontrahti. Ostan häneltä yhden tai kaksi peuranvasaa vuodessa ja saan viimeisen päälle hyvät lihat.
Gröhn käy itsekin metsästämässä, lähinnä hirvimetsällä mökkipaikkakunnallaan Viitasaarella. Synnyinseudullaan Karjalassa hän on osallistunut karhujahtiinkin.
Mausteilla ei pidä mässäillä
Juha Gröhn tykkää laittaa ruokaa, etenkin puolison ja perheen kanssa yhdessä. Tosin pörssiyhtiön johtajalla ruoanlaittoon on ollut käytettävissä liian vähän aikaa, lähinnä viikonloppuisin.
– Perheemme ruoanlaitto on muuttunut aiempaa yksinkertaisemmaksi, mutta hyvät raaka-aineet pitää olla.
Gröhn ei mässäile mausteilla, kun kyse on kotoisasta ruoasta. Intialaiset ja vastaavat ruoat ovat sitten oma lukunsa, niihin mausteet kuuluvat.
– Tällaisia raaka-aineita kuin mustatorvisieniä ei saa pilata maustemälläämisellä. Sama on lihojen kanssa.
Juha Gröhnin kermainen mustatorvisienikastike saa joukkoonsa vain suolaa ja pikkuisen sinappia. Peurafileet eivät niitäkään. Ne paistuvat voissa.
Voita ja kermaa kuluu, mutta Juha Gröhn ei sitä murehdi, kunhan niiden käyttö ei ole jokapäiväistä.
Vesipata ulos ja kinkut kypsymään
Viimeistään viime joulun alla suomalaiset havahtuivat Juha Gröhnin kokkaustaidoista (siirryt toiseen palveluun), kun Atrian konsernijohtaja näytti sosiaalisessa mediassa, miten kinkun voi valmistaa ”keittämällä” ja samalla säästyy sähköäkin.
Gröhn kantoi saunanpadan takapihalle, täytti sen vedellä ja laittoi tulet alle ja pari verkotettua kinkkua veteen kypsymään.
– On kaiken a ja o, etteivät kinkut kypsy kiehuvassa vedessä, vaan hautuvat mureiksi noin 80-asteisessa vedessä. Aikaa menee kuudesta seitsemään tuntia. Sitten kun kinkku on kypsää, kuorrutus päälle ja toviksi leivinuuniin. Se on siinä.
Makkaran valmistus kuulostaa helpolta, mutta minun taitoni eivät siihen riittäneet, vaikka olen yliopistotason koulut käynyt liha- ja makkarapuolen hommiin.
Juha Gröhn
Juha Gröhn kiirehtii sanomaan, että kyse ei todellakaan ole hänen omasta keksinnöstään vaan vanhasta lihankypsennystavasta ajalta, jolloin ei ollut pakastimia ja lihat ”myrkkysuolattiin” tiinuihin. Ylimääräistä suolaa häivytettiin tuolloin lihasta keittoveteen.
Lihatalon johtaja on kokeillut muutamat kerrat kotona makkarankin tekoa, mutta päätti jättää touhun tehtaalle ammattilaisten käsiin.
– Makkaran valmistus kuulostaa helpolta, mutta minun taitoni eivät siihen riittäneet, vaikka olen yliopistotason koulut käynyt liha- ja makkarapuolen hommiin, Juha Gröhn nauraa.
Entä kasvisruoat ja vegaaninen ruoka, miten niiden valmistus sujuu?
– Kyllä ne varmaan onnistuvat, mutta se ruoan tärkeä proteiiniosa, sitä en osaa niin kuin pitäisi.
Vapaata keskustelua ruokakiihkoilun sijaan
Gröhnin perheessä on käynyt niin kuin monessa muussa suomalaisessa perheessä: kasvisten käyttö on lisääntynyt ja lihan käyttö on hieman pudonnut.
– Se ei ole tietoinen valinta. Syömme paljon kasviksia, mutta kasvikset kasviksina.
Ruokateollisuuden parissa elämäntyönsä tehnyt Juha Gröhn kertoo, että hänellä on aina ollut aito kiinnostus ruokaa kohtaan.
– Jos ei olisi, olisin väärällä alalla.
Omia ruokamielipiteitään Gröhnin ei ole juuri tarvinnut perustella, vaikka ruoasta paljon kiihkoillaankin.
– Jos joku ei syö lihaa, niin ei syö. Mutta siihen mitä minä syön, en kauheasti neuvoja kaipaa. Se on oma valinta ja täällä kotona perheen valinta.
Juha Gröhn toivookin ruokakeskusteluun ihmisiltä vapaata, liberaalia asennetta.
– On paljon näkökulmia siitä, mikä ruoka tekee minkäkinlaisen vaikutuksen. Kun kaikkea söisi kohtuudella ja muistaisi vielä iloitakin siitä ruoasta.
Gröhn sanoo, että ruokailu on aina arvokas hetki.
– Jopa silloinkin, kun olet yksin ja ehdit kahvikupin juomaan.
Kolme sukupolvea saman katon alla
Juha Gröhnin lapsuudessa Kiteellä kymmenen kilometrin päässä silloisen Neuvostoliiton rajasta kalaa oli arkipöydässä useammin kuin lihaa. Sitä saatiin läheisestä Pyhäjärvestä. Maalaistalon kellarista haettiin 1960-luvulla perunat, lantut, porkkanat, punajuuret ja kaalit.
