Seppo Varjuksen kolumni: Yksinkertaisesta suomalaisesta kansanjohtajasta tuli nappula osaavampien pelissä
Vihtori Kosola ihastui itseensä ja se tuhosi hänet.
Miettiä mennyttä vai vain armollisesti unohtaa? Mietitään.
Jos Jumala valitsi Vihtori Kosolan kansanjohtajaksi, se oli erehdys. Kosola oli muiden vietävissä.
Itse hän ihastui asemaansa Lapuanliikkeen johtajana. Hyvää ei seurannut.
Jukka-Pekka Pietiäisen syksyllä ilmestynyt Vihtori Kosola – mies ja myytti (Minerva) käy hyvin läpi Kosolan (1884–1936) varhaiset vaiheet.
Vauras talollinen auttoi jääkäreitä Saksaan tsaarinvaltaa kaatamaan. Siitä hyvästi hän joutui vankilaan Pietariin. Sisällissodassa konekiväärimies Kosolasta tuli paikallinen sankari, vaikka hän ei joukkoja johtanutkaan.
Sitten Kosola värväsi miehiä heimosotiin itärajan taa. Hän organisoi 1920-luvulla lakonmurtajia ay-liikettä vastaan.
Ei ole ihme, että kun Lapuanliike starttasi, tällainen mies haluttiin sen johtoon. Virhe siinä kuitenkin tehtiin.
Pietiäisen kirja kuvaa miestä, joka ei osannut sanoa ei silloin kun olisi pitänyt. Näin menivät vauraus, terveys ja lopulta henkikin.
Vuonna 1932 Vihtori Kosolan poika Pentti tuomittiin suutari Erik Mätön ampumisesta. Lapualaiset olivat lähteneet kauas Karjalan Kannakselle panemaan kuriin miestä, joka ei ollut agitaattori vaan äänekäs yksinajattelija. Uskottiin pahoja puheita, eikä otettu asioista selvää.
Vihtori Kosolan vastuu veriteosta jää epäselväksi. Ilmeisesti hän kuuli siitä vasta jälkeenpäin, mutta on selvää, kenen puheista Pentti innostui. Kosolan saarnoissa ongelmat ratkaistiin väkivalloin. Vihtorin kannalta tragediaa syvensi se, että hänen isänsäkin oli istunut miestaposta vankilassa. Sellainen on sankaruutta vain saduissa.
Kosola oli helposti hyväksikäytettävä. Pietiäisen kirjassa esiin nousee usein Kai Donner, yksi Lapuanliikkeen akateemisista takapiruista ja muuten Jörn Donnerin isä.
Miettiä voi myös vaikka P.E. Svinhufvudin roolia. Hän nousi pääministeriksi ja presidentiksi Lapuanliikkeen tuella, mutta piti siihen aina kyynärän etäisyyden. Kun Kosola soitti ja pyysi päästä ministeriksi Svinhufvud iski luurin korvaan.
Kun hetki tuli, Svinhufvud ei epäröinyt kukistaa Mäntsälän kapinaa ja Lapuanliikettä yhdellä radiopuheella. Se oli politiikan taidetta, taitoa, jota Kosolalla ei ollut.
Humalainen Vihtori ei matkalla tyrmään ehtinyt tajuta, mitä oikein tapahtui.
Vihtori Kosolasta ei ollut diktaattoriksi.
Suomen kannalta Lapuanliikkeen huippu osui turvalliseen hetkeen. Mallia oli otettu vuonna 1922 Italiassa valtaan nousseelta Mussolinilta. Esikuva oli turvallisen etäinen.
Kun Hitler nousi Saksassa valtaan vuonna 1933, Lapuanliike oli jo lyöty. Muuten Suomi olisi saattanut suunnata itäisen Euroopan koko- ja puolidiktatuurien joukkoon.
Lapuanliikettä seurannut IKL haki mallinsa Saksasta. Pietiäisen esimerkit osoittavat kuinka antisemitismi ilmaantui Kosolankin puheisiin.
Nyt maailma on taas kerran sekaisin. Viisaat eivät tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja, mutta niitä lupaavia miehiä ja naisia kyllä liittää.
Heille Vihtori Kosolan tarina on hyvä opetus siitä kuinka käy, kun yksinkertainen mies sotkee itsensä monimutkaisissa peleissä. Se kannattaa muistaa.
”
Tappaminen on sankaruutta vain saduissa.