Äskettäin kuollut Aulis Junes jätti jälkeensä rakennushistoriallisesti arvokkaan huvilan Helsingin Linnunlaulussa ja erikoisen Pauanne-rakennuksen Kaustisella.
Kun junat lipuvat kohti Helsingin rautatieasemaa, voivat matkustajat ihailla vähän ennen päämäärän saavuttamista muun muassa Linnunlaulun puuhuviloita.
Yksi niistä on kuitenkin ränsistynyt vuosi vuodelta enemmän. Sen isäntä Aulis Junes, 85, kuoli vajaat pari viikkoa sitten.
Helsingin kaupunki yritti pakottaa Juneksen korjaamaan huvilaa määräämällä mahtipontisia uhkasakkoja, mutta sakoilla ei ollut lopulta mitään merkitystä. Kaupunki ei saanut senttiäkään, eikä Junes kovin monta naulaa lyönyt taloa korjatakseen.
Mitä huvilalle tapahtuu nyt? Entä toiselle Juneksen omistamalle arvorakennukselle, Pauanne-talolle Kaustisella?
Talojen kohtalo on luonnollisesti perikunnan käsissä. IS:n tietojen mukaan Juneksella on ainakin kaksi rintaperillistä.
Aulis Junes kunnostamassa huvilaa vuonna 2006. Tahti hidastui vuosien edetessä.
Aulis Junes osti vuonna 1890 valmistuneen Linnunlaulun huvilan numero 9 vuonna 1977. Hän on kiistellyt Helsingin kaupungin kanssa 1990-luvulta lähtien sen kunnostamisesta.
Viimeisimmän uhkasakon kaupunki asetti viime kesäkuussa. Peruserä oli 20 000 euroa, lisäksi omistajan oli määrä maksaa 4 000 euroa jokaiselta kuukaudelta, jolloin korjauksia ei ole tehty.
Uhkasakko uusittiin useaan kertaan, sillä se raukeaa kahdessa vuodessa. Junes vähät välitti sakoista. Maallikko voi ihmetellä, mitä merkitystä näillä kaupungin yrityksillä on ollut.
– Uhkasakko raukeaa uhkasakkoon tuomitun kuollessa. Kuitenkin jos erääntyneiden uhkasakkojen osalta on vielä tuomitun eläessä toimitettu ulosmittaus, saa ulosmittauksen täytäntöönpanon saattaa loppuun ulosmitatun omaisuuden osalta, sanoo asianajaja Jaakko Kanerva asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanervasta. Hän puhuu yleisellä tasolla. Tässä tapauksessa sakkoja olisi kertynyt kesäkuusta lähtien.
Se ei ole kuitenkaan ainoa kuluerä talossa. Jos taloa rupeaa kunnostamaan, niin rautakauppaan uppoaa euro jos toinenkin.
– Jos vieraalla teettää, niin 100 000 euroa ei varmasti riitä, useampi menee, arvioi Jorma Helenius. Hän tietää mistä puhuu, sillä hän on kunnostanut oman perheen voimin vastaavanlaisen rakennuksen, Juneksen naapurissa sijaitsevan Sinisen huvilan.
Juneksen omistama huvila on valmistunut vuonna 1890. Kuva vuodelta 1953, jolloin parvekkeet olivat vielä kunnossa.
Linnunlaulun huvila ei ole ainoa pikaista remonttia kaipaava kohde, jonka Junes jättää jälkeensä. 1990-luvulla hän hankki omistukseensa Kaustiselle valmistuneen Pauanteen rakennuksen, joka oli alun perin kansanparantajien ja kansanmuusikoiden hanke.
Rakennuksessa oli tarkoitus järjestää kädentaitoihin liittyvää pajatoimintaa, mutta paikka ajautui konkurssiin, minkä jälkeen Junes hankki sen pakkohuutokaupasta.
