Rakennusliike Lehto jättää tulevan yrityskaupan myötä Inarin ja Utsjoen kunnat pähkäilemään koulujensa kanssa
Inarin ja Utsjoen kunnissa ollaan myyntiuutisesta huolissaan, sillä niillä on Rakennusliike Lehdon kanssa keskeneräisiä asioita, jotka liittyvät koulujen rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Lehto Group ja eurooppalainen rahastoyhtiö ovat tehneet aiesopimuksen Lehdon liiketoimintojen ja sen tytäryhtiöiden myynnistä uudelle omistajalle.
Inarin kunnalla on Lehdon kanssa voimassa oleva 20-vuotinen elinkaarimallin sopimus koulukeskus Kaarteesta, joka valmistui viime vuonna. Kunta on ostanut Lehdolta pitkäaikaisella palvelusopimuksella koulurakennuksen, kiinteistön hoidon, huollon ja ylläpidon.
Sopimus on arvoltaan alun perin noin 600 000 euroa vuodessa. Ensi vuonna indeksikorotusten jälkeen summa on jo yli 700 000. Kahdenkymmenen vuoden aikana maksettavaa kertyy jo pitkälti toistakymmentä miljoonaa.
Inarin kunta ulkoistaa tai hoitaa omana työnä
Nyt, mahdollisen kaupan myötä, Inarin kunta on käynnistänyt varautumistoimet. Kunnanjohtaja Tommi Kasurisen mukaan kunta on hankalassa asemassa koulun suhteen, kun ostajaa ei vielä tiedetä, eikä sen suunnitelmia tulevan suhteen tunneta.
– Koulukeskus Kaarteen omistaa Kuntarahoitus Oy ja tuleva kauppa koskee onneksi vain palvelusopimusta, joka kunnalla on Lehdon kanssa. Olemme kuitenkin jo aloittaneet asian selvittämisen kunnassa, kertoo kunnanjohtaja Tommi Kasurinen.
Kunnanjohtajan mukaan kunnan on ensin löydettävä ratkaisu, jolla taataan, että koulun huoltotöihin ei tule katkosta. Tämä tarkoittaa neuvotteluja Lehdon alihankkijoiden kanssa siitä, ovatko ne valmiita toimimaan hoitamaan kiinteistönhoitotyöt.
– Jos Lehto tai uusi omistaja ei ole halukas jatkamaan toimia, teemme suoria ulkoistamistoimia. Mahdollista on myös, että jatketaan Lehdon uuden omistajan kanssa sopimusta tai kunta hoitaa toimet omana työnä. Ensin hoidetaan kuitenkin akuutti tilanne ja sitten ajan kanssa loput, pohtii Kasurinen.
Suunniteltava kauppa koskee Lehdon täysin omistamien tytäryhtiöiden Lehto asunnot, Lehto tilat, Lehto Components ja Insinööritoimisto Mäkeläinen osakekantojen myyntiä.
Rakennusvirhe jäytää Utsjoella, mitään ei ole silti ole tehty
Utsjoella Rakennusliike Lehdon urakoimasta Utsjokisuun koulun lattiarakenteista löytyi hyvän rakennustavan vastainen virhe. Niistä puuttui yksi kerros kipsilevyjä pinnoitteen alta.
Kunnan mielestä rakenne ei ollut urakkasopimuksen mukainen eikä täyttänyt kipsilevyn toimittajan, Gyprocin, rakennetyypin minimivaatimuksia.
Samanlainen virhe löytyi myös uudesta Karigasniemen koulusta, jonka Lehto urakoi. Utsjoella vahingot nousevat varovaisenkin arvion mukaan satoihin tuhansiin euroihin.
Rakennusliike Lehdon mielestä rakentamisessa ei ole rikottu hyvää rakennustapaa, vaikka muun muassa rakennetun ympäristön asiantuntijayrityksen Sweco Oy:n asiasta tekemän selvityksen mukaan rike on kiistaton.
– Meidän mielestämme on selvää, että emme ole saaneet mitä olemme tilanneet. Silti kunnan on hyvin hankala alkaa peräämään oikeuksiaan tässä tilanteessa, sanoo Utsjoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Väinö Guttorm.
Ylen syksyllä tekemän jutun jälkeen ei Utsjoella ole tapahtunut asian suhteen mitään.
Guttormin mielestä käräjien kautta ei ole saavutettavissa todennäköisesti mitään, eikä ole varmaa löytyykö maksajaa vaikka kunta voittaisikin kanteen.
Kunnan kannalta on hankalaa, kun ei ole edes päätöstä siitä, lähdetäänkö käräjöimään vaiko ei.
– Itse olen sitä mieltä, että on arvioitava riskit sen kannalta onko käräjöinnillä saavutettavissa taloudellista tulosta. Nyt kouluilla on tilanne, että lattioiden kunto ei haittaa koulujen toimintaa millään lailla. Akuuttia hätää ei ole, sanoo Väinö Guttorm.
Guttormin mielestä käräjöinti on kallista eikä kunnalla ole mitään takeita siitä, että oikeus toteaa samoin. Ilma on Utsjoella asiasta mielipiteitä sakeanaan. Kuntalaiset vaativat päätöksiä.