Banner Before Header

Musta­sukkainen nainen punoi katalaa henki­rikos­suunnitelmaa – väijyi tunti­kausia terä­aseilla ja kumi­vasaralla varustautuneena

Pikkuserkkunsa kanssa aiemmin lyhyen aikaa seurustellut savolaisnainen äkämystyi lopulta serkkupoikansa uuteen naisystävään niin kovasti, että suunnitteli tappavansa tämän. Useiden tuntien kyttäyskeikasta huolimatta nainen ei päässyt toteuttamaan tekoaan.

Nainen kertoi WhatsApp-ryhmässä aikovansa puukottaa naisystävän. Hän jätti myös Wicker-sovellukseen ilmoituksen, jossa etsi palkkiota vastaan kumppania tekoa toteuttamaan. Hän oli myös tutkinut rikkihapon ominaisuuksia ja oli jo nettikaupassa lisännyt ostoskoriin litran vahvaa rikkihappoa, mutta loppuun asti hän ei ostostapahtumaa saattanut.

Ennen tilanteen lopullista kärjistymistä maaliskuussa 2021 naiset olivat ottaneet yhteen jo kolme viikkoa aiemmin. Miehen naisystävä oli löytänyt miehen puhelimesta tämän pikkuserkun lähettämiä lemmekkäitä viestejä, joiden perusteella hän oli arvellut näillä olleen aiemmin suhteen.

Eräänä iltana miehen pikkuserkku oli jättänyt oman asuntonsa avaimen kotiin ja tuli hakemaan vara-avainta sukulaismieheltään. Miehen asunnolla oli tuolloin myös tämän uusi naisystävä, jota oven raossa ollut vieras ei miellyttänyt ja tilanne oli päätynyt käsikähmään. Kun pariskunta 15 minuuttia myöhemmin lähti ulkoiluttamaan koiraa, niin sukulaisnainen hyökkäsi vielä porraskäytävässä uuden mielitietyn kimppuun.

Kolme viikkoa myöhemmin naiset kohtasivat uudelleen. Miehen tuoreempi naisystävä lähti ulkoiluttamaan koiraa, kun talon käytävällä oli miehen pikkuserkku mieshenkilön kera. Lyhyen sananvaihdon jälkeen pikkuserkku oli raivostunut ja hyökännyt koiranulkoiluttajan kimppuun.

Nainen pakeni asuntoon, mutta ei saanut asunnon ovea ajoissa kiinni. Lattialle kaatunut naisystävä onnistui kesken lyöntien ja potkujen kurottamaan eteisen pöydältä käteensä turvasuihkeen, jolla suihkutettuaan hän sai häädettyä pahoinpitelijän asunnosta.

Vuonna 1994 syntynyt nainen ei kuitenkaan asiaa sulattanut. Seuraavana aamuna nainen oli ottanut mummonsa autotallista ja verstaasta veitsen sekä kumivasaran. Tämän jälkeen hän ajoi autollaan väijymään naista sen kerrostalon edustalle, jossa mies asui. Samassa talossa sijaitsevasta omasta asunnostaan hän oli hakenut sakset lisäaseeksi.

Autossa väijyessään nainen lähetti kuvaviestin itsestään ja aseistuksestaan äidilleen. Erikseen lähettämässään tekstiviestissä hän kertoi päättäneensä puukottaa väijymänsä naisen heti, kun näkee tämän seuraavan kerran. Toisessa lähettämässään viestissä nainen kertoi odottaneensa naista jo kuusi tuntia, mutta tämä ei ollut tullut ulos asunnosta.

Savolaisnaisen lähettämät uhkaavat viestit saivat lopulta tämän siskon huolestumaan niin, että tämä soitti hätäkeskukseen. Poliisit tulivatkin seuraavana aamuna ottamaan naisen kiinni tämän asunnolta. Oikeuskäsittelystä nainen myönsi osan pahoinpitelyjen teonkuvauksista, mutta kiisti suunnitelleensa vakavaa henkirikosta. Hänen mukaansa kyse oli ollut kelvottomasta yrityksestä, eikä hän ollut yrittänyt tosissaan palkata apuria tekoon. Naisella ei oman kertomansa mukaan ollut myöskään rahaa moiseen palkkaukseen.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1994 syntyneen naisen vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja kolmesta pahoinpitelystä sekä yhdestä eläinsuojelurikoksesta. Oikeuden mukaan nainen olisi yrittänyt toteuttaa suunnitelmansa, mutta vain se seikka, ettei hänen tähtäimessään ollut uhri tullut asunnosta yksin ulos tuona aikana, esti teon.

Nainen valitti saamastaan tuomiosta Pohjois-Savon hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan ottanut asiaa uuteen käsittelyyn. Myös tappelun toista osapuolta eli vuonna 1995 syntynyttä naista syytettiin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, mutta hänen osaltaan syyte hylättiin.

Source Link is.fi