Tapio Sadeojan kolumni: Taikasana ”oikeusvaltio” lamaannutti Marinin johtaman hallituksen päätöksentekokyvyn viikoiksi
Kyllähän me kaikki sen tiedämme. Suomi on oikeusvaltio ja pyrkinyt olemaan sitä autonomian ajoista alkaen. Lakikirjasta haettiin apua Venäjän sortoa vastaan. Yksi varhaisista kansallisista symboleistamme on kaikkien – ainakin melkein kaikkien – tuntema Eetu Iston maalaus, jossa Venäjän kaksipäinen kotka yrittää repiä lakikirjaa Suomi-neidon käsistä.
Tällä on ollut seurauksensa. Jos joku erehtyy nykyään sanomaan, että onko sitä lakikirjaa aina luettava kuin piru raamattua, vastaus on helposti, ettei vaihtoehtoa ole, sillä tämä on oikeusvaltio. Se on hienoa ja epäilemättä yhteiskuntamme vahvuus, mutta ongelmatonta se ei ole – kuten viime viikot ovat osoittaneet.
Taikasana “oikeusvaltio” lamaannutti Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen päätöksentekokyvyn viikoiksi. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.
Oikeusvaltiota tuskin kukaan vähättelee, mutta oikeusvaltion nykytulkintaa voi kritisoida. Valitettavasti lainsäädäntö laahaa maailmantapahtumien perässä, eikä lakeja ole tehty poikkeusoloihin, joita pandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat tuoneet tullessaan.
Joskus sanotaan, että lait ovat niin kuin ne kirjoitetaan ja joskus sanotaan, että lait ovat niin kuin ne tulkitaan. Joidenkin valmistelevien virkamiesten keskuudessa sanonnat näyttävät kääntyneen muotoon, että lait ovat niin kuin ne kirjoitetaan ja niin kuin ne tiukimman mahdollisen tulkinnan mukaan tulkitaan.
Maallikko voi helposti ajatella, että kun laissa ei ole osattu varautua pandemiaan tai viime viikkojen kaltaiseen viisumisotkuun, laista pidettäisiin kiinni, mutta tulkinnassa käytettäisiin tervettä järkeä. Yhdistelmä ei liene mahdoton. Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) lienee näillä linjoilla, sillä hän ehdotti eduskunnassa virkamiesten ja lainvalmistelijoiden uudelleenkoulutusta, jotta laintulkintaa ei tehtäisi jatkuvasti tiukimman mahdollisen mukaan.
Oikeusvaltio on hyvä asia, mutta sen taakse piiloon meneminen on vastuun pakoilua. Viisumiasiassa eturintamaan työnnettiin ensin virkamies, konsulipäällikkö, joka sai selitellä kovin epäsuosittua päätöstä pitää raja auki. Sittemmin hallitus pääministeri Marinin suulla keskittyi toistamaan, että turvallisuusviranomaisten mukaan venäläiset rajanylittäjät eivät muodosta turvallisuusuhkaa, joten rajaa ei voida sulkea. Viesti oli, että oikeusvaltiossa kun ollaan, niin minkäs sille mahtaa.
No kyllähän sille mahtoi. Venäjän osittaisen liikekannallepanon jälkeen oli yksinkertaisesti pakko keksiä jotain. Ja kun poliittista tahtoa oli, niin aivan yllättäen keinojakin löytyi, tosin pienellä juridisella kikkailulla.
Oikeusvaltio toteutui ihan yhtä paljon tai vähän kuin se olisi toteutunut pari viikkoa aikaisemmin tehdyllä päätöksellä. Jos tahtoa olisi ollut tarpeeksi, keinot olisivat löytyneet silloinkin.
Oikeusvaltioon ja perustuslain tulkintaan vetoaminen on lamauttanut hallituksen päätöksentekokykyä jo kahden kriisin, pandemian ja nyt Venäjän hyökkäyssodan aikana. Varmaa on, että aivan nurkan takana Suomea odottaa uusia ikäviä ja todennäköisesti entistä kovempia koettelemuksia. Siitä Venäjä pitää huolen.
Enää ei ole varaa siihen, että hallitus lamaantuu joko tahtoen tai tahtomattaan, kun tiukimman kautta tehty laintulkinta tekee järkevät, kansakunnan kannalta tärkeät toimenpiteet mahdottomiksi.
Mutta jos näin vielä käy, silloin meille kaikille tärkeästä oikeusvaltiosta on tekemällä tehty oman itsensä vihollinen.
Kirjoittaja on Ilta-Sanomien entinen vastaava päätoimittaja.