Banner Before Header

Tiesitkö nämä neljä asiaa Led Zeppelinin IV-albumista?

Led Zeppelinin IV-levyn tekemisestä on kerrottu lukuisia tarinoita. Vieläkö niitä löytyisi lisää?

Kyllä löytyy, mikäli asiaa kysyy kirjailija George Caselta, joka on julkaissut teoksen Led Zeppelin FAQ: All That's Left to Know About the Greatest Hard Rock Band of All Time.

Kirja ei ole tyypillinen elämäkerta, vaan mies on tutkinut Led Zeppelinin työskentelytapoja kaikista mahdollisista näkökulmista.

– Aloitin fanina, mutta halusin kirjoittaa enemmän kuin perinteisen fanielämäkerran. Halusin kaivella taustoja ja kertoa siitä, mitä bändi oikeasti teki ollessaan aktiivinen, Case itse kertoo.

1. Bändillä oli hyvä syy olla laittamatta nimeään tai kasvojaan levyn kanteen

– Emme halunneet vastustaa levy-yhtiötä, Jimmy Page totesi vuonna 2001.

– Kansi oli vastaus kriitikoille, jotka väittivät kolmen ensimmäisen levyn menestyksen johtuneen pelkästään bändin ympärillä pyörineestä hypestä, eikä suinkaan lahjakkuudesta. Riisuimme siis kaiken turhan pois ja annoimme musiikin puhua.

2. Black Dog -kappaleen alussa kuuluvat äänet ovat studiolaitteiden aiheuttamia häiriöitä

Jimmy Page teki paljon päällekkäisäänityksiä. Kun miksattavana oli monta erillistä kitararaitaa, ne oli synkronoitava kunnolla. Ääni, joka biisin alussa kuuluu on itse asiassa hälyä, joka syntyy kun nauhaa kelataan.

3. Huhuista huolimatta Stairway to Heaven -kappaleessa ei ole salaisia viestejä

– Se kuulostaa siistiltä ja on mahtava legenda. Mutta kaikki nuo jutut tulivat esiin kauan sen jälkeen, kun levy oli jo tehty. Koko polemiikki piilotetuista viesteistä alkoi 1980-luvulla. Se liittyi sen ajan uskonnolliseen ilmapiiriin. Ihmiset olivat näkevinään saatanallisia viestejä esimerkiksi Dungeons ja Dragons -pelissä. Led Zeppelinin levy oli vain yksi maali lisää näille ihmisille, Case kirjoittaa.

4. Yhtyeen jäseniä kuvaavat symbolit eivät merkinneet mitään

Page päätti, että albumin kanteen ei tulisi minkäänlaista tietoa sen tekijöistä. Sen sijaan jokaista soittajaa kuvasi oma symboli.

– Ne keksittiin melko hätäisesti, mutta ihmiset ovat tulkinneet niitä vuosien varrella monin eri tavoin. John Paul Jones ja John Bonham totesivat, että merkki kuin merkki, kaikki käy. Heitä ei kiinnostanut.

– Robert Plant valitsi symbolikseen höyhenen, joka oli peräisin jostain mystisestä ja kadonneesta sivilisaatiosta, jota ei luultavasti koskaan ollut olemassa. Jimmy Pagen ”Zoso” juontaa juurensa renessanssiin. Page tyylitteli merkin 1500-luvulta peräisin olevasta asiakirjasta. Siinä ei ole mitään saatanallista tai vastaavaa, Case sanoo.

Source Link is.fi