Hylättyjen äänien määrä yli tuplaantui
Ylimääräinen merkintä äänestyslipukkeessa oli yleisin syy hylkäämiseen vaalien ensimmäisellä kierroksella.
Hylättyjen äänien määrä nousi presidentinvaalien toisella kierroksella verrattuna ensimmäiseen kierrokseen. Oikeusministeriön tulospalvelusta ilmenee, että mitättömiä ääniä oli kertynyt lähes 20 600, kun alustava laskenta valmistui sunnuntai-iltana.
Mitättömien äänten osuus on 0,7 prosenttia annetuista äänistä. Vaalipäivän ääniä hylättiin suhteessa enemmän kuin ennakkoääniä.
Vaalien ensimmäisellä kierroksella mitättömiä ääniä annettiin lähes 9 100, mikä on 0,3 prosenttia tuolloin annetuista äänistä.
Tilastokeskuksen mukaan yleisin syy äänen hylkäämiseen ensimmäisellä kierroksella oli se, että äänestyslipussa oli äänestäjän nimi, jokin erityinen tuntomerkki tai muu asiaton merkintä. Näitä oli yli puolessa hylätyistä äänestyslipuissa.