100-vuotias Hannes Tuovinen kertoo: Nämä ovat 10 tärkeintä elämänohjetta
Mitä elämänohjeita sata vuotta elänyt pitää kaikkein tärkeimpinä? Rukajärven veteraanin Hannes Tuovisen ohjeissa korostuu toisten ihmisten huomioiminen.
Parrakas mies tulee itse ovelle vastaan. Vaikka tukena on rollaattori, miehestä ei uskoisi, että vuosia tulee nyt täyteen sata.
Hän on Rukajärven sotaveteraani Hannes Tuovinen. Olemme hänen kotonaan Vihdin Nummelassa, sillä hän on luvannut satavuotispäiviensä kunniaksi kertoa kymmenen tärkeintä elämänohjettaan.
Tuovisen ohjeissa korostuvat toisten ihmisten huomioiminen, kunnioitus omaa kotimaata ja läheisiä kohtaan, muiden ihmisten auttaminen ja yhteisiä tavoitteita kohti ponnistelu.
Kuka
Hannes Tuovinen
-
Syntyi Varpaisjärvellä 23. helmikuuta 1924.
-
Joutui jatkosotaan rintamalle 18-vuotiaana. Palveli konekiväärimiehenä lokakuusta 1942 aina sodan loppuun eli syyskuuhun 1944 asti.
-
Kuului maineikkaaseen 14. divisioonaan, joka tunnettiin divisioona Raappanana komentajansa, kenraalimajuri Erkki Raappananmukaan. Divisioona taisteli Rukajärven alueella.
-
Sodan jälkeen työskenteli kotitilallaan maanviljelijänä ja työnjohtajana metsätöissä.
-
Oli avioliitossa opettaja Mielikki Tuovisen kanssa yli 60 vuotta. Mielikki Tuovinen kuoli joulukuussa 2011.
-
Perhe: Yksi lapsi, yksi lapsenlapsi ja kaksi lapsenlapselasta.
Hannes Tuovinen kotonaan Vihdin Nummelassa helmikuussa 2024 muutama päivä ennen 100-vuotissyntymäpäiväänsä.
1. Kaveria ei jätetä
Sota opetti Tuoviselle, että vaikka toinen jäisi kuinka pahaan paikkaan, häntä ei milloinkaan jätetä jälkeen.
– Häntä autetaan vaikka omaa henkeä uhmaten. Siitä tuntee kaverin.
Tuovinen sanoo, että vaikka hän itse oppi ohjeen sodassa, se soveltuu myös rauhan aikaan. Usein myös siviilielämässä ihmiset tarvitsevat apua. Ketään ei pitäisi jättää yksin, Tuovinen sanoo.
– Jos joku on oikein murheissaan ja yksinäinen, elo tulee uudelleen, kun hyvä kaveri lohduttaa.
Oikealla konekiväärimies Hannes Tuovinen vuonna 1943 Rukajärven alueella. Hänen vieressään on Sotkamosta kotoisin oleva Lukkari, jonka etunimi ei ole tiedossa.
2. Tee työtä Suomen hyväksi
Tuovinen sanoo, että Suomi antaa maksuttoman koulutuksen ja antaa ammatin sekä ansion. Sen vuoksi hän toivoo, että suomalaiset antaisivat kotimaalleen takaisin ja työskentelisivät Suomen hyväksi sen ajan, jonka kukin pystyy.
– Kunnioittaisivat omaa maataan, Tuovinen kiteyttää.
3. Yhdessä ja yhtenäisenä pärjäämme parhaiten
Suomi on pieni maa, joka pystyi puolustautumaan kahdessa sodassa ylivoimaista vihollista vastaan.
Tuovinen sanoo, että tuolloin Suomi oli yhtenäinen ja pyrki kohti yhteistä päämäärää.
– Silloin pärjää parhaiten, kun ollaan yhtä mieltä ja puhalletaan yhteen hiileen. Se on sitä yhtenäisyyttä.
– Sota opetti.
Hannes Tuovinen synnyinkotinsa edustalla Varpaisjärvellä vuoden 1980 tietämillä. Vieressä istuu hänen puolisonsa Mielikki Tuovinen, joka kuoli vuonna 2011.
4. Kunnioita vanhempiasi, jotta menestyisit
Tuovinen antaa paljon arvoa kotona vanhemmilta opituille asioille ja kotikasvatukselle.
– Vaikka ihmistä koulutettaisiin kuinka paljon, kotona opitut asiat kantavat läpi elämän.
Hän sanoo oppineensa omilta vanhemmiltaan työnteon ja isänmaallisuuden.
– Ne olen oppinut jo kotona.
5. Päivä se on huomennakin
Jos tämä päivä tuntuu huonolta, huomenna voi olla parempi. Vaikka joskus tuntuisi pahalta, Tuovisen mielestä pahassa olossa ei kannata velloa, eikä murehtia liiaksi. Aina pitää ajatella positiivisesti ja eteenpäin.
– Ei kannata ottaa murheita. Annetaan hevosen murehtia, kun sillä on niin iso pää.
Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamoinen onnittelee Hannes Tuovista merkkipäivän johdosta. Tuovinen kuului kenraali Erkki Raappanan johtamaan jatkosodan 14. divisioonaan. Raappana toimi sodan jälkeen Rajavartiolaitoksen päällikkönä.
6. Hyvä kello kauas kuuluu, paha paljon kauemmas
Tuovinen peräänkuuluttaa myös lainkuuliaisuutta ja että Suomessa noudatettaisiin Suomen lakeja.
– Jos ei seuraa niitä ja rupeaa tekemään pahuuksia, siitä seuraa paljon puhetta ja syyttelyä.
Tuovisen mielestä kannattaa aina tehdä hyvää, vaikka sitä ei huomattaisi.
7. Puolustetaan maamme yhteistä etua
Yhteisen edun puolustaminen liittyy Tuovisen mukaan olennaisesti armeijaan. Sodat osoittivat, että Suomi tarvitsee yhtenäisen armeijan, joka pystyy tarvittaessa puolustamaan maata ja johon mahdollisimman moni kuuluu.
Hän pitää Puolustusvoimien kannalta hyvänä, että palvelukseen alettiin 1990-luvulla ottaa myös naisia, vaikka aluksi naisten läsnäolo herätti epäluuloja.
– Oli onni, kun naisia alettiin ottaa armeijaan.
Hannes Tuovinen sotilasunivormussa vuonna 1943.
8. Ei valiteta turhasta, asiat kyllä järjestyvät
Tuovinen sanoo, että maailmassa on liian paljon valittamista, turhaakin sellaista. Hän muistuttaa, että asioilla on tapana järjestyä.
– Ei kaikesta tarvitse välittää.
9. Muistakaa veteraanien perintöä, jonka he jättivät meille
Tuovinen toivoo, että suomalaiset muistaisivat, mitä sotien veteraanit tekivät Suomen hyväksi. Hänen mielestään sotien veteraanien perintö ja perinne on tallennettu lauluun Veteraanin iltahuuto. Tuovinen suosittelee, että nuoretkin kuuntelevat laulua.
– Siinä on niin paljon ajattelemista, hän sanoo.
Hannes Tuovinen ja Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund Säätytalolla kymmenisen vuotta sitten otetussa kuvassa.
10. Auta aina avun tarpeessa olevaa
Maaliskuussa 2021 Tuovinen joutui auton töytäisemäksi lähellä kotiaan. Autonkuljettaja pakeni paikalta sen jälkeen, kun tuolloin 97-vuotias Tuovinen oli lentänyt muutaman metrin tien laitaan.
Pian toinen paikalle saapunut autoilija riensi apuun, minkä ansiosta Tuovinen pääsi sairaalaan, eikä jäänyt yksin ulos.
Tuntematonta auttamaan menneen autoilijan toiminta on Tuovisen mielestä muistutus siitä, että tuntematontakin pitää auttaa.
– Tuntemattomalle auttajalle olen kiitollinen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio onnittelevat lauantaina 100 vuotta täyttävää Hannes Tuovista.
Hannes Tuovisen satavuotisjuhlia vietetään Vihdin kirkossa lauantaina 24. helmikuuta Vihdin kirkossa ja seurakuntatalolla.