Pekka Haaviston mieleen painui hetki, kun evakko­isä palasi vanhalle koti­talolleen Viipurissa

”Isäni Jouko Haavisto teki elämäntyönsä Munkkivuoren yhteiskoulun rehtorina. Hän aloitti tehtävässä vain 31-vuotiaana ja oli silloin Suomen nuorin rehtori. Oppilaat muistavat isän kiinnostavien tarinoiden kertojana. Hän opetti historiaa ja psykologiaa.

Mutta yhtä tarinaa hän ei koskaan kertonut oppilailleen: hänen omaansa.

Isä vietti lapsuutensa Viipurissa ja lähti 12-vuotiaana evakkomatkalle. Hän jäi yläkoululaisena evakossa Tampereella luokalle, jolloin luokanvalvoja totesi hänelle, että jos ei kerran ollut lukupäätä, ei kannattaisi koulua jatkaa. Myöhemmin, isän toimiessa jo rehtorina, hän tapasi tuon vanhan luokanvalvojansa, joka oli ollut aika hämmentynyt ja myöntänyt virhearvionsa.

Isäni oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja kiinnostunut luonnontieteistä. Hän oli koululaisena sodan aikaan 1943 perustamassa Luonto-Liittoa. Isälle oli tyypillistä olla mukana monessa, vielä eläkeiässäkin hän luennoi Helsingin työväenopistossa Balkanin historiasta.

Lapsuudenperheeseeni kuuluivat isän ja äidin lisäksi isoveli ja isosisko. Perheyhteytemme oli tiivis. Isä oli keskusteleva ja kuunteleva hahmo, joka painotti tiedon merkitystä.

”

Tärkein isäni opetus on ollut, että lapsia kohdellaan ajattelevina ihmisinä.

Mieleeni on painunut matka, kun isän ollessa jo eläkeikäinen kävimme Viipurissa katsomassa hänen kotikortteliaan. Pohdin, että monenlaisia ajatuksia varmaan risteili silloin hänen mielessään.

Hän esitteli minulle entisen huoneensa ikkunan. Kysyin isältäni, miltä hänestä tuntui seistä kotitalonsa edessä. Hän sanoi, että ’Viipuri kuuluu nykyään rauhansopimuksen mukaan toiselle maalle ja täällä asuvat nyt toiset ihmiset. Jos rauhansopimusta ei noudatettaisi, seurauksena olisi ikuinen sota’. Tässäkin asiassa hän halusi nojata historian oppeihin.

Omia lapsia minulla ei ole, mutta minulla on ollut mahdollisuus seurata lasten elämää kahden kummilapsen ja sisarusteni lasten kautta. Esimerkiksi monet joulut ovat kuluneet tärkeässä joulupukin roolissa.

Mielestäni lasten kanssa tärkeintä ovat sellaiset kohtaamiset, joissa aikuisilla on heille aikaa, lasten pohdinnat otetaan vakavasti ja niistä keskustellaan. Tärkein isäni opetus on ollut, että lapsia kohdellaan ajattelevina ihmisinä.

Rehtorina isäni painotti myös lasten oikeutta yksityisyyteen, josta mielestäni puhutaan liian vähän. Isä ajatteli, ettei lasten asioita ollut oikein levittää, ja se oli tärkeä periaate myös meillä kotona.”

Artikkeli on osa Ilta-Sanomien isänpäivän juttusarjaa, jossa presidentinvaalien kärkiehdokkaat kertovat, mitä isinä ovat oppineet omilta isiltään. Lue kaikki jutut IS:n viikonvaihteen lehdestä.