– Hyvää ruokaa tehtiin kotoisista raaka-aineista, jotka olivat ruokavalion ydin.
Gröhn kuvaa lapsuuttaan onnelliseksi. Saman katon alla asui kolme sukupolvea: sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat. Myös Gröhnin isän sisaret perheineen viettivät kesiä ja viikonloppuja maatilalla. Ja kylän vanhat ja viisaat miehet ja naiset poikkesivat tämän tuosta tarinoimaan.
– Kansanviisautta oli paljon.
Monoajan muistot talteen tuleville sukupolville
Gröhnin pian alkavien eläkepäivien haave liittyy lapsuuteen ja nuoruuteen. Hän haluaa kirjoittaa tai pikemminkin laittaa muistiin 1960- ja 1970-lukujen elämää ja tapahtumia Pohjois-Karjalasta.
Lapsilleen, lapsenlapsilleen ja tuleville sukupolville.
– En ole niin kiinnostava persoona, että itsestäni kirjoittaisin, mutta tuosta ajasta. Haluan jollain tavoin litteroida sitä aikaa, kun monot olivat talven yleisjalkine. Aikaa, jolloin hyödykkeitä hankittiin kontrolloidusti ja saman katon alla asui monta sukupolvea.
Haluan jollain tavoin litteroida sitä aikaa, kun monot olivat talven yleisjalkine.
Juha Gröhn
Juha Gröhn kuvaa lapsuutensa ja nuoruutensa aikaa murroskaudeksi, kun maalta muutettiin kaupunkeihin. Tuohon aikaan liittyi tulevaisuuden toivoa paljon enemmän kuin nykyiseen aikaamme, Gröhn sanoo.
– Harmittaa tuhottomasti se, että tuolloin kuulemani tarinat jäivät taltioimatta. Joitain hyvin hataria muistiinpanoja minulla on. Isä ja äiti muistavat vielä jotakin.
Juha Gröhn kohautti joulun alla tiedottamalla eläkkeelle siirtymisestään. Hän jättää toukokuun lopussa Atrian reilun 33 työvuoden jälkeen. Kesäkuussa hän täyttää 60 vuotta.
Varhaiseen eläkkeelle siirtymiseen ei ole Gröhnin mukaan mitään erityistä syytä. Hän haluaa nauttia elämänvaiheesta, joka ei ole tiukkaan aikataulutettua.
Gröhn aloitti Atrialla, tai paremminkin yhdellä sen nykyisistä pääomistajista eli Lihakunnalla, työt tammikuussa 1990.
– Nyt Atrian johtotehtäviin alkaa tulla jo ihmisiä, jotka eivät minun taloon tullessani olleet edes syntyneetkään. Sukupolvikierron pitää toimia.
”Mitä elämä tuo tullessaan”
Juha Gröhn ei yhtään murehdi, että eläkepäivät turhauttaisivat. Mies haluaa pitää kalenterinsa väljänä, mutta passiivieläkeläiseksi hän ei usko putoavansa.
Gröhn uskoo, että kesästä lähtien hän tekee aikaisempaa enemmän kaikkea sellaista, joka täyttää pehmeiden arvojen määritelmän. Perhe ja kaverit ovat etusijalla ja katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan, Gröhn miettii.
– Vanhimman tyttären perhe asuu muutaman sadan metrin etäisyydellä. Se on suuri riemu meille, kun nähdään lapsenlapsia päivittäin. Jos lapsilla välillä vähän nokka vuotaa, niin eläkkeellä ehdin apuun ja vanhemmat pääsevät töihin.
Juha Gröhnillä ja hänen puolisollaan Riitta Wetterstrand-Gröhnillä on kolme aikuista lasta. Perheen suurimmat surut liittyvät keskimmäisen lapsen kohtaloon. Hän kärsi synnytyksessä happivajeesta ja elämästä tuli erilaista, kuin se olisi voinut olla.
– Tällä hetkellä asiat ovat hyvin ja tilanteeseen on sopeuduttu. Aleksi elää avustetussa, tuetussa yksikössä Seinäjoella. Koko ajan on muistettava, että kysymys ei ole meidän vanhempien elämästä vaan Aleksin elämästä. Hän on se suurin menettäjä.
– Me kannamme äidin ja isän huolta, miten poika pärjää erityisesti sitten, kun aika jättää jossakin vaiheessa meistä vanhemmista, Juha Gröhn vakavoituu.
Työkunnon kohotusta raivaussahalla
Gröhn saa jäädä eläkkeelle kohtalaisen terveenä. Sen verran tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat häntä elämän aikana vaivanneet, että leikkuupöydälläkin on käyty.
– Tunnen olevani vielä aika vetreä poika. Ainakin henkisesti olen hyvässä vedossa.
Eläkepäivillään nykyinen konsernijohtaja ja entinen aktiiviurheilija aikoo pitää huolta myös fyysisestä kunnostaan. Ei niinkään hölkkäämällä vaan Juha Gröhn haluaa kohottaa työkuntoaan.
Miehen omistamat metsät kaipaavat niin raivaus- kuin ketjusahaakin.
– Hölkkäilijät ja toisaalta työmiehet ja -naiset ovat eri porukkaa. Minä aion siirtyä siihen työmieskategoriaan.
Kuuntele koko Juha Gröhnin haastattelu:
Aiheesta voi keskustella maanantaihin 6. helmikuuta kello 23 asti.