Suomen rasistisuudesta on pilvin pimein tutkimuksia, mutta en löydä niistä vastausta keskeiseen kysymykseen: kuinka nuoriin suomalaisiin rasismi tarttuu ja missä oppilaitoksissa?
Korkeakoulujen vika ei ole afrikantähteily, jonka parikymppiset opiskelijat ovat sisäistäneet maailmankatsomukseensa jo varhemmin.
Lukiot ja yläasteet varovat visusti rotuvihan lietsontaa. Kuudes- ja viidesluokkalaisetkin nauttivat opetussuunnitelmien mukaan tuhdin annoksen suvaitsevaisuutta. Mutta alaluokkien osalta emme saa myöntää järjestelmälle vastuuvapautta.
Kaikkein altistavimpia ennakkoluuloille saattavat olla ikävuodet 1–10. Valkoisen lapsen taakka kasautuu päiväkodista asti, koska herkintä kehitysvaihetta ei varjele rasismin nollatoleranssi.
Kaikille ennen älypuhelimia peuhanneille perheille lienee tuttua Fröbelin Palikoiden maanmainio musiikki. Vähän ikävältä tuntuu tässä pakinassa kritisoida suosikkiyhtyettäni tahattomista mutta tuhoisista vihasanoituksista.
”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa kampauksien, kuteiden ja korujen omimisessa.
Saksalainen pedagogi Friedrich Fröbel kirjoitti 1800-luvulla, että oppimisen, kasvamisen ja kehityksen ydin on leikki. Rasismi ei ole 2020-luvulla leikin asia. Eikä sitä tule sellaisena esittää, varsinkaan naperoille.
Fröbelin Palikoiden lyriikat ovat peräisin yksikulttuurisesta ja muukalaiskammoisesta Impivaarasta. Ne vilisevät loukkaavia ja syrjiviä salaviittauksia, jotka valistuneille vanhemmille aukenevat.
Palikoiden kipaleiden nimet ovat korutonta kertomaa. Mitähän seuraamuksia koituisi Apinatanssin lällättämisestä aikuisten jalkapallo-ottelussa? Rasistit taputtavat käsiään. Lastenmusan varjolla käy päinsä ihmisarvon alentaminen.
Palikoissa on helppo kuulla kolonialismin kaikuja. Sadetanssi on tyyppiesimerkki kulttuurisesta omimisesta. Amerikan alkuperäiskansojen rituaali noin vain kaupallistuu etuoikeutettujen suomalaislasten viihdykkeeksi. Epäilemättä tarhan sadetanssijat käyttävät sulkapäähineitä. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa kampauksien, kuteiden ja korujen omimisessa.
Fröbelin Palikoiden hurjin hitti on Leijonan metsästys (”Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren…”) Sanoma on ekologisesti kestämätön, mutta en viitsi nyt rönsyillä siihen suuntaan. Historioitsijan silmääni pistää kuin keihäs assosiaatio valtasuhteisiin siirtomaakauden Rhodesiassa.
Siellä valkoiset bwanat käyttivät zuluorjia ikään kuin ajokoirina ja marssittivat edellään savannilla petojen kitaan.
Onko tämä musiikillinen ryhmäleikki muka ok? Siis ”tietoyhteiskunnassa”, jossa akateemisten merkki-ihmisten hippulat vinkuvat Tiernapoikien erivärikuninkaasta ja lautapelin harmaanaamaisista rosvoista.
Rasismia ei voi ylittää. Rasismia ei voi alittaa. Rasismia ei voi kiertää. Täytyy mennä lävitse.
Ja mennäänkin.
Kuulin äsken huhun Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistoista. Kohuista viimeisin koskee vessojen rasistista seinäkirjoittelua. Siitä seuraa näkyvämpi anteeksipyyntö.
Ensi lukukaudella jokainen tentti alkaa Black Lives Matter -niiauksella.
Kirjoittaja on historioitsija.