Banner Before Header

Kohuliikemies Onni Sarmaste ei syyllistynyt rikokseen maski­kauppasotkussa

Huoltovarmuuskeskus (HVK) sekä Onni Sarmaste ja hänen liikekumppani sopivat suojamaskikaupoista kaoottisissa tunnelmissa viime vuoden keväällä.

Tämä ilmenee syyttäjän perjantaina julkaisemasta päätöksestä, jonka mukaan Sarmaste ja hänen liikekumppaninsa eivät saaneet syytettä törkeästä petoksesta.

Lue lisää: Onni Sarmaste ei saanut syytettä

Syyttäjän mukaan liikekumppanit eivät antaneet Huoltovarmuuskeskuksen silloiselle perustuotanto-osaston johtajalle Jyrki Hakolalle tahallaan väärää tietoa suojamaskien toimitusaikatauluista ja laaduista.

Koronapandemian puhjettua sairaalat tarvitsivat korkealaatuisia hengityssuojaimia. Niistä oli huutava pula maailmanlaajuisesti.

Sarmaste ja hänen liikekumppaninsa tarjosivat Huoltovarmuuskeskukselle kiinalaisia hengityssuojaimia 27.3.2020. Tavaran piti olla heti lähtövalmiina. Hakola sai sähköpostin kuvan tuotteesta sekä testausraportin.

HVK:n Hakola tilasi hengityssuojaimia ja sen lisäksi kirurgisia maskeja, joista Hakola sai myös tuotetiedot. HVK maksoi 4,98 miljoonaa euroa Sarmasteen yhtiön ulkomaiselle pankkitilille.

Hakolan mukaan hankinnalle oli kiire, koska suojaimet olivat loppumassa ja terveydenhuoltojärjestelmä romahtamassa. Kiireen takia Sarmasteen taustoja eikä tuotteiden hankintaketjua ehditty selvittää. Sarmasteella oli ulosottosaatavia.

Belgialainen rahansiirtopalvelu esti maksun. Tämän jälkeen Sarmaste pyysi HKV:ta maksamaan maksun hänen yhtiönsä suomalaiselle tilille. Ja näin tapahtui.

Maskit tulivat Suomeen lopulta 7.4.2020, mutta ne eivät täyttäneet sairaalakäytön vaatimuksia. Kirurgiset maskit eivät puolestaan vastanneet ilmoitettua standardia. Iso osa hengityssuojaimista jäi myös toimittamatta, eikä kaikki tavara ollut luvatusti lentokentällä lähtövalmiina.

Huoltovarmuuskeskus perui Sarmasteen kanssa tehdyt kaupat. Alkoi myös rikostutkinta Sarmasteesta ja tämän liikekumppanista. Heidän epäiltiin tahallaan erehdyttäneen Huoltovarmuuskeskusta.

Lue lisää: Presidentti Niinistö kiukustui maskijupakassa – kaoottiset olosuhteet selvisivät HVK:n ex-pomon poliisi­kuulusteluissa

Sarmaste ja hänen liikekumppaninsa kiistivät rikosepäilyt alun alkaen. Tilauksen alkuvaiheessa Sarmasten yhtiö teki yhteistyötä Tiina Jylhän yhtiön kanssa.

Sarmasteen mukaan HVK:lle toimitetut hengityssuojainten tuotetiedot, testausraportti ja toimitusaikataulu olivat alkujaan peräisin Jylhän yhtiöltä. Pian ilmeni kuitenkin epäselvyyksiä, ja Sarmaste lopetti yhteistyön Jylhän yhtiön kanssa.

Sarmaste joutui etsimään tarvittavia tuotteita muualta, ja hän oli yhteydessä kiinalaiseen toimijaan. Se mutkisti toimitusaikataulua, ja Sarmasteen mukaan hän informoi HVK:ta asiasta. Lopulta Suomeen tuli tuotteita, joita HVK:n ei ollut tarkoitus tilata.

Syyttäjien mukaan Suomeen toimitettiin vääränlaisia tuotteita mahdollisesti esimerkiksi kiireen takia. Kiinalaisissa hengityssuojaimissa oli myös kahdenlaisia standardeja, toisen mukaan ne soveltuivat sairaalakäyttöön ja toisen mukaan ei.

Esitutkinnan mukaan kaupan osapuolet eivät olleet standardieroavaisuuksista tietoisia. HVK:lle toimitettiin alun alkaen tiedot hengityssuojaimista, jotka eivät olisikaan täyttäneet sairaalavaatimuksia. HVK:n Hakola ei kiinnittänyt tähän huomiota, vaan tilaus tehtiin.

– Hengityssuojaimiin liittyvät eri standardit eivät olleet kenenkään toimijan tiedossa, kun tuotteita on tilattu ja etsitty. Siten kaupan molempien osapuolten osaamisen puutteet ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että lopputulos ei ole ollut toivottu, syyttäjien päätöksessä kirjoitetaan.

Lue lisää: Huoltovarmuuskeskus aikoo hakea korvauksia maskikaupoista

Syyttäjien mukaan Huoltovarmuuskeskus ei pystynyt noudattamaan normaalia huolellisuutta valtavan kiireen ja paineen takia. Se ei voinut rikosoikeudellisessa mielessä kaatua Sarmasteen ja tämän liikekumppanin niskaan.

Huoltovarmuuskeskus ilmoitti perjantaina, että se vaatii Sarmasteelta, tämän yhtiöltä ja liikekumppanilta maksettua kauppasummaa sekä muita liitännäisiä kustannuksia.

Syyttäjälaitos tiedotti aiemmin tässä kuussa, että myös kolme HVK:n entistä johtajaa välttyy syytteiltä maskikaupoissa.

Source Link is.fi