Lea Kujanpää ja Eero Junkkaala ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ainoat eksorsistit, eli manaajat. Psykiatrian professori näkee heidän toiminnassaan suuria riskejä.
Alun perin pastori Lea Kujanpää ja rovasti Eero Junkkaala kieltäytyivät tästä haastattelusta. He pelkäävät, että ihmiset ahdistuvat siitä, mitä heillä on sanottavana.
Kujanpää ja Junkkaala ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ainoat eksorsistit, eli manaajat. Heillä on toiminnalleen piispojen hyväksyntä.
Aiheesta on silti vaikea puhua. Jopa kirkon sisällä, saati sitten valtakunnallisessa mediassa. Kujanpää ja Junkkaala kokevat, että eksorsismi, demonit ja niihin uskominen ovat tänä päivänä tabu.
Kujanpää ja Junkkaala eivät puhu manaamisesta. Heidän mukaansa kyse on rukoushetkistä, joiden tavoite on ajaa pahoja henkiä pois.
– Se on sitä, mitä siinä tehdään, eli rukoillaan Jeesusta. Jos puhutaan eksorkismista tai manaamisesta, niin tulee mielleyhtymä elokuvista, että huudettaisiin tai että ihmiset lentäisivät päin seiniä, Kujanpää sanoo.
Hänen mukaansa tämä mielikuva on kaukana siitä, mitä he todella tekevät.
Hän kertoo silti nähneensä työssään asioita, joita ei voi selittää järjellä.
Eksorkismi ja pahat henget ovat modernin luterilaisuuden liberaaleimmasta näkökulmasta vanhanaikainen ilmiö. 1700-luvun valistuksen ajalta alkaen järkeä alettiin nostaa mystiikan edelle myös uskonnossa.
Tämän päivän suomalainen luterilainen kristinusko ei tarjoa opetusta henkivalloista muutamia herätysliikkeitä ja yhteisöjä lukuun ottamatta.
Kujanpää ja Junkkaala väittävät, että heidän rukoushetkensä vastaavat todelliseen tarpeeseen. Kujanpää kertoo, että työskennellessään Helsingin Pitäjänmäen seurakunnassa pappina ihmiset tulivat kertomaan hänelle kokemuksiaan pahoista hengistä.
– Sain yhteydenottoja myös naapuriseurakunnista, Kujanpää kertoo ja lisää, ettei tiedä, miksi juuri hänelle näistä asioista puhuttiin.
Hän kysyi kokeneemmilta papeilta ja raamatuntuntijoilta apua siihen, miten tällaiset ihmiset tulisi kohdata.
Ensin oli tarkoitus pitää vain yksittäinen rukoushetki. Erään hiippakunnan piispa oli lukenut Kujanpään tänä vuonna julkaistun Ettei tarvitse pelätä -kirjan käsikirjoituksen. Hän vinkkasi seurakuntalaisesta, joka saattaisi kaivata Kujanpään apua.
Ilmiö
Kirkon työntekijöiden kokemuksia pahoista hengistä
Pappi Lea Kujanpää haastatteli Ettei tarvitse pelätä -kirjaansa 14:ää kirkon työntekijää, joilla on 2020-luvun ajalta kokemuksia pahojen henkien läsnäolosta. Osa haastatelluista koki, ettei voi puhua aiheesta tai kokemuksistaan kollegoiden kanssa. Alla poimintoja haastatteluista.
Nuorisotyöntekijä
”Kerran olin muutaman ystäväni kanssa viettämässä iltaa eräässä kodissa. Yksi läsnäolijoista sai sellaisia kohtauksia, että hänen täytyi kiroilla voimakkaalla äänellä. – – Tuona iltana, kun olimme yhdessä koolla, hän sai kohtauksen, jossa hänellä ilmeni jokin Pahan voima. Hän alkoi täristä ja huutaa sellaisella äänellä, mitä ihmisestä ei tule. Se oli ihan kamala, metallinen ja kova Paholaisen ääni, pelottavinta, mitä koskaan olen kuullut. Rukoilimme hänen puolestaan ja luimme Raamatusta sen kohdan, jossa Jeesus ajaa pahat henget sikalaumaan. Silloin hän alkoi kouristella, ja lopulta hän kaatui lattialle. Hänen suustaan tuli vaahtoa. En muista, käskimmekö pahoja henkiä erityisesti lähtemään, mutta kun raamatunkohta oli luettu, hän vapautui.”
