Mies ampui tuttavansa koiraa viidesti päähän ja vatsaan
Tuttavansa koiraa viidesti lähietäisyydeltä ampunut mies tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Vuonna 1994 syntyneelle miehelle määrättiin vankeustuomion lisäksi kolmen vuoden eläintenpitokielto.
Oikeudessa mies myönsi sekä eläinsuojelurikoksen että vahingonteon. Hänet tuomittiin syyttäjän vaatimusten mukaisesti. Syyttäjän mukaan tuomitulla ja omistajalla oli ollut suusanallista riitaa.
Oikeuden puheenjohtaja piti tekoa varsin moitittavana, julmana ja tarkoituksellisena. Ammuskelu aiheutti koiralle syytteen mukaan kärsimystä, tuskaa ja kipua.
Koira loukkaantui ilmakiväärin luodeista pahoin ja se kuljetettiin eläinlääkärille lopetettavaksi.
Oikeussalissa tutkittiin koirasta otettuja röntgenkuvia. Niistä selvisi, että kolme panosta oli tunkeutunut koiran päähän ja kaksi vatsan alueelle.
Poliisi takavarikoi tuomitulta kiikarillisen ilmakiväärin ja panoksia.
Tuomittu joutuu maksamaan koiran kahdelle omistajalle yhteensä 1 150 euroa koiran arvon menetyksenä ja omistajien noin 1 600 euron oikeuskulut. Eläinlääkärissä käynnistä ja muista kuluista hänen on maksettava 300 euroa.
Käräjäoikeus antoi tuomion torstaina. Se ei ole vielä lainvoimainen.
Rikokset on tehty noin vuosi sitten Orimattilassa. Rodultaan koira oli kettuterrieri.