Opiskelija uhkasi kouluammuskelulla Vaasassa – poliisi löysi kotoa aseita ja patruunoita
23-vuotias nainen paljasti suunnitelmansa videolla, jonka poliisi sai käsiinsä. Hänet pidätettiin samana päivänä ja vangittiin tänään perjantaina.
Marcus Lillkvist,
Matti Rinnekangas
Pohjanmaan poliisi pidätti viime tiistaina 23-vuotiaan naisen, joka oli suunnitellut toteuttavansa väkivallanteon Vaasassa sijaitsevassa oppilaitoksessa.
Nainen vangittiin perjantaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvaan rikoksen valmistelusta. Se on korkein epäilyaste.
Facebook-tilinsä mukaan nainen opiskelee Vaasan yliopistossa.
Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jussi Luodon mukaan poliisi oli tiistaina saanut verkkopalveluunsa vihjeen videosta, jossa nainen paljasti suunnitelmansa ja aikeensa toteuttaa se. Luodon mukaan Vaasan poliisi toimi nopeasti.
– He alkoivat heti suunnitella iskua, ja videon tehnyt nainen voitiin pidättää noin tuntia myöhemmin. Pidätys tapahtui ilman draamaa. En voi mennä yksityiskohtiin, mutta se tapahtui Vaasassa, Luoto kertoo Svenska Ylelle.
Luodon mukaan oli konkreettinen vaara, että teko olisi suoritettu samana päivänä, kun nainen pidätettiin.
Oli konkreettinen vaara, että teko olisi suoritettu samana päivänä kun hänet pidätettiin.
Jussi Luoto, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario, keskusrikospoliisi
Poliisin tällä hetkellä työstämä rikosepäily edellyttää, että epäillyllä on pääsy hengenvaarallisiin aseisiin. Luoto vahvistaa tämän.
– Hänellä oli hallussaan ampuma-ase ja patruunoita. En kommentoi mahdollisia muita asetyyppejä, hän sanoo.
Luodon mukaan vaikuttaa siltä, että nainen oli suunnitellut hyökkäävänsä oppilaitokseen ja ampuvansa siellä aseella. Motiiviin Luoto ei ota kantaa tässä vaiheessa.
– Vielä on ihmisiä, jotka on kuulusteltava, hän sanoo.
Tiistain pidätyksen suoritti Vaasan poliisi ilman muiden poliisilaitosten apua. Ylen tietojen mukaan pidätys tapahtui Ristinummen kaupunginosassa, mutta sitä poliisi ei vahvista.
Artikkeli on mukailtu käännös Svenska Ylen toimittajan Marcus Lillqvistin artikkelista: Studerande i Vasa planerade skjutning mot läroinrättning – polisen hittade vapen och patroner