Hirsi- ja kivirakenteinen ja paanukattoinen rakennus on ränsistynyt samaa tahtia Linnunlaulun huvilan kanssa. Paikalliset aktivistit hermostuivat tilanteeseen vuonna 2009 ja tervasivat paanukaton pelastaakseen rakennuksen, kertomatta siitä omistajalle.
Pauanteen säilyttämisen puolesta työtä tekevät ovat IS:n tietojen mukaan jo olleet yhteydessä Juneksen perikuntaan.
Kiinnostusta rakennukseen siis on, samoin kuin aivan varmasti myös Linnunlaulun huvilaan. Monimutkaisempaa on se, minkälaisilla järjestelyillä ja rahoituksella rakennukset saadaan kunnostettua.
Perinnöstä tai testamentatusta omaisuudesta voi luopua, jos ei halua ottaa sitä vastaan. Testamentatusta omaisuudesta voi luopua myös osittain, eli ottaa vastaan vain jonkin osan.
Kaustisella sijaitsevan Pauanne-talon päärakennus.
Naapurihuvilassa asuva Jorma Helenius hankki oman paikkansa vuonna 1979, pari vuotta Juneksen jälkeen. Hän päivittelee urakkaa, joka huvilan korjaamisessa voisi olla edessä.
– En haluaisi olla perikunnan jäsen, hän tokaisee. Helenius kunnosti Sinisen huvilan perheensä kanssa, vaikka ei alussa tiennyt edes, uskaltaako laittaa pöytäsirkkeliä käyntiin. Työ opetti.
– Kun 16. huone oli menossa ja 8 vielä jäljellä, niin meinasi se koville ottaa, hän muistelee. Juneksen huvilassa huoneita on vielä enemmän, 28.
Pahimpana Helenius ei kuitenkaan pitänyt itse työtä, vaan taistelua kaupungin byrokratian kanssa. Erilaisten lupien saamisessa kesti kohtuuttomasti.
Aulis Junes tunnettiin aktiivisena nuoriso- ja päihdetyöntekijänä, joka oli perustamassa muun muassa Aseman Lapset ry:tä.
Olisiko hän mahdollisesti testamentannut omaisuuttaan tälle edelleen ansiokasta työtä nuorten parissa tekevälle yhdistykselle?
– Meillä ei ainakaan ole sellaista tietoa, Aseman Lapset ry:n toiminnanjohtaja Christian Wentzel sanoo. Hän ei itse tavannut koskaan Junesta.
– Teemme töitä edelleen Auliksen hengessä, näytämme henkistä keskisormea sellaiselle yhteiskunnalle, joka ei pidä huolta heikoimmistaan, hän kiteyttää.
Aulis Junes ei välittänyt kaupungin vuosikymmenten aikana antamista uhkasakoista. Viimeisin on annettu kesäkuussa.
Jorma Helenius muistaa Juneksen hyvänä naapurina, vaikka kaksikolla olikin ”eriäviä näkemyksiä” rakennusten ylläpidosta.
– Aulikselle saattoi sanoa asioita suoraan, eikä hän ottanut itseensä.
Junes puhui ahkerasti perinnerakentamisesta, mutta Heleniuksen mielestä hän ei sen periaatteita noudattanut silloin kun jotain kohtaa huvilassaan paikkasi.
Talosta oli purettu kakluunit pois jo ennen kuin Junes sai sen haltuunsa vuonna 1977. Hän rakennutti puuhellan alakertaan, jossa hän asui. Hellaa ei koskaan nuohottu, se savutti ja aiheutti kerran jopa nokipalon, jonka sammuttamiseksi tarvittiin palokuntaa.
– Se oli läheltä piti -tilanne, Helenius kertoo.
Hän muistaa Auliksen puhuneen usein siitä, että perustaa säätiön, sillä hän halusi siirtää omaisuuttaan esimerkiksi kansanmusiikin ja kansanparantamisen hyväksi.
– Luulen että se jäi vain suunnitelmaksi.