Diakoni
”Ihminen voi todellakin olla riivattu. Olen kohdannut useita tällaisia ihmisiä. Kerran eräs asiakkaani kertoi minulle epätoivoisena, miten pahan voimat ottivat hänet valtaansa, eikä hän tiedä, mitä vielä tapahtuu. Kutsuin hänet kirkkoon ja kehotin rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Hän ei kuitenkaan koskaan tullut. Hän päätyi murhaamaan toisen ihmisen.”
Pappi
”Olen myös tavannut riivattuja ihmisiä. Riivattu tarkoittaa oikeastaan Saatanan omistamaa. Yksi heistä tuli vastaan mustikkametsässä. – – Vastaani tuli mies, joka kertoi, että oli alkanut seurata Jeesusta, mutta ei millään pystynyt lukemaan Raamattua. Hän kertoi, että hänen suvussaan on harjoitettu noituutta. Kun kysyin häneltä, oliko hän katkaissut noituuden siteet ja kiroukset, henget alkoivat ilmetä saman tien. Sanoin miehelle, ettei näillä hengillä ole lupaa kävellä hänen vapaan tahtonsa yli. Vetosin Raamatun sanaan ja sanoin: ”Nyt, Jeesuksen nimessä, henget, lähdette”. Olen huomannut, että pahat henget haluavat monesti esiintyä ja pelleillä, siis väännellä ihmistä ja tehdä hänet huomion keskipisteeksi oudolla käytöksellä. Tässäkin tapauksessa miehen silmät kääntyivät ympäri ja hänen suustaan tuli vaahtoa. Minä olin aivan rauhallinen, vaikka sisimmässäni huusinkin Jeesuksen puoleen. Mursin kiroukset Jeesuksen nimessä ja Pyhä Henki ajoi demonit ulos. Mies rauhoittui ja kykeni sen jälkeen rukoilemaan.”
Pian autettavia – eli ihmisiä, joiden sisälle oli heidän kokemansa mukaan mennyt demoni – alkoi olla jonoksi asti, vaikkei kaksikko ollut mainostanut toimintaansa missään.
Kujanpää uskoo, että kyse oli Jumalan johdatuksesta. Riivaajien ajaminen pois ihmisestä on Markuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen käsky opetuslapsille.
– Ajattelemme, ettei meillä ole lahjaa ajaa riivaajia pois, vaan se on sitä, mitä Jeesus kehottaa tekemään.
”
Moni meidän avuntarvitsija on sanonut, että olisinpa tiennyt, mihin okkultismi voi johtaa.
Lea Kujanpään ja Eero Junkkaalan mukaan valtaosa ihmisistä on muodostanut käsityksensä eksorsismista kauhuelokuvien perusteella.
Demonien olemassaolo herättää ristiriitaisia ajatuksia Suomen luterilaisen kirkon sisällä. Kaikki papitkaan eivät niihin usko.
Raamatussa kyllä puhutaan pahoista hengistä ja Jeesuksen tekemästä eksorkismista.
Junkkaalan ja Kujanpään mukaan on olemassa asioita, jotka voivat altistaa demonin riivaamiselle. Junkkaala kertoo, että riivatulla on yleensä yhteyksiä okkultismiin, spiritismiin, saatananpalvontaan tai muuhun magiaan – jo se voi riittää, että suvussa on okkulttisia taipumuksia.
