Tällainen on Martti Ahtisaaren hautajaispäivän sää
Meteorologi kuvailee pääkaupunkiseudun säätä ”perinteiseksi lokakuun päiväksi, vaikka marraskuuta eletäänkin”.
Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaispäivän sää on pääkaupunkiseudulla sateinen.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Tuomas Bergmanin mukaan odotettavissa on etupäässä heikkoa sadetta.
– Iltapäivällä, neljän viiden aikaan, saattaa välillä olla vähän kuivempaa. Mutta enimmäkseen heikompaa vesisadetta on tiedossa, Bergman kertoo.
Meteorologin mukaan vettä saattaa tulla pääkaupunkiseudulla kymmenkunta millimetriä. Päivän lämpötila pyörii reilun viiden asteen tienoilla.
Myös tuulta on luvassa, ei kuitenkaan erityisen puuskaista.
– Tuollainen lauha virtaus, Bergman kuvailee.
Pääkaupunkiseudun säätä Bergman kuvailee ”perinteiseksi lokakuun päiväksi, vaikka marraskuuta eletäänkin”.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Pohjoisemmassa Suomessa liikutaan normaalin talvikelin puitteissa. Lunta on odotettavissa, ja illan aikana pakkanen kiristyy paikoin 15 asteeseen.
Vaikka etelässä on vielä lauhaa, ensi viikko on Bergmanin mukaan talvinen käytännössä koko maassa.