Banner Before Header

Pahat pojat oli aikansa kohahduttaja – elokuvaa luultiin ulkomailla homoeroottiseksi

Aleksi Mäkelän ohjaama Pahat pojat oli aikansa mediatapaus. Takkusen pojat, ankarassa lestadiolaiskodissa kasvaneet neljä veljestä, rinnastettiin lööpeissä remunneisiin aidon elämän Koistisiin eli 2000-luvun alussa rikoksia tehneeseen veljessarjaan, jota kutsuttiin ”Euran Daltoneiksi”. Elokuva oli kuitenkin fiktiivinen.

Ensi-iltansa vuonna 2003 saanut veijaridraama antoi näkyvän parrasvalopaikan Peter Franzénille, Niko Saarelalle, Lauri Nurkselle ja Jasper Pääkköselle, etenkin kun leffajulisteeseen miehet pantiin paidattomina.

Vesa-Matti Loiri esitti poikien isää.

Väkivaltaista, skitsofreenistä isää esittää Vesa-Matti Loiri.

Pahat pojat voitti Jussin sekä kuvauksesta että äänisuunnittelusta.

Kovia kokeneiden veljesten rikossaaga osui katsojien makuhermoon, ja elokuva nousi katsotuimmaksi 2000-luvulla, kunnes uusin Tuntematon sotilas siirsi sen kakkossijalle.

Kohujakin nousi. Esimerkiksi juliste lihaksikkaista kundeista vei ulkomailla ajatuksia homoeroottisen elokuvan suuntaan. Vettä myllyyn lisäsivät vitsikkäät mainoskuvaukset, joissa nelikko kirmaa alasti tennissukat sukukalleuksissa ja aurinkorasvaa levitellen.

Päätähdet nousivat hetkessä kuuluisuuteen, ja itse he ovat kuvailleet mediamyllytystä hämmentäväksi ”poikabändikokemukseksi”.

Koistiset pahanteossa.

Helppoa ei ole aina leffatähdillä, mutta ei myöskään esikuvilla. Koistiset, jotka tulivat kuuluisiksi hakattuaan erheessä reiän Meritan lomakevaraston kattoon Osuuspankin rahasäiliön sijaan, myrtyivät elokuvan suosiosta. Veljet kritisoivat sitä, ettei menestyselokuva auttanut heitä oikeudenkäyntiveloissa.

Oikeat ”Euran Daltonit” elokuvan ensi-iltajuhlissa vuonna 2003.

Nykyään Koistisen perheen kaksi vanhempaa veljestä elää urheilullista parisuhde- ja perhe-elämää irti rikoksista. 300 000 euron oikeusvelat painavat kuitenkin yhä.

– Elokuvan piti olla fiktiivinen, mutta suurin osa oli totta, kuten rikokset ja isän hulluus, on Leevi Koistinen sanonut MTV Uutisille. Toisaalta ”Daltonit” ovat kertoneet mediajulkisuuden tuoneen myös sympatiaa erityisvaikeita kotioloja kohtaan.

Veljessarjan kaksi nuorinta ovat pysyneet poissa julkisuudesta. Veljesten isä on kuollut.

Pahat pojat maanantaina 15.11. klo 21.00 Subilla.

Source Link is.fi