Mikään teko yksin ei Kujanpään ja Junkkaalan mukaan suoraan johda siihen, että joutuisi demonin valtaan. Heidän mukaansa kyse on hyvin harvinaisesta ilmiöstä.
2020-luvulla erilaisten uushenkisten suuntausten suosio on ollut kasvamaan päin. Kujanpää ja Junkkaala eivät katso sitä hyvällä. He kokevat, että se voi tietää heille lisää töitä.
– Moni meidän avuntarvitsija on sanonut, että olisinpa tiennyt, mihin okkultismi voi johtaa, Kujanpää sanoo.
Lea Kujanpää pysyttelee rukoushetken aikana muutaman metrin päässä autettavasta.
Mitä Kujanpään ja Junkkaalan harjoittamassa eksorkismissa oikein tapahtuu?
Rukoushetkeen saavutaan heidän mukaansa aina oman seurakunnan papin kehotuksesta. Jos pappi olisi kokenut, että kyse on hengellisen ongelman sijaan mielenterveydellisestä ongelmasta, hän olisi ohjannut seurakuntalaisen terveydenhoitoon.
Diagnosoitu mielenterveysongelma ei Kujanpään mukaan sinänsä ole este rukoushetkelle.
– Me ei voitaisi tehdä niin, että jos meidän luo tulee ihminen, jolla on mielenterveysongelma, niin sanoisimme, että tuo ensin terveen paperit, sitten vasta voimme rukoilla, Kujanpää miettii.
– Mutta sairaus tulee ehdottomasti olla mielenterveyden ammattilaisten hoidossa, ja ihmisen tulee vaikuttaa terveeltä.
Rukoushetki järjestetään aina pyhässä paikassa, kuten kirkossa tai seurakuntatalossa. Apua tarvitsevan luo ei mennä, sillä se voisi olla turvallisuusriski. Junkkaala lisää, että kirkon tilat tuovat tarvittavaa auktoriteettia.
Tilaisuudessa on aina mukana avuntarvitsijan, Kujanpään ja Junkkaalan lisäksi kaksi muuta henkilöä, esirukoilijaa. Toinen on yleensä avuntarvitsijan seurakunnan pappi. Lisäksi mukaan pyydetään avuntarvitsijan ystävä tai puoliso.
Tilaisuuden alussa kysytään avuntarvitsijan kuulumiset: miten voit, miksi olet täällä?
Kujanpään mukaan heiltä apua hakeva ihminen on usein ”sisäisesti riekaleina”. Silloin ei hänen mukaansa ole kyse mistään pikkupahuudesta.
– Ei, vaan silmittömästä puhtaasta pahuudesta, jossa ei ole mitään empatiaa, eikä minkäänlaista sääliä. Jos ajatellaan, että tällainen voi kiusata ihmistä, se voi aiheuttaa pahaa jälkeä.
Kujanpää ja Junkkaala sanovat autettavalle, ettei tarvitse jännittää, häneen ei kosketa eikä hänelle huudeta. Vähän väliä tiedustellaan, miten hän jaksaa.
Kujanpää ja Junkkaala pysyttelevät muutaman metrin päässä autettavasta, ihan vieressä ei kuulemma kannata olla.
– Väkivallan mahdollisuuden vuoksi, Kujanpää sanoo.
”
Jos tässä on joskus mukana ja näkee, mitä se on, saa miettiä uusiksi omaa näkemystä henkimaailmasta.
Rukoushetken rakenne muistuttaa messun tai kodin siunaamisen kaavaa. Alkusiunauksen jälkeen alkaa hiljainen rukoilu, jota seuraa psalmien lukeminen, synnintunnustus ja -päästö, uskontunnustus, evankeliumitekstin lukeminen, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Tilaisuus päättyy ehtoolliseen.
Kujanpään ja Junkkaalan mukaan kaava ei yleensä suju niin seesteisesti kuin miltä se lueteltuna kuulostaa: jossain vaiheessa rukoushetkeä autettava alkaa käyttäytyä oudosti.
