Laulaja Adele antoi Oprahille poikkeuksellisen haastattelun ja nyt hänen nimensä on jokaisella etusivulla – kertoi totuuden avioerostaan

Adele on uransa alusta lähtien tullut tunnetuksi siitä, että hän vaalii huolellisesti yksityiselämäänsä. Laulaja on kertonut kärsivänsä esiintymispelosta ja vihaavansa julkisuutta.

Nyt hän yllätti kaikki antamalla Oprah Winfreylle tv-lähetyksessä todella avoimen haastattelun. Adele kertoo siinä vaikeasta, nyt jo kolmen vuoden takaisesta avioerostaan ja sen seurauksista omaan elämäänsä. Tv-haastattelu ilmestyi sunnuntaina Yhdysvaltojen aikaa. Siitä kerrotaan näyttävästi kansainvälisissä viihdemedioissa.

– Minulla on ollut pakkomielle ydinperheeseen koko elämäni ajan, koska itselläni ei koskaan ollut sellaista, laulaja sanoi lähetyksessä.

Hänen oma isänsä jätti perheensä, kun laulaja oli vain kaksivuotias.

– Hyvin nuoresta iästä lähtien lupasin itselleni, että kun minulla on lapsia, pysymme kyllä yhdessä. Yritin sitä todella pitkään, pettynyt tähti lausui.

Brittilaulaja sanoi kokeneensa eroamisen todella nöyryyttäväksi. Hänestä tuntui siltä, että hän ei kunnioittanut avioliittoa käsitteenä tarpeeksi, kun hän erosi ex-miehensä Simon Koneckin kanssa vuonna 2018.

Laulaja kertoi myös saaneensa ”kauhistuttavia paniikkikohtauksia” eroa seuranneiden kahden vuoden aikana, jolloin hän aloitti kovan treenaamisen ja laihtui lopulta yli 45 kiloa.

Adele tapasi Koneckin vuonna 2011. He saivat lapsen yhdessä vuonna 2012. Laulaja kutsui Koneckia aviopuolisokseen Grammy-gaalassa kiitospuheessa vuonna 2017. Sen jälkeen hän myönsi julkisuudessa, että he menivät naimisiin salaisessa seremoniassa vuonna 2016 viiden vuoden seurustelun jälkeen.

Liitto mureni pian. Adele ja Konecki muuttivat erilleen loppuvuodesta 2018. Avioerostaan he ilmoittivat huhtikuussa 2019.

33-vuotias laulaja kertoi Oprahissa, että hän tajusi avioliittonsa hajoavan, kun hän teki jonkin nimeltä mainitsemattoman, kiiltäväkantisen aikakauslehden sivuilla leikkimielistä persoonallisuustestiä. Mitä kukaan ei koskaan arvaisi sinusta, kuului yksi höpsöistä kysymyksistä. Adele puuskahti ystävilleen, että vastaus hänen kohdallaan olisi, että hän ei ole lainkaan onnellinen, vaan vain raahustaa eteenpäin elämässään.

– He kaikki hengähtivät. Siitä eteenpäin mietin, mitä oikein olen tekemässä.

Pariskunta oli yhdessä kahdeksan vuoden ajan.

– Otan avioliiton hyvin vakavasti, mutta nyt vaikuttaa siltä kuin en tekisi niin. Ihan kuin vain halveksuisin naimisissa olemista menemällä naimisiin ja sitten eroamalla niin äkkiä. Minua nolottaa ihan hirveästi, että se tapahtui niin nopeasti.

Adele kertoi rakastavansa edelleen tavallaan Koneckia. Ex-pariskunta asuu vastapäätä toisiaan Los Angelesissa, jotta he pystyvät hoitamaan mahdollisimman helposti vuorotellen 9-vuotiasta poikaansa Angeloa.

Omasta lapsesta erossa oleminen tuntuu Adelesta hirveältä.

– Kun tulin äidiksi, suunnitelmani ei varsinaisesti ollut se, että en näkisi lastani joka päivä.

Laulajalla oli huono suhde oman isänsä kanssa. Isä Mark Evans hylkäsi perheensä ja muutti Cardiffiin, Walesiin Adelen ollessa vasta taapero. Isän läsnäolon täydellinen puuttuminen vaikutti Adelen mukaan häneen lähtemättömästi.

– Minulla ei ollut mitään odotuksia ketään kohtaan, koska opin isältäni, että niitä ei kannata olla. Hän on syy siihen, etten ole täysin ymmärtänyt, miltä tuntuu olla rakastavassa suhteessa jonkun kanssa.

Isä ja tytär tapasivat toisensa ennen kuin isä kuoli syöpään tänä vuonna. Adele kertoi Oprahissa, että he kuuntelivat yhdessä Adelen musiikkia. Musiikin kautta jonkinlainen yhteys löytyi.

–Hänen suosikkinsa olivat kaikki myös minun suosikkejani, mikä on aika uskomatonta. Ja hän oli ylpeä minusta.

Kun Adelelta kysyttiin, miksi hän paljastaa nyt niin paljon yksityisyyttään uuden albuminsa sanoituksissa, Adele selitti, että hän haluaa auttaa samojen asioiden kanssa kamppailevia ihmisiä. 30-albumi julkaistaan 19. marraskuuta. Adelen edellinen albumi, 25, julkaistiin vuonna 2015.

– Musiikki on auttanut minua monissa tilanteissa ja haluaisin tehdä saman palveluksen muille ihmisille. Jotta he muistaisivat, että eivät ole yksin.

Lähteet: BBC, Independent, CBC Mornings

Source Link is.fi