Paavo Väyrynen on ehdolla keskustan puheenjohtajaksi – ”En halua enkä suostu ministeriksi nykyiseen hallitukseen”
Paavo Väyrynen (kesk) ilmoitti aiemmin keväällä hakevansa jälleen keskustan puheenjohtajuutta. Hän ehdottaa tuoreessa blogikirjoituksessaan vastuualueiden jakamista keskustan johdossa.
– Meille saattaisi olla tarjolla mahdollisuus erottaa onnistuneella tavalla toisistaan puolueen ja hallituspolitiikan johtaminen. Jos minut valitaan puheenjohtajaksi, en halua enkä suostu ministeriksi nykyiseen hallitukseen. Annika [Saarikko] jatkaisi keskustan hallituspolitiikan johdossa.
Väyrynen perustelee ajatuksiaan aikaisemmalla kokemuksellaan. 1982 presidentinvaalien jälkeen hän päätti jättäytyä sivuun hallituksesta tarjotusta ministerin salkusta huolimatta ja keskittyä puolueen johtamiseen.
Väyrynen lupaa kirjoituksessaan nostaa keskustan ensi keväänä järjestettävissä eduskuntavaaleissa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Helsingin Sanomien tuoreimman kannatusmittauksen mukaan keskusta on neljänneksi suosituin puolue 12,7 prosentin kannatuksella.
Lue lisää: HS-gallup: Kokoomus jatkaa yhä suosituimpana puolueena, Sdp kannatuksessa toisena
– Kolme vuotta sitten keskusta sai 31 kansanedustajaa. Nykyiset kannatusluvut johtaisivat jopa noin 10 eduskuntapaikan menetykseen, Väyrynen kirjoittaa.
Väyrysen mukaan keskustan kannattajat ovat tyytymättömiä puolueen linjaan ja toimintaan hallituksessa. Hallituksen hajottaminen ei hänen mukaansa tässä vaiheessa parantaisi puolueen kannatusta.
Aiemmin keväällä Väyrynen on tuonut ilmi muun muassa kielteisen Nato-kantansa. Ennen keskustan puoluevaltuuston päätöstä asettua Suomen Nato-jäsenyyden hakemisen puolelle hän peräänkuulutti puolueen perinteistä linjaa, jonka mukaan Suomen ”pitää olla sotilaallisesti liittoutumaton ja puolueeton valtio”. Hänen mukaansa päätös olisi tullut tehdä puoluekokouksessa.
Puoluevaltuuston kokouksessa pitämässään puheenvuorossa Väyrynen pelkäsi, että puolueen myönteinen Nato-kanta vaikuttaisi sen kannatuslukuihin.
Kirjoituksessaan Väyrynen myöntää, että nykyinen puheenjohtaja Annika Saarikko on selviytynyt tehtävästään kunnialla.
– Tarjolla on toinenkin ehdokas. Hän on pelastanut puolueen pahoista ahdingoista aikaisemminkin. Hänen johdollaan keskusta voisi ehkä nousta jälleen suurten puolueiden joukkoon, Väyrynen viittaa itseensä.
Keskustan puheenjohtajana Väyrynen on toiminut vuosina 1980–1990. Viimeksi hän oli hetken ehdolla keskustan puheenjohtajaksi 2018, jolloin hän ilmoitti eroavansa puolueesta, mikäli ei tulisi valituksi. Sittemmin hän kuitenkin vetäytyi puheenjohtajakilpailusta keskusteltuaan silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk) kanssa.
Keskustan puoluekokous järjestetään 10.–12. kesäkuuta. Puheenjohtajavaali käydään lauantaina 11. kesäkuuta.