Raskaasta rikoksesta syytetty lähihoitaja peitteli kasvojaan oikeudessa – piiloutui ristikkolehden taakse
Nainen väitti ex-miehensä kaatuneen pahasti yön tunteina. Puukonisku uhrin selässä herätti poliisissa toisenlaisia epäilyjä.
Lapin käräjäoikeudessa luettiin maanantaiaamuna tapposyyte 48-vuotiaalle kemiläisnaiselle. Syyttäjän mukaan nainen surmasi entisen miehensä marraskuussa Kemissä törkeällä ja yllätyksellisellä tavalla.
56-vuotiaan miehen elämä päättyi vasemman lavan alapuolelle osuneeseen puukoniskuun. Uhrin ruumiista ei löytynyt lainkaan puolustautumisvammoja.
Lue lisää: Lähihoitajaa epäillään taposta – poliisilta uutta tietoa
Nainen peitteli kasvojaan lehdellä oikeusistunnon alussa.
Taposta syytetty nainen on ammatiltaan lähihoitaja. Vastauksessaan hän kiistää syyllistyneensä rikokseen ja kertoo, ettei hän muista marraskuisen yön tapahtumista juuri mitään.
Nainen oli tullut taksilla miehen asunnolle, jonka jälkeen entiselle pariskunnalle kehkeytyi ”jokseenkin tavanomaista” riitaa kyydin maksamisesta.
Naisen muistikuvien mukaan mies oli jossakin vaiheessa yötä kaatunut, pidellyt selkäänsä ja sanonut ”nyt kävi pahasti”. Syytetyn mukaan hänen muistikuvansa loppuvat siihen, kun hän yritti elvyttää verta vuotavaa miestä.
Hätäkeskus vastaanotti naisen puhelun kello 7.55 perjantaisena aamuna. Puhelussa nainen kertoi, että asunnossa on ruumis, ja että hän itse olisi ollut nukkumassa ennen soittoaan.
Tapausta käsitellään Lapin käräjäoikeudessa Kemissä.
Ensihoitajat kiisivät paikalle vartissa. He huomasivat asunnossa paljon verta, ja tilanne vaikutti muutenkin epäselvältä. Poliisi alkoi epäillä, että mies oli joutunut henkirikoksen uhriksi.
Henkirikoksesta syytetty nainen ja surmansa saanut mies olivat olleet parisuhteessa useita vuosia. Mies oli aiemmin tuomittu naisen pahoinpitelystä.
Syyttäjä vaatii naiselle 10 vuoden ehdotonta vankeutta taposta. Toissijaisesti syyttäjä vaatii rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Lapin käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.