Heidän mukaansa se voi olla merkki demonista.
Miten autettava tällöin käyttäytyy?
– Siten, että ihmisiä saattaa alkaa pelottaa, jos niitä lukisi lehdestä, Kujanpää kieltäytyy kuvailemasta tarkemmin.
– Ilmenee yliluonnollisia asioita, joita on vaikeaa psykologisoida.
Sehän kuulostaa juuri niiltä elokuvamaisilta teemoilta, joita eksorsismiin ei pitänyt liittyä?
– Voisi sanoa niin, että henkilön reaktiossa on jotain sellaista, että havaitsemme, ettei se ole hän, vaan joku toinen, joka puhuu, huutaa tai tekee muuta kummallista. Jotain, mikä ei ole luonnollista, Junkkaala sanoo.
– Jos hänessä on henkiä, niin ne reagoivat hyvin voimakkaasti pelkkään Raamatun sanaan, hän jatkaa.
Jos henki tulee esille, Kujanpää ja Junkkaala käskevät sitä poistumaan Jeesuksen nimessä. Muuten he eivät koskaan sano, että autettavassa olisi paha henki, sillä se voisi olla henkistä väkivaltaa.
Kaksikko tietää, että monen korviin kaikki tämä kuulostaa täysin epäuskottavalta.
– Jos tässä on joskus mukana ja näkee, mitä se on, saa miettiä uusiksi omaa näkemystä henkimaailmasta.
Rukoushetki kestää yleensä noin 1,5 tuntia. Yleensä kuulemma yksi kerta riittää, mutta tarvittaessa järjestetään uusia tapaamisia. Noin viikko rukoushetken jälkeen avustettu on Kujanpäähän ja Junkkaalaan yhteydessä kertoakseen, onko muutosta tapahtunut.
Toistaiseksi aina on, he väittävät.
Eero Junkkaalan mukaan pahat henget reagoivat rukoushetken aikana hyvin voimakkaasti Raamatun sanaan.
Moni ajattelee tällaisen toiminnan olevan humpuukia, kirkollisverovarojen haaskaamista höpöhöpöhommiin, kun tärkeitäkin tarpeita olisi.
Kujanpään ja Junkkaalan palvelu ei maksa asiakkaalle mitään, eivätkä he saa siitä korvausta. Rukoushetkeen ei myöskään heidän mukaansa käytetä kirkon rahoja, sillä Junkkaala on eläkkeellä, Kujanpää taas järjestöpappi, jolle rukoushetket ovat vapaaehtoistyötä. Myös avuntarvitsijan mukana oleva pappi osallistuu tilaisuuteen vapaaehtoisesti, ei virkatyönään.
Kujanpää ja Junkkaala näkevät, että jos luterilainen kirkko ei tarjoaisi tällaista apua, ihmiset etsisivät sitä muualta. Esimerkiksi okkultismista.
– Osa meidän avuntarvitsijoista on maksanut paljon rahaa netissä erilaisille magianharjoittaijlle, jotta pääsisivät ongelmistaan eroon, mutta ne eivät ole toimineet.
Kujanpää ja Junkkaala kertovat järjestäneensä rukoushetkiä “joidenkin vuosien ajan”. Autettavien määrää he eivät paljasta, mutta kuulemma heitä on yllättävän paljon. Ihmisiä saapuu kaksikon pakeille eri puolilta Suomea. Rukoushetkiä järjestetään joitain kertoja kuukaudessa. Silti he painottavat, että toiminta on ”marginaalin marginaalissa”.
He eivät halua avata sitä, millaisia ovat olleet autettavien kokemukset siitä, että heidän sisällään on demoni.
Miksi?
– Etteivät ihmiset alkaisi tehdä vääriä päätelmiä siitä, että heissä olisi demoni. Jos joku alkaa tämän jutun luettuaan miettiä, onko hänessä demoni, niin ei ole. Jos sellainen on, niin sen kyllä tiedostaa, Kujanpää sanoo.
