Sairaanhoitajan työn vaatimukset kasvavat, kun terveysasemia korvataan digipalveluilla – opiskelija uskoo, että ammatin maine voi parantua
Sairaanhoitajien pitää tulevaisuudessa osata tehdä entistä paremmin yhteistyötä lääkäreiden kanssa sekä neuvoa potilaita puhelimen ja chatin välityksellä.
Perinteisten terveysasemien korvaaminen muun muassa digipalveluilla ajaa uudistamaan sairaanhoitajakoulutusta. Hoidontarpeen arviointi chatin tai puhelimen välityksellä tai diagnoosin teko etänä vaativat sairaanhoitajilta uudenlaista osaamista.
Tampereen ammattikorkeakoulusta TAMKista pian sairaanhoitajaksi valmistuva Ella Kangas uskoo, että työn monipuolistuminen voi vaikuttaa myönteisesti ammatin maineeseen.
– Koen, että valmistun tosi monipuoliseen ammattiin. Teknologiaa on käsitelty useilla kursseilla.
Kangas arvioi, että tulevaisuudessa sairaanhoitajilla on työelämässä nykyistä enemmän vaihtoehtoja ja erilaisia työpaikkoja.
Hyvinvointialueet ovat tehneet ensimmäisiä päätöksiä ja esityksiä vuodeosastojen ja terveysasemien karsimisista. Ne aikovat korvata suljettavia yksiköitä muun muassa liikkuvilla palveluilla, digitaalisilla sotekeskuksilla ja kotisairaalatoiminnalla.
Sairaanhoitajat toivovat valtiolta lisää rahaa koulutukseen
– Jo nyt näkyy, että uudentyyppiset tehtävät houkuttelevat väkeä alalle, sanoo Suomen Sairaanhoitajien hallituksen puheenjohtaja Heljä Lundgrén-Laine.
Lundgrén-Laine uskoo, että myös potilaat odottavat uusia palveluita, vaikka kaikkia hoitoihin liittyviä asioita ei pystytäkään tuottamaan liikkuvana tai digipalveluna.
Suomen Sairaanhoitajat on kirjannut hallitusohjelmatavoitteisiinsa, että valtion pitäisi antaa lisää rahaa koulutuksen uudistamiseen. Se toivoo myös valtiollista ohjausta siihen, minkätyyppistä koulutusta tulevaisuudessa tarvitaan.
Suomen Sairaanhoitajat on ammatillinen yhteisö, joka muun muassa tekee sairaanhoitajien työn merkitystä näkyväksi ja tuo heidän ääntään yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Alan houkuttelevuus on ollut alamaissa muun muassa siksi, että julkisuudessa on puhuttu paljon hoitajien tyytymättömyydestä palkkaan ja työoloihin.
Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön palkat ovat tosin nousemassa lähivuosina poikkeuksellisen paljon viime syksyn työtaistelun päättäneen palkkaratkaisun ja sitä seuranneiden neuvottelujen ansiosta.
TAMKissa opetettu uusia taitoja jo pitkään
Hoitotyön opettaja Katri Maijanen kertoo, että TAMKissa terveyspalvelujen uudistukseen on alettu varautua hyvissä ajoin.
– Ensimmäisen kerran opiskelija lähti täältä etänä tapahtuvan hoidontarpeen arvioinnin harjoitteluun jo vuonna 2017, Maijanen sanoo.
TAMKissa on muun muassa moniammatillinen digiklinikka, jossa lääkäriopiskelijat ja viimeisen vuoden sairaanhoitajat opiskelevat yhdessä. Sairaanhoitajat harjoittelevat esimerkiksi tilanteita, joissa he ottavat potilaan kotoa videoyhteyden lääkäriin.
Tällaista opetusta kannattaisi Maijasen mukaan lisätä.
Maijanen katsoo, että sairaanhoitajan ammatti on muuttumassa entistä vaativammaksi ja koulutuksen pitää vastata tähän. Samaa mieltä on TAMKin sairaanhoitajakoulutuksen tutkintovastaava Anne Mäenpää. Tämän vuoksi sairaanhoitajat tarvitsevat koulutusta myös valmistumisensa jälkeen.
– Toivon, että nämä uudet hoitamisen muodot myös tuottavat tälle alalle vetovoimaa, että se ei olekaan negatiivinen vaan positiivinen asia ja nuoret innostuisivat uudenlaisesta tavasta tehdä hoitotyötä, Mäenpää sanoo.