Suosittu kahvila puiston uumenissa avattiin kuukausien tauon jälkeen – Monica Sourander tuli paikalle kissoineen: ”Kuin olisi tullut kotiin”
Helsinkiläisen Maunulan ulkoilumajan kahvila toimi kaupunkilaisten henkireikänä korona-aikaan. Perinteikäs maja on nyt avannut ovensa yhdeksän kuukauden kiinniolon jälkeen uuden yrittäjän voimin.
Helsingissä Maunulan hirsisen ulkoilumajan ovelle muodostui tänään keskiviikkona jonoa juuri ennen kello 11:n avaamisaikaa.
Ihmiset olivat saapuneet paikalle bussilakosta huolimatta kuka autolla, taksilla, pyörällä, kävellen tai suksilla.
Hiihtokunnossa oleva latu kaartaa majan nurkalle. Vuonna 1914 valmistuneen hirsirakennuksen kahvilaan käy tasainen virta ihmisiä pitkin päivää.
Majan uudelle yrittäjälle tuodaan lahjoja. Uudet sukset ja suuri kukkakimppu.
Ulkoilumajan vakikävijät henkäisevät helpotuksesta, kun kahvilan tarjoilujen taso ei ole heikentynyt entisestä. Munkit, korvapuustit, voisilmäpullat ja lusikkaleivät ovat suuria.
– Ihanat tarjoilut. Suuri helpotus, ettei tarjolla ole mitään pakastettuja dallaspullia, kuuluu erään kävijän kommentti.
Majan kahvilan uusi pyörittäjä on Helsingin Haltialassa toimivan Wanha Pehtoori -ravintolan yrittäjä Jenni Seppälä-Sharavuo.
Seppälä-Sahravuo kertoo etsineensä toista paikkaa kahvila-ravintolalle. Helsingin kaupungin ilmoitus hiihtomajan yrittäjän vapautuneesta paikasta osui silmiin sattumalta.
– Somesta näin, että haetaan yrittäjää. Olen käynyt katsomassa muitakin paikkoja, mutta tämä tuntui heti omalta, Seppälä-Sahravuo sanoo.
Maunulan majalla on paljon faneja, niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Maunulalainen Monica Sourander somalirotuisen kissansa Ellan kanssa on yksi heistä.
– Täällä tuntui, että on tosi mukava henki. Sain jutella uuden yrittäjän kanssa, ja hän on tosi sydämellinen. On kuin olisi tullut kotiin, Sourander sanoo huokaisten.
Samassa pöydässä istuu metsäläläinen Jonna Vuokola mukanaan kääpiövillakoirat Sylvi ja Luna.
Hän on lenkkeillyt majalle jo parinkymmenen vuoden ajan. Naiset ovat tavanneet toisensa ja monia muita juuri täällä majan pöydässä.
– Ihan valtavasti on kaivattu tätä. Sunnuntain pitkään metsälenkkiin koirien kanssa kuuluu kahvihetki täällä majalla, Vuokola kertoo.
Vuonna 1914 valmistuneen Maunulan majan uudelleen avautumista on alueella odotettu. Majan kahvilan antimet ja ulkoterassi olivat monen henkireikä myös korona-aikaan, koska maja oli harvoja auki olleita kahviloita ulosmyyntiluukkuineen.
Maunulan maja on nyt kutakuinkin entisellään, naiset toteavat. Luotto uuteen yrittäjään on vahva.
Vielä kun kaupunki laittaisi pihan puusaunan taas kuntoon ja käyttöön.