Asiantuntijat Ylellä: Asumis­palvelu­yksikön kaltoin­kohtelu­tapaus harvinaisen törkeä – ”Kaikki valvonnan tasot pettäneet”

Ylen A-studiossa keskusteltiin maanantaina kehitysvammaisten hoivakotien ongelmista. Aiemmin on käynyt ilmi, että esimerkiksi autistinen poika oli sidottu tuoliin teipillä.

Ylen MOT-ohjelmassa tuotiin esille ongelmia kehitysvammaisten ihmisten asumispalveluyksikkö Onnikoti Omenapuun toiminnassa.

– Tämä ei ole vain yksi ainutkertainen tapaus, vaan kyseessä on jäävuoren huippu. Tapaus on harvinaisen törkeä ja pitkäaikainen kaltoinkohtelu, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lakimies Maija Salisma sanoi A-studiossa maanantaina.

Salisman mukaan kehitysvammaisten itsemääräämisen toteuttamisessa on paljon vaihtelua eri paikoissa.

Yllätystarkastukset olisivat hänen mukaansa tärkeitä.

– Omavalvonta on tärkeää, mutta se ei voi olla ainoa keino ja siihen luotetaan liikaa, Salisma kertoi.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kertoi, että valvonnassa kohdataan ikävä kyllä erilaisia rajoitteita.

Häneltä kysyttiin Onnikoti Omenapuun tapauksesta.

– Tässä ovat pettäneet kaikki valvonnan tasot, hän sanoi.

Valvonnan resurssit ovat hänen mukaansa liian vähäiset.

Sakslinin mukaan valvonnassa ovat tärkeitä henkilökunnan omat ilmoitukset ja valvontaviranomaisten ennalta ilmoittamattomat tarkastukset.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoi, että se teki perjantaina tarkastuskäynnin Omenapuun kehitysvammaisten asumispalveluyksikköön Hämeenlinnassa.

Source Link is.fi