Okei, mutta mistä?
– Yksi klassinen esimerkki on se, ettei ihminen siedä mitään pyhää tai pysty sanomaan Jeesuksen nimeä, hän mainitsee ja lisää heti, ettei sekään ole varma merkki:
– Mutta jos sitä ei pysty sanomaan, tai ihminen kokee tarvetta kiroilla aina, kun näkee krusifiksin, ei tarkoita, että ihmisessä olisi demoni. Aika monen muun kohdan pitää täyttyä, jotta sellaista kannattaisi edes alkaa pohtia.
Tarkempaa vastausta ei heru. Kujanpää sanoo vain, että jos kokee joutuneensa demonin riivaamaksi, kannattaa olla yhteydessä ensisijaisesti mielenterveysapuun ja sitten oman seurankunnan pappiin tai diakoniin.
”
On kysyttävä, tuleeko kansankirkon osallistua toimintaan, jossa ollaan sellaisilla vesillä, että se ainakin saattaa horjuttaa joidenkin ihmisten todellisuudentajua.
– En lähtisi tällaiseen sen takia, että se voi jättää ihmiselle mielikuvan, että demonit saattavat puuttua peliin milloin vain, psykiatrian professori Hannu Lauerma kommentoi eksorsismia.
Psykiatrian ja oikeuspsykiatrian professori Hannu Lauerman mukaan eksorkismi on erittäin ongelmallista.
– Silloin ihminen hakee apua ongelmaan, joka saattaa hyvin suurella todennäköisyydessä olla terveydellinen, hän sanoo.
– On kysyttävä, tuleeko kansankirkon osallistua toimintaan, jossa ollaan sellaisilla vesillä, että se ainakin saattaa horjuttaa joidenkin ihmisten todellisuudentajua.
Kujanpää ja Junkkaala vakuuttavat toimivansa aina mielenterveys edellä. Heistä todennäköisin syy omituisimmillekin oireille on aina mielenterveysongelma, ei se, että ihmiseen olisi mennyt paha henki.
Heidän mukaansa rukoushetken järjestämiseksi tapauksen on täytettävä neljä kriteeriä:
1. Henkilö on täysi-ikäinen.
2. Hän on ”koosteisessa” mielentilassa, eli ei ole mieleltään sekaisin.
3. Hän haluaa tulla rukoiltavaksi ja hän tulee tilaisuuteen vapaaehtoisesti.
4. Hänen ja kaikkien läsnäolijoiden täytyy olla valmiita keskeyttämään rukoushetki välittömästi, jos huomataan, ettei tämä olekaan oikea tie apuun.
– Haluamme olla ihmiselle mahdollisimman lempeitä ja kohdella häntä arvostavasti sekä kunnioittavasti. Jos tilaisuudessa nousee jokin trauma menneisyydestä, niin sanomme, että sitä olisi hyvä käsitellä terapiassa, ei täällä, Kujanpää sanoo.
Hannu Lauerman mukaan kriteerit kuulostavat sinänsä hyviltä. Hän ei kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että ne riittäisivät. Lauerman mielestä toimintaan olisi syytä ottaa mukaan psykiatrinen erikoislääkäri, jolla voi hyvin olla toki kristillinen vakaumus.
– Olen havainnut, että teologisen koulutuksen saaneiden tai pappisvirassa toimivien kyky tunnistaa psykiatrisia sairauksia on perin vaihteleva.
Lauerma pitää hyvänä sitä, että tilaisuudessa on läsnä kaksi niin sanottua valvojaa. Toisaalta näiden henkilöiden läsnäolo saattaa hänen mukaansa vahvistaa suggestiota sille, että jotain outoa sattuu eli odotukset täyttyvät.
– He ovat ikään kuin yleisö, joka odottaa, että jotain tapahtuu. On pettymys, jos ei ainakin pientä perkelettä löydy, Lauerma arvioi.
Tuntemus siitä, että demoni ajetaan pois ruumiista, voi eksorsismin kohteesta tuntua erittäin hyvältä. Kohde voi tuntea olevansa vapaa ja saada yksinkertaisen selityksen monimutkaisille ongelmilleen.
Lauerma näkee, että eksorkismi voi toimia sellaisten ohimenevien kriisien kohdalla, jotka hoituisivat muutenkin.
– Mutta onko se pitkällä aikavälillä hyvä asia kenties jopa psykoottisen potilaan ennusteelle?
Lauerman mukaan hyväkin kokemus eksorsismista lopulta vahvistaa ajatusta siitä, että pahat henget vaanivat, pyrkivät kehon sisälle ja saattavat jopa onnistua siinä. Sellainen pelko ei ole psykiatrin näkökulmasta eduksi kenenkään mielenterveydelle.
– En lähtisi tällaiseen sen takia, että se voi jättää ihmiselle mielikuvan, että demonit saattavat puuttua peliin milloin vain, Lauerma sanoo.
”
On helppoa ajatella, että tuo pappi on päästään sekaisin.
– Jos joku alkaa tämän jutun luettuaan miettiä, onko hänessä demoni, niin ei ole. Jos sellainen on, niin sen kyllä tiedostaa, Lea Kujanpää sanoo.
Kujanpää ja Junkkaala eivät koe, että heidän huolella valvotuista rukoushetkistään voisi olla haittaa. Heistä niihin ei sisälly hengellisen väkivallan riskiä.
– Me miellämme, että autamme uskonnon uhreja, joita on revitty rikki. Rukoushetkissä olleet ovat kokeneet, että tämä on auttanut, Junkkaala korostaa.
Joissain tapauksissa eksorsismilla voi tunnetusti olla vahingollisia seurauksia. Suomestakin on raportoitu tapauksia, joissa jotakuta on esimerkiksi yritetty rukouksen voimalla ”eheyttämään” homosta heteroksi.
Lue lisää: Jussi, 29, luuli joutuneensa demonin valtaan – ”En ole homo Jeesuksen nimessä”
– Näin emme missään nimessä tee. Emme puutu ihmisten suuntautumiseen emmekä identiteettiin. Emme myöskään aja ulos sairauksia, kuten esimerkiksi skitsofreniaa, Kujanpää sanoo.
– Jo Jeesuksen aikana tehtiin Raamatun mukaan selvä ero parantamisen ja eksorkismin välille.
Seuraa kärjistys, Kujanpää varoittaa.
– Jos ihminen saa avun melko lyhyestä rukoushetkestä ja kokee, että on vapautunut pahoista hengistä, saa rauhan ja uskaltaa taas lähteä kotoaan, niin se tulee yhteiskunnalle aika paljon halvemmaksi kuin jos henkilö suljettaisiin pitkäksi aikaa sairaalaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eksorsistit toistavat haastattelussa monta kertaa, miten marginaalista heidän toimintansa on. Siksi he kokevat, ettei tietoa siitä tarvitse varsinaisesti levittää.
– Mieluummin puhuisimme vain Jeesuksesta. Ei tähän tai henkiin ole mitään tarvetta uskoa. Meidän puolelta on ihan ok, jos niihin ei usko, Kujanpää sanoo.
– Eihän tällaiseen työhön kukaan haluaisi pyrkiä, hän jatkaa.
Miksi te sitten teette tätä? Ja kuka teitä pyysi tekemään?
Vastaus siihen tulee epäröimättä:
– Tätä on tehty kristillisessä kirkossa pari tuhatta vuotta. Koemme tämän Jeesuksen antamana kutsumuksena. Siksi me tätä tehdään.
– Mutta eihän tähän hommaan uskota. On helppoa ajatella, että tuo pappi on päästään sekaisin, Kujanpää kertoo ja naurahtaa.
Oletko?
– Toivottavasti en.
Juttu on julkaistu alun perin 28.11.2023.