Uusia koronarajoituksia Uudellemaalle

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt rajoittaa yleisötilaisuuksia Uudellamaalla. Rajoitukset ovat voimassa 25.11.-24.12. Rajoitusten vaihtoehtona tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

Päätöksellä rajoitetaan sisätiloissa seisomakatsomojen henkilömäärää niin, että tilaisuudessa voi olla enintään 20 henkilöä, joilla ei ole istumapaikkaa. Istumapaikallisten katsomojen osallistujamäärää ei rajoiteta.

–  Rajoitus ei koske yleisötilaisuuksia, joissa koko yleisölle on istumapaikat. Rajoitus ei myöskään koske sellaisia tilaisuuksia, joissa seisomakatsomoon tai -katsomoihin otetaan yhteensä enintään 20 henkilöä, selventää ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta tiedotteessa.

– Emme edellytä, että yleisö istuu omalla paikallaan koko tilaisuuden ajan, mutta turhaa liikkumista ja tungosta on toki syytä välttää.

Katsomolla tarkoitetaan tilaa, josta yleisö voi seurata esitystä, ottelua tai vastaavaa tapahtumaa. Päätös ei siis kohdistu esimerkiksi messutoimintaan. Päätös kohdistuu vain tilaisuuden yleisöön, ei henkilökuntaan, esiintyjiin tai esimerkiksi urheiluotteluiden pelaajiin.

Päätöksellä rajoitetaan myös yhteislaulutilaisuuksia, jotka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut koronaviruksen leviämisen suhteen korkean riskin tapahtumiksi. Jos yhteislaulutilaisuudessa on yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallista sisältöä on yhteislaulu. Päätös koskee myös yhteislaulutilaisuuksia, joissa on istumapaikat.

– Olemme pyrkineet kohdistamaan välttämättömät rajoitukset hallituksen hybridistrategian mukaisesti niihin yleisötilaisuuksiin, joissa riskin viruksen leviämiselle arvioidaan asiantuntijoiden mukaan olevan suurin. Tällaisiksi tilaisuuksiksi on katsottu mm. yhteislaulutilaisuudet ja tilaisuudet, joissa yleisö voi pakkautua katsomossa tiiviiksi massoiksi, Mölsä taustoittaa tiedotteessa.

– Lisäksi koko Suomessa ovat toki edelleen voimassa tartuntatautilain yleiset terveysturvallisuutta parantavat velvoitteet muun muassa asiakkaiden ohjeistamisesta ja mahdollisimman väljästä sijoittelusta. Näitähän täytyy noudattaa, vaikka tilaisuuteen ei kohdistuisi aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia tai koronapassi olisi käytössä.

Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa. Jos koronapassi otetaan käyttöön kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona, sitä tulee edellyttää koko tilaisuuden osalta. Koronapassi pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta henkilöiltä. Koronapassia ei tarkasteta henkilökunnalta, esiintyjiltä tai ottelussa pelaavilta urheilijoilta.

Source Link is.fi