Banner Before Header

Tampere on nyt ”Tekemisen kaupunki” – kuka muistaa entisten strategioiden nimet?

Tampere on saanut uuden strategian. Kaupunginvaltuustossa maanantaina hyväksytyn, vuoteen 2030 tähyävän suunnitelman nimi on Tekemisen kaupunki.

Strategioilla tavoitellaan kehittymistä, menestystä ja etua kilpailijoihin nähden. Pyrkimykset eivät isommin muutu, mutta strategioita on tapana uudistaa – yleensä kuntavaalien jälkeen.

Tamperelaiset asuvat ”tekemisen kaupungissa” todennäköisesti siis vain vuoteen 2025 saakka. Sitten on taas uuden aika, vaikka maali eli vuosi 2030 on vielä kaukana edessä.

Pirkanmaan pääkaupunki on tunnetusti kehittynyt vauhdilla, strategioiden ansiosta tai niistä huolimatta. Strategioiden nimiä harva jälkikäteen kuitenkaan muistelee.

Tässä niitä kuitenkin: Tekemisen kaupunkia edelsi vuonna 2017 lanseerattu Tampere – Sinulle paras. 2013 käynnistyneen strategian nimi oli Yhteinen Tampere – näköalojen kaupunki.

Vuoden 2009 strategian nimi oli ytimekkäästi Tampere virtaa. Sitä edelsi jo vuonna 2001 käyttöön otettu Kaikem paree Tampere.

Tuoreeseen tekemisen kaupungin strategiaan voi tutustua tästä Tampereen kaupungin linkistä. Tiedote valtuuston maanantaina hyväksymästä talousarviosta on luettavissa tästä.

Source Link is.fi