Marsalkka Mannerheimin päänahkaa halusivat monet. Neuvostoliiton ja kommunistien lisäksi listalla saattoivat olla fanaattisimmat jääkärit ja keisari-Saksan tiedustelu. Päämajakaupunki Mikkelissä salamurhaajia vaarallisemmaksi osoittautui katujää.
Mikko Tynin uusi kirja Marsalkan muskettisoturit – Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918-1946 (Docendo) käy läpi suuren määrän tilanteita, joissa valkoisen kenraalin ja marsalkan turvallisuus oli vaarassa. Osa oli selviä murhahankkeita.
Ensimmäinen väitetty yritys ajoittuu helmikuuhun 1918. Tuolloin Mannerheimin päämajajunaan olisi tehty rynnäkköyritys, jonka tarkoituksena oli joko surma tai vallan kaappaaminen. Sen takana olisivat olleet tyytymättömät jääkärit ja mahdollisesti keisari-Saksa. Mannerheim ei kuitenkaan ollut vaunussaan.
Talvella 1918 Mannerheimin nousu oli valkoisen armeijan johtoon monelle jääkärille kauhistus, koska tämä oli entinen tsaarin kenraali. Pian kenraali kuitenkin voitti jääkärien suoranaisen ihailun.
Tiedot tapahtuneesta ovat niin epämääräisiä, että Tyni kutsuu niitä ”viitteelliseksi”. Asiaa sotkee vielä samoihin aikoihin ratapihalta pidätetty punaiseksi epäilty dynamiittimies. Tapaukset ovat myöhemmin kietoutuneet yhteen tarinoissa
Valkoisten voitonparaati Helsingissä vuonna 1918. Mannerheim voitti sisällissodan aikana häntä epäilleiden jääkärien ihailun. Hävinneet vannoivat kostoa.
Sisällissodan jälkeen kommunisteiksi järjestäytynyt osa punaisista kantoi kaunaa valkoiselle kenraalille.
Kesällä 1919 pidätettiin iskujoukko, joka oli suunnitellut pommi-iskua valtionhoitajana toimineen Mannerheimin virka-asuntoon ja asevarastojen räjäyttämistä.
Vuotta myöhemmin kommunistit pääsivät pidemmälle. Huhtikuussa 1920 joukko pyssymiehiä odotti Tampereella reitillä, jolla Mannerheim vastaanotti paraatia. Sillä juhlistettiin kaupungin valtausta kaksi vuotta aiemmin.
Häntä vaani joukko Neuvosto-Venäjällä sotilaskoulutuksen saaneita kommunisteja. Lopulta ainoana ampumahollille päässyt Karl Salo jänisti, vaikka oli vain 15 metrin päässä kenraali Mannerheimista.
Epäonnistuminen johti kommunistien väliseen välienselvittelyyn, jossa yritettiin surmata petturiksi epäilty Teodor Sädevirta. Hänen asuntoonsa Helsingin Vallilassa heitettiin pommi, joka surmasi Sädevirran naisystävän. On mahdollista, että Sädevirta todella oli poliisin tiedonantaja.
Mannerheimin henkivartijoita yhteiskuvassa Mikkelissä. Kansainvälisesti sodanjohtajan vartioisto oli vaatimaton.
Marsalkaksi ylennetty Mannerheim oli talvi- ja jatkosodan aikana paitsi Suomen sodanjohtaja myös kansallinen ikoni, jonka surmaamisesta olisi ollut Neuvostoliitolle paljon iloa.
Maaliskuussa 1943 Mikkelin seudulle tipautettiin desantteja, joiden tehtävä oli tappaa Mannerheim. Virolainen Karl Vahter kuitenkin veti heti maahan päästyään aseensa esiin ja vei toverinsa suomalaisten huomaan. Kolmas desantti jäi kiinni myöhemmin.
Vahter selitti ryhtyneensä tehtävään vain Suomeen päästäkseen. Murhasuunnitelmia, joihin kuului mm. Mannerheimin myrkyttäminen, Vahter piti epärealistisana.
Vahter ryhtyi suomalaisten kanssa yhteistyöhön ja lähetti Neuvostoliittoon väärennettyjä viestejä ja hänen avullaan jäi kiinni lisää desantteja. Lopulta hänen kuolemansa lavastettiin.
Sodan jälkeen totuus selvisi neuvostoliittolaisille, jotka lopettivat erityiseläkkeen maksamisen Vahterin äidille Neuvosto-Virossa. Vahter itse siirtyi Australiaan uudella nimellä.
Loppuvuodesta 1943 Stalin päätti, että Mannerheimin murhayrityksistä luovuttaisiin. Marsalkka nousi Suomen presidentiksi ja oli erillisrauhan takuumiehenä.
Päämajakaupunki Mikkelissä jää osoittautui salamurhaajia vaarallisemmaksi. Maaliskuussa 1944 Mannerheim liukastui, löi päänsä ja mursi ranteensa.
Presidentti Mannerheimin virkaanastujaiset vuonna 1944. Kun aiemmin kommunistit olivat yrittäneet Mannerheimin murhaa, heräsi nyt äärioikeiston raivo.
Stalinin lupauksesta huolimatta Mannerheim kuitenkin pelkäsi sotasyylliseksi tuomitsemista. Kriittisinä hetkinä hän piti syanidikapselia mukanaan ja oleili välillä Portugalissa.
Mannerheimin toiminta sodan lopulla herätti ärtymystä saksalaismielisissä suomalaisissa. Näidenkin joukossa kehitettiin murhasuunnitelmia. Pihtiputaan kunnanlääkäri, jääkärilääkintäeverstiluutnantti Gunnar von Hertzen olisi ollut valmis tekoon. Hänen toverinsa saivat kuitenkin miehen rauhoittumaan. Myös natsi-Saksa saattoi kaavailla Mannerheimin murhaamista.