Kansanedustaja Jouni Ovaska kertoo saaneensa koronatartunnan
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk) kertoo Twitter-tilillään saaneensa koronatartunnan. Hän kertoo lähikontaktien saaneen tiedon asiasta.
– Onneksi olen saanut kaksi rokotetta ja oireet lieviä. Nyt lepoa, Ovaska kirjoittaa.
35-vuotias Ovaska on keskustan kansanedustaja Pirkanmaan vaalipiiristä. Hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Ovaska toimi Suomen Keskustan puoluesihteerinä 2016–2018. Hän johti Suomen Keskustan puoluevaltuustoa vuosina 